Taiteilijat Tallinnassa

Vieläkin painaa melkoiset univelat viikonlopulta. Käytiin nimittäin Drama ad Infinitumin (pääasiassa dippainsseistä koostuva improteatteriporukka, kuulostaa aika kuivalta eikö?) vähän Tallinnassa. Koska niin vaan piti tehdä. Reissuun lähdettiin Tampereelta lauantaiaamulla kello seitsemän, joten se univelan kerryyttäminen aloitettiin kivasti siitä. Kun kamat oli roudattu hotelliin, lähdin omille teilleni ja kävin moikkaamassa vanhaa työkaveria. Ja työkaverin koiraa, molemmat kun asuvat nykyään Tallinnassa. Reiska ei ihan arvostanut kun ei saanut Telliskiven jossakin hipsteriravintolassa lammasburgerista osinkoja:

2013-09-21 15.13.40pm.jpg

Lauantaipäivä menikin kivasti kaupungilla haahuillessa, Olde Hansan litran kolpakoista hunajaolutta maistellessa ja syödessä niin että yöllä oli vaikeuksia mahan täysinäisyyden vuoksi kävellä takaisin hotelliin. Onneksi vanhasta kaupungista oli vähän niinkun alamäki, että painovoima avitti väsyneitä matkalaisia.

IMG_9276.JPG

IMG_9287.jpg

IMG_9317.JPG

IMG_9318.JPG

Hunajaolut hieman kolotti ohimoilla sunnuntaiaamulla, kun parhausihminen päätti aamulla kello kahdeksan että on aika herätä. Eipä kai siinä sitten muuta kun peiton alta ylös ja aamupalan kautta pihalle. Lähdettiin vain lonnimaan, ja löydettiinkin matkalta kaikkea matkailijaa kiinnostavaa rappioromanttista. Eli siis ränsistynyttä.

IMG_9327.JPG

IMG_9329.JPG

IMG_9332.JPG

2013-09-22 09.56.20pm.jpg

2013-09-22 10.33.43-1.jpg

Sen verran olin selvittänyt, että jossakin keskustan lähellä on vanha merilinnoitus/vankila-alue nimeltään Patarei. Ja tietenkin sinne piti päästä katsomaan että miltä se näyttää. Patarei on rakennettu tosiaan 1828 linnoitukseksi ja sijaitsee ehkä 15 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Vuodesta 1920 vuoteen 2002 rakennus toimi vankilana ja on tämän jälkeen ollut tyhjillään. Ja sen kyllä huomasi. Katsokaa vaikka:

IMG_9450.jpg

 

2013-09-22 13.07.49-1.jpg

2013-09-22 12.31.43-1.jpg

2013-09-22 12.32.27.jpg

IMG_9339.JPG

IMG_9374.JPG

IMG_9415.JPG

IMG_9423.jpg

Koluttiin raunioita noin puolisen toista tuntia, ja ehdittiin käydä läpi ehkä 1/4 koko alueesta. Katsottavaa siis riittää. Jos joku tuonne talviaikaan haluaa mennä, pitää varata opas. Kannattaa myös varautua taskulampulla ja lämpimillä vaatteilla. Sekä kylmillä hermoilla, tuo oli päiväsaikaan valoisallakin jo jotenkin creepy ja pelottava mesta. Kiinnostava, mutta painostava. 

Matkalla takaisin vanhan kaupungin postikorttimaisemiin kulki Kalamaja -alueen läpi, ja törmäsimme siellä pihakirppikseen. Mitä ostettavaa ei mukaan tarttunut, mutta kadun puolella oli pahvilaatikollinen kirjoja. Ja siitä siis vaan sai ottaa kirjan ihan noin vaan. Löysin sieltä vuodelta 1986 olevan kirjan joka juhlisti Tallinan teknillisen instituutin 50-vuotistaivalta. Voi pojat miten opiskelijat olivat tyylikkäitä kokatessaan lettuja vuonna 1986:

2013-09-23 21.33.53.jpg

Onko tolla pojalla neljät housut jalassa? Vai onko se joku muu fashion statement? Kirjan lisäksi ihmettelimme paikallista rakennustekniikkaa. Aika mielenkiintoiset lyhtypylväät nimittäin tuli vastaan.

2013-09-22 13.30.11.jpg

Tallinna, olet ihana. Sotkuinen, ränsistynyt, postikorttimainen turistirysä, halpa, ankea ja kaikin puolin ihana. Päätettiin jo lähteä uudelle reissulle.

2013-09-22 13.19.06.jpg

 

Kommentit (8)
  1. Toi vanha vankila <3 täytyy päästä!

    1. Sinne vaan, se on ihan keskustan vieressä. Kun tulee paatilla satamaan niin näkyy jo 🙂

  2. Hianot kuvat! Mutta keskittyäkseni oleelliseen, musta aika hienosti noi pojat osanneet varautua lättyjen paistoon aurinkolaseilla (ei rasvaroiskeet osu silmiin ja häiritse hienovaraista prosessia) ja hikinauhoilla (ei valu tuskanhikeä lättyyn, sitte jos tekee suolaisia lättyjä, noita ei tarvii). Viisautta!

    1. Mäkin arvostan noita suojautumisvarusteita. Ja ehkä neljät housut on siksi että jos vähän sotkee niin ei sitte ne parhaat housut likastu.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *