Taiteilijat Tallinnassa
Vieläkin painaa melkoiset univelat viikonlopulta. Käytiin nimittäin Drama ad Infinitumin (pääasiassa dippainsseistä koostuva improteatteriporukka, kuulostaa aika kuivalta eikö?) vähän Tallinnassa. Koska niin vaan piti tehdä. Reissuun lähdettiin Tampereelta lauantaiaamulla kello seitsemän, joten se univelan kerryyttäminen aloitettiin kivasti siitä. Kun kamat oli roudattu hotelliin, lähdin omille teilleni ja kävin moikkaamassa vanhaa työkaveria. Ja työkaverin koiraa, molemmat kun asuvat nykyään Tallinnassa. Reiska ei ihan arvostanut kun ei saanut Telliskiven jossakin hipsteriravintolassa lammasburgerista osinkoja:
Lauantaipäivä menikin kivasti kaupungilla haahuillessa, Olde Hansan litran kolpakoista hunajaolutta maistellessa ja syödessä niin että yöllä oli vaikeuksia mahan täysinäisyyden vuoksi kävellä takaisin hotelliin. Onneksi vanhasta kaupungista oli vähän niinkun alamäki, että painovoima avitti väsyneitä matkalaisia.
Hunajaolut hieman kolotti ohimoilla sunnuntaiaamulla, kun parhausihminen päätti aamulla kello kahdeksan että on aika herätä. Eipä kai siinä sitten muuta kun peiton alta ylös ja aamupalan kautta pihalle. Lähdettiin vain lonnimaan, ja löydettiinkin matkalta kaikkea matkailijaa kiinnostavaa rappioromanttista. Eli siis ränsistynyttä.
Sen verran olin selvittänyt, että jossakin keskustan lähellä on vanha merilinnoitus/vankila-alue nimeltään Patarei. Ja tietenkin sinne piti päästä katsomaan että miltä se näyttää. Patarei on rakennettu tosiaan 1828 linnoitukseksi ja sijaitsee ehkä 15 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Vuodesta 1920 vuoteen 2002 rakennus toimi vankilana ja on tämän jälkeen ollut tyhjillään. Ja sen kyllä huomasi. Katsokaa vaikka:
Koluttiin raunioita noin puolisen toista tuntia, ja ehdittiin käydä läpi ehkä 1/4 koko alueesta. Katsottavaa siis riittää. Jos joku tuonne talviaikaan haluaa mennä, pitää varata opas. Kannattaa myös varautua taskulampulla ja lämpimillä vaatteilla. Sekä kylmillä hermoilla, tuo oli päiväsaikaan valoisallakin jo jotenkin creepy ja pelottava mesta. Kiinnostava, mutta painostava.
Matkalla takaisin vanhan kaupungin postikorttimaisemiin kulki Kalamaja -alueen läpi, ja törmäsimme siellä pihakirppikseen. Mitä ostettavaa ei mukaan tarttunut, mutta kadun puolella oli pahvilaatikollinen kirjoja. Ja siitä siis vaan sai ottaa kirjan ihan noin vaan. Löysin sieltä vuodelta 1986 olevan kirjan joka juhlisti Tallinan teknillisen instituutin 50-vuotistaivalta. Voi pojat miten opiskelijat olivat tyylikkäitä kokatessaan lettuja vuonna 1986:
Onko tolla pojalla neljät housut jalassa? Vai onko se joku muu fashion statement? Kirjan lisäksi ihmettelimme paikallista rakennustekniikkaa. Aika mielenkiintoiset lyhtypylväät nimittäin tuli vastaan.
Tallinna, olet ihana. Sotkuinen, ränsistynyt, postikorttimainen turistirysä, halpa, ankea ja kaikin puolin ihana. Päätettiin jo lähteä uudelle reissulle.
