Syöminen, oon siinä hyvä

Sateisesta kelistä huolimatta otettiin lauantaina suunta koti rannikkoseutuja ja ruokapatoja. Jälkimmäinen monikossa. Useassa monikossa, jos on mahdollista.

img_7764.jpg

Mikähän siinä on että kaikenmaailman tollot sattuu aina ajaan just mun edessä? Ensin körrötellään satasen alueella alle 90km/, ja sitten sen ainoan ohituskaistan alussa autosta löytyykin se kaasu ja nopeus nousee helposti sinne 120km/h:n asti? Niinkun ihan oikeesti? Tai ne vammapäät, jotka tekevät käsittämättömiä ohituksia vain kääntyäkseen noin kilometrin jälkeen pois päätieltä? Puuh, iski taas sellanen road rage pariin kertaan ettei mitään rajaa.

img_7779.jpg

Mutta päästiin silti perille, keskelle metsää ja lämpimien ruokapatojen ääreen. Oli possua (paljon), perunaa (paljon), salaatteja (järkyttävät määrät), sienikastiketta, sienisalaattia, kylmäsavulohta, marinoitua punasipulia ja kaikenmoista muuta pientä. Lisäksi paikalla oli koko suku (ihan muutama vain puuttui) ja parhausihminen joutui opettelemaan monia uusia nimiä. Onneksi serkun mies kuitenkin lohdutti toteamalla, että ”mullakin meni pari vuotta että opin kaikki”.

img_7773.jpg

Ruokailua varten oli autotalliin laitettu pitkät pöydät ja kynttilät, ja paljon paljon tuoleja. Sopu sijaa antoi, ja päästiin kuin päästiinkin sitten ulos syömään. Ensi vuodelle suunnittelevat jo leirikeskuksen varaamista, meitä on ilmeisesti jo aika paljon 😀

img_7768.jpg

img_7786.jpg

Kuvassa ei näy ufo, vaan kasvihuone. Eikö oo hieno! Näyttää ihan sellaiselta observatoriolta. Mutta ei ole! Hahaa!

img_7788.jpg

Heti kun oli noin puolet pääruista syöty, ja kaikki olivat jo täynnä, alkoi jälkiruokailu. Sitä varten olikin kulhollinen hedelmäsalaattia. Jonka jälkeen tietenkin oli kahvit. Ja suklaakakku. Ja voileipäkakku. Ja mansikkaviinereitä. Ja mustikkamunkkeja. Ja luumumunkkeja. Ja jätskiä. 

img_7782.jpg

Hurjan kiva päivä, vaikka lähdettiinkin ajamaan vielä sitten takaisin Tampereelle. Ensi vuonna kyllä vaan jäädään jonkun sukulaisen sohvannurkkaan pötköttämään maha pystyssä eikä edes suunnitella mitään kotiolähtemistä. 

PS. Tämän päivän salitreeni kulki komeasti, olisikohan lauantainen tankkauspäivä ollut hyödyksi 😀

Kommentit (2)
  1. Oon ihan kade tosta kasvihuoneesta, se on vaan niin hieno 😀

    Ja pöperöistä olis voinu toki ottaa enemmän kuvia, mutta ei jaksanut kun oli niin täynnä kaikesta syömisestä…

  2. Hihi, vaude mikä kasvihuone!  eikä muuten pöllömmät pöperötkään 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *