Ladataan...
Exlibris

(Varoitus: Sis. hieman spoilereita!)

”Voit tehdä mitä vaan. Olla kuka vaan. Mennä minne vaan.”

Sain pitkästä aikaa aikaiseksi kirjoittaa elokuva-arvostelun lukijoideni iloksi ja se oli virkistävää. Elokuvasta haluan mainita sen verran, ettei se ollut sellainen pätkä jota olin kauan odottanut vaan, kun minulle jotain suositellaan mahdollisimman monta kertaa, niin yleensä silloin se on pakko katsoa. :) Tulevaisuuteen sijoittuva elokuva kertoo köyhästä nuoresta miehestä, joka elää unelmaansa OASIS-virtuaalimaailmassa. OASIS on pelialusta, jonka omisti kaksi maailman rikkainta ihmistä. Toinen kehittäjistä kuitenkin kuoli ja jätti pelin ylle mysteerin, mikä pitää ratkaista päihittääkseen pelin. Päähenkilö Wade Watts (Tye Sheridan) elää kuten monet muutkin paeten todellisuutta, tätinsä ahdistavista nurkista ja parakkikylästä. Tietokonestimulaatio onkin parantanut monen ihmisen elämää myös todellisessa maailmassa. Elokuvassa kaikilla pelaajilla on pelinumerot, joista heidät tunnetaan. Tehtävänä heillä on etsiä munia eli löytää vastauksia arvoituksiin ja suoriutua erinäisistä annetuista tehtävistä. Pelaaja saa pelata myös omaan tahtiin ja näin tekevätkin yleensä ne, joita ei ole palkattu ammattilaisiksi korporaation tai yrityksen kautta. Virtuaalimaailmassa avatarilla on myös nimet, joista heidät oppii tuntemaan ja ystävyyssuhteiltakaan ei voi välttyä. Wade on taitava pelaaja ja hän pääseekin pelissä pitkälle, avaten näin pandoran lippaita.

Amerikkalaisen kirjailijan Ernest Clinen samannimisen novellin pohjalta mukailtu tarina kuljettaa katsojan kotisohvalta virtuaalimaailmaan. Eeppisessä tarinassa on rutkasti yhtymäkohtia elokuvien; -Paluu Tulevaisuuteen, -Matrix sekä Avatarin kanssa. Katsoja rupeaakin miettimään, että onko kyseessä jonkun näistä elokuvista jatko-osa, oma sisarelokuvansa, rinnakkaiselokuvansa vai ovatko kaikki elokuvat peräti yhtä ja samaa tarinaa? Ready Player One voisi yhtä hyvin kertoa nykymaailman tilasta, sillä enemmistö elää jo nyt virtuaalimaailmassa enemmän kuin todellisessa. Väitteen tueksi nostettakoon; virtuaalipelit, kännykät ja some, joissa tulee päivystää 24 tuntia. Mutta miksi? Olisiko se syystä, että ryhmäpaine voittaa yksilön vapauden? Tämän lisäksi on vieläpä se kuuluisa adrenaaliaddiktio, jossa peli ottaa valtaansa ja hiipii ennen kuin ehdit sanoa edes ”kissaa”. Elokuvissa tarinat voi kuitenkin kertoa toisin ja kun alkuhuuman jälkeen on päästy sille kuuluisalle keskitielle, niin kyseisen elokuvan perusviesti tuleekin hyvin selville. Nimittäin elokuvantekijät viestittävät katsojalleen, että elä enemmän, pelaa vähemmän!

Kaiken kaikkiaan Ready Player One on kelpo pätkä ja ohjaaja Steven Spielbergin faneille todellista herkkua. Viittaukset populaarikulttuuriin ja kulttileffoihin kutkuttavat nauruhermoja ja 80-luvulla syntyneille, siinä on sitä jotain. Kuitenkaan, omassa arvo-asteikossani elokuva ei yllä kiitettävään, koska se on aika ennaltava-arvattava. Annankin arvosanaksi 3 (1-5), koska ainakaan mielikuvituksen puutteesta ei tekijöitä voi syyttää.

Seuraavan kerran, kun joku kysyy sinulta War Of Worldissa että: Are you Ready Player One? Suljetko koneen vai jatkatko taistoa tunnista toiseen?

Mieti, mitä haluat tehdä? Nimittäin tunti sinne, toinen tänne vaikuttaa sinuun enemmän kuin osaat kuvitellakaan.

Oma vastaukseni kuuluukin; Ready for what?

 

 

 

 

 

Ladataan...
Exlibris

Omenakausi on parhaimmillaan.

Omena päivässä, pitää lääkärin loitolla käy sanonta. Tottahan se on, sillä omenassa on C-vitamiinia, kolesterolin pilkkojia ja antioksidantteja.

Mitä sitten tehdä näistä mainioista hedelmistä? No, ne voi syödä sellaisenaan tai niitä voi jalostaa eteenpäin. Omena onkin melko monipuolinen, sillä siitä voi valmistaa tuorepuristettua mehua, siideriä, omenasosetta, omenapiirakkaa, kuivattuja omenalastuja naposteluun; myslin sekaan sekä soseuttaa hilloksi. Omenahillo käy mainiosti liharuokiin ja onpa ruotsalaisten lihapullienkin salaisuus juuri omenakuidussa.

Itse käytän omenahilloa leivontaan. Omenahillo sopii luumumarmeladin sijaan myös jouluisiin tähtitorttuihin. Tässäpä siis lämmittävä resepti, syksyn pimeneviin iltoihin!

Tarvitset:

- Kattila

- Sauvasekoitin

- Mittausvälineet

- n. 2,5 kg kotimaisia isoja omenoita (myös kaneliomenat käy)

- 1 kg hillosokeria

- 0,5 kg valkoista kidesokeria

- 1 rkl kanelia

- 2 rkl sitruunamehua (puristettua)

- 1 dl vettä

Ohjeet:

1. Pese omenat, kuori ne ja pilko palasiksi kattilaan (heitä kuoret ja kodat kompostiin).

2. Laita kattila liedelle (kolmoselle) ja kaada sekaan vähäinen vesimäärä.

3. Anna omenien höyrystyä ja pehmetä. Pehmeiden omenien sekaan kaadetaan sokerit, pikkuhiljaa sekoittaen (ettei seokseen tule paakkuja).

4. Ota asteet pois ja sekoita joukkoon kanelimauste ja sitruunamehu. (Sitruuna pidentää ruoan säilyvyysaikaa).

5. Soseuta seos sauvasekoittimella ja anna jäähtyä viileässä paikassa (ei kuitenkaan jääkaapissa).

6. Hillo purkitetaan ilmatiiveihin lasi- tai muovipurkkeihin. Säilyy parhaiten jääkaapissa.

(Mainio mössö Gluteenittomissa viinereissä, eikä taatusti sisällä lisäaineita)

 

Ladataan...
Exlibris

Kesän tiimoilta hiukset saattavat tuntua kuivilta ja ne irtoilevat helposti. Auringon uv-valossa ja altaan kloorivedessä ryvetyllä ajalla, onkin varsin suora yhteys hiuslaatumme haurastumiseen.

Itse en ole auringonpalvoja, mutta kesä vaikuttaa meihin jokaiseen jollain tavalla. Näin alkusyksystä monet huomaavatkin, että jotain pitäisi tehdä taas hiuksille. Kesän aikana hiukset ovat vaalentuneet ja haurastuneet niin paljon, että ne lähes huutavat uutta ryhtiä. Elintarvikkeet raaka-aineina ja kasvispohjaiset hiusvärit ovat mahtavia apuja hiusten hoitoon ja kotivärjäykseen, mutta loppujen lopuksi niiden värikartta on melko suppea. Tällä kertaa hainkin itse jotain näyttävämpää ja päädyin teollisiin hiustuotteisiin.

Äkäne Pumpuli on kotimainen, Mietoisista käsin toimiva verkkokauppa, jonka erikoisuus on laadukkaat pääasiassa (ulkomaalaiset) hius- ja ihonhoitotuotteet. Yrityksenä Äkäne Pumpuli on varsin uusi ja toiminut vasta vain vähän aikaa. Yrittäjäjäpariskunta Maria ja Jani toimivat itse maahantuojina ja testaavat myös tuotteensa itse ennenkuin ne päätyvät kuluttajille, toimien näin avoimin mielin meille yleisölle. Kunnianhimoisilla ja ahkerilla yrittäjillä onkin monta rautaa tulessa. Äkäne Pumpuli tekee yhteistyötä sisaryritys- Ellukaupan kanssa ja tarkoitus on vielä perustaa jokunen uusikin yritys myös näiden rinnalle.

Sain testata kaupan Fudge-Paintbox-puolikestoväriä.

Fudge Paintbox on valmistettu Italiassa ja se on Englantilaisen PZ Cussons Beauty-yrityksen lipputuote. Yhdentoista sävytteen joukosta luokseni valikoitui Rasberry Beret. Valitsin tämän värin, koska olen ennenkin värjännyt hiukseni vastaavanlaisella sävyllä ja ainakin silloin (13 vuotta sitten) se sopi tyyliini. Fudge Paintbox puoliväreistä sanotaan kuitenkin, että ne ovat shokkivärejä (Mitä ikinä se tarkoittaakin)? Jokunen lukija on saattanut bongata merkin myös Youtube-videoista ja onpa niitä mainostettu catwalkeillakin. Väriä päähän levittäessä aloinkin miettimään, että mihin ihmeeseen sitä tuli oikein ryhdyttyä? Hiusväri tököttäen koomiselta päässä, näytän melko vaaleanpunaiselta. Nettisivuilla varoitetaan, että käytä suojahanskoja (paketin mukana ei tule). Ajattelin, että jos äkkiä levitän aineen ja pesen kädet saman tien fairylla, niin kemikaali kyllä lähtee ihosta! Vaan, eipä mennyt taas kuin Strömsössä. Hiusväri imeytyy todella nopeasti huokosiin. Allergiapuolesta mainittakoon, että Fudge Paintbox ei sisällä peroksidia eikä ammoniakkia. Pumpulin sivuilla on nähtävillä kaikkien tuotteiden ainesosat omalla välilehdellä ja jos ei ole, niin tuote on vielä uusi. Myös joistakin pakkauksista (kuten tästäkin) löytyy ohjeet aineen testaamiseen allergiakohtausten varalta. Melko allerginen olen itsekin, enkä saanut yhtään oireita, joten hyvillä mielin voin suositella tuotetta myös muille.Voidemainen 75 ml balsami on todella riittoisa ja se on helppo levittää pyyhekuiviin hiuksiin. Värjäys tapahtuu kuten kaikissa hiusväreissä. Aine vaikuttaa päässä hupun alla noin puoli tuntia ja sitten se pestään pois. Valmista.

Hiukseni värjäytyivät luumuksi, kuten värituubin kylkiraita lupailikin. Lopputulos kuitenkin on hiuslaadusta ja pohjaväristä riippuva. Täytyy sanoa, että väri on todella intensiivinen ja erittäin tyylikäs :) Kuiviin värjättyihin hiuksiin kokeilin seuraavana päivänä Goldwell:n Dualsenses-rich-repair-60sec-treatment- korjausbalsamia ja eron eiliseen huomaa kyllä heti :)

Sisäänrakennettu balsamin värisuoja pidentää hiusvärin kestoa ja antaa hiuksille kalvomaisen pinnan. Hiukset näyttävät runsaammilta ja niitä on helpompi käsitellä. Tämä balsami, kuten monet muutkin tuotteet, löytyvät Äkäiseltä Pumpulilta. Suosittelen.

Blogini kanssa yhteistyössä: https://www.akanepumpuli.fi/

 

Ladataan...
Exlibris

Eleonoran huone on vaatimaton kivisoppi, mutta hän on onnellinen. Hän hyräilee vanhaa laulua lapsuudestaan ja pyyhkii kynttilänvalossa itsensä. Vadin vesi on aivan ruskeaa. Hän miettii, miten päätyi tänne ja miten metsä tuntui aiemmin kuin kodilta. Merkitys-Hän ajattelee ja nukahtaa lämmin tunne syömessään.

Viikon hän on ollut täällä parissamme, enkä silti saa ravistettua vaarallista tunnetta itsestäni. Martin katse viipyy naisessa ja hän kokee kiusausta. Mutta Martti on oppinut arvokasta itsekuria. Luostarin munkit joutuvat päivittäin työskentelemään tavallisten kansalaisten parissa. He myyvät luostareissa tekemiään tuotteita, hakevat almuja, tekevät palveluksia, auttavat köyhiä ja parantavat sairaita. Joukossa näkee kaikenlaista. Miksi nuori nainen olisi mikään poikkeus? Mutta hän on...Martti näki sen jo silloin. Nuori neito poistuu oviaukosta ja Martti kääntää katseensa Aapeliin.

”Nooralla on ollut sopeutumista. Rutiinit eivät ota vielä oikein onnistuakseen ja näyttää kuin hän ei kokisi luostariakaan vielä omakseen. Veljet ovat puhuneet sisarkunnalle ja tytön tulisi vierailla siellä pikemmiten, jos edes harkitsee liittymistä jumalan morsiameksi.”

”Hienosti hän on pärjännyt. Eikä nuoren aika ole käynyt pitkäksi. Jo ensimmäisenä päivänä näytimme hänelle veljesluostarin tilukset hevosineen ja elikkoineen. Lehmiä hän on lypsänyt, kananmunia kerännyt, mutta hevosten harjaaminen ei meinaa ottaa onnistuakseen. Mahdottoman itsepäisiä kavioeläimiä! Aina kun tyttö lähestyy hevosia, niin ne pillastuvat?”

”Tiedäthän Aapeli. Hevoset eivät ole ennen olleet tekemisissä naispuolisten kanssa? On ymmärrettävää, että niillä kestää aikansa.”

”Niin. Eikä tytöllä ole kiire vielä pois. Hyvin jos käy, niin pääsee ensi viikolla kerimään lampaita ja karstat käteen.”

”Tarvitsisimme kehrääjän.”

”Tarvitsisimme paljon muutakin, mutta tämä paikka ei ole naisille. Ennen pitkään kuitenkin hänellä on edessään suunnanvaihdos."

Eleonora on saanut ensimmäisen varsinaisen luottotehtävän. Hänet on pyydetty hakemaan juureksia torilta, luostarin viljelmien sijaan. Illalla olisi paasto-aikaa edeltävä juhla-illallinen ja muhennoksen pitäisi olla maistuva. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja soraiselta tieltä lentää pölyä. Kurkku on kuiva ja janontapainen yllättää taas voimakkuudellaan. Torilla on markkinat ja äänet sen mukaiset. Näytillä on rivissä maaorjia, kaikkien nähtävillä. Naisia ja lapsia, miehiä ja vanhuksia, kädet sidottuna kiinni ja katse alakuloinen. Joku maaherra on ilmeisesti halunnut päästä näistä henkilöistä eroon ja pakottanut turpeeseen sidotut talonpoikansa kaikkien pällisteltäväksi. Lievimmissä tapauksissa kapinoiville työläisille annetaan välimatkaa ja mahdollisuus paeta. Mitähän tässä on tapahtunut? Ankara maanlaki on johtanut yksittäisten henkilöiden kuolemantuomioonkin, tosin täyttöönpano on vaihdellut tapauskohtaisesti. Nuori naishenkilö nostaa kärsivän ilmeensä kohti Eleonoraa ja tämä koittaa kääntää katseensa pois, mutta ei sittenkään voi. Voisin itse olla tuossa. Huutokauppias piiskaa vaivaista vanhusta liikkumaan, sillä tämä on rivin tukkeena. Vanhus nostaa kädet suojaksensa ja vaikeroi. Luoja! Nuori nainen näytti tutulta?! Ei. Se ei ole mahdollista? He ovat Pohjoisessa. Idässä. Ei, se voi olla...Eleonoralla sumenee silmissä. Hänen tekisi mieli jälleen itkeä, mutta sen sijaan hän kaatuu.

(jatkuu...)

 

 

Ladataan...
Exlibris

Etsitkö omaa kivaa, parisuhteeseen lisäpiristystä, huoltoa terveyteen tai lahjapakkausta rakastaville? Oli kyse sitten esineistä tai vaatteista, niin Huippukivasta ne löydät!

Seksuaaliterveys on asia, josta ei haluta puhua. Kahden aikuisen välinen rakkaus toisiinsa, erotiikka ja lähikontakti ovat kuitenkin luonnollisia suvunjatkamisen kannalta kuten myös hyvinvoinnin ja mielihyvän suhteen. Itsensä ja kumppanin hemmottelu on tärkeää, vaikka arjen kiireissä sen monesti unohtaa.

Huippukiva Oy on tuore vuonna 2017 Helsinkiin perustettu verkkokauppa ja se on Suomen tunnetuimpiin erotiikkatuotteisiin erikoistunut verkkokauppa. Yrityksen mottona on; Hauskaa- yhdessä ja yksin. Huippukiva pitääkin huolen siitä, että makuuhuoneessa ei tule hiljaista, vaan lempi roihuaa vielä vuosienkin jälkeen.Valikoima Huippukivalla on yksi Suomen laajimmista sisältäen; alusvaatteita, asusteita, rooliasuja, intiimihoitotuotteita, välineitä, terveystuotteita ja polttarituotteita kuten esimerkiksi karkkeja. Kaupan verkkosivut ovat miellyttävät ja niissä on helppo navigoida etsintää helpottavien toimintojen; kuten hintavalinnan tai vaikkapa tuotemerkin mukaan. Tilaajille myös tiedoksi, että tuotteet pakataan huomaamattomasti niin, että paketin sisältö tai lähettäjän nimi ei paljastu ulkopuolisille. Ei tarvitse siis hävetä. :)

Moni lukijoista saattaa ajatella, ettei ikinä voisi arkikäyttöönsä ostaa mitään erotiikkaliikkeen tuotteita ja vielä vähemmän vaatteita, sillä nehän ovat täysin epäkäytännöllisiä ja ehkä myös liian paljastavia? Mielummin vaan jatkaisi mummopöksyjen käyttöä ja tuntisi olonsa turvallisen näkymättömäksi? No, yllätyksenä voikin tulla että, niin pienellä vaivalla kuin alusvaatteiden vaihdolla saattaakin olla sitten merkittävä vaikutus omaan itsetuntoon.Vaatteilla voi kohottaa mielialaa ja kerros kerrokselta parantaa oloaan, vaikkei kukaan muu näkisikään mitä vaatteiden alla on. Kun henkilöllä on hyvä mieli, niin se näkyy myös ulospäin.

Pääsin tekemään nyt yhteistyötä Huippukivan kanssa ja testaamaan heidän asusteitaan. Nämä kokeiluun päätyneet tuotemerkit ovat yrityksen omat merkit eli; Huippukiva ja sen alaisuudessa toimiva Eurooppalainen; Obsessive Imperia. Huippukivalla ja Obsessive Imperialla on todella näyttävä valikoima alusvaatteita, asusteita ja itselleni olikin todella vaikeaa valita joukosta ne parhaimmat. Ajattelin, että mahtavatko asusteet edes sopia minulle, sillä vastaavien kilpakauppojen vaatteet eivät aina ole mahtuneet? Toiseksi, että ovatko vaatekoot kaikkialla Euroopassa samat? Positiiviseksi yllätyksekseni kuitenkin, suurin osa asusteista istui päälleni todella hyvin. 

Ensimmäiseksi otin kokeiluun Kuuma-Uuma vyotärökorsetin. Kuuma-uuma korsetti on monikäyttöinen, sillä sen voi pukea molemmin puolin ja väärinpäin, niin että asusteen yleisilme muuttuu. Korsetin sisäpuoli on samettista kangasta ja päällinen tekonahkaa. Kokoa voi kiristää omille linjoille sopivaksi ja siihen voi vaihtaa silkkinauhat. Goottilaistyylinen korsetti on erittäin helppo pukea päälle ja riisua sivussa olevan vetoketjun ansiosta. Ainoat miinukset tulevat kankaan hengittämisestä, sillä helteillä korsetti hankaa. Pieni miinus tulee myös sen koosta, nimittäin korsetti sopii paremmin pitkäselkäisille naisille (pituussuunnassa iso eikä näin ollen välttämättä sovellu kaikille). Yleisilme on kuitenkin hyvännäköinen, joten miksipäs ei?

Seuraavaksi sain kokeiltavaksi Ruusutarha-pitsitakin. Tämä näyttävä asuste on joka naisen must-hankinta. Ruusukuvioin koristeltu takki on kevyt ja monikäyttöinen, jolloin sitä voi käyttää myös juhlissa pikkumustan kanssa. Pitsitakki peittää kriteeriset kohdat kuten käsivarsien allit ja sen avulla ei kenekään tarvitse olla enää seinäruusu.Valittavat koot ovat; M, XL, 3XL, 5 XL, joten se sopii kaiken kokoisille. Takkia voi pitää auki tai sen voi solmia kiinni satiininauhalla. Aivan ihana romanttinen asuste, josta tuli heti tämän bloggarin suosikki! <3 <3 <3 

Viimeinen sovitettava oli empiretyyppinen Babydoll-alushame pitsistringeillä. Täytyy myöntää, että stringejä ei ole tullut käytettyä vuosiin, joten ne tuntuivat aika hassuilta päällä. Asu oli kuitenkin mitä positiivisin yllätys, sillä se näytti kuvassa yhtä hyvältä kuin päällä (HUOM! Oman kuvan koko S/M on loppunut valikoimasta toistaiseksi). Femiininen asu on muotoiltu niin, että sen liehuvat leikkaukset myötäilevät kurveja ja saavat -ei niin langanlaihankin naisen tuntemaan olonsa hyväksi. Säädettävillä olkaimilla saa ryhtiä rintamuksiin ja samanaikaisesti kangas peittää sopivasti. Hameen helman pituus on polven yläpuolelle asti. Asua voi käyttää myös yöpaitana tai mekon alla alushameena. Materiaali on 90% polyamidia 10 % elastaania, jotka antavat kankaalle sen ilmavan vaikutelman. Kangas kannattaa pestä käsin tai koneen käsipesuohjelmalla, jolloin se säilyy käytössä vuosia.

Näissä asusteissa ei ole mitään rivoa, vaan ne ovat yksinkertaisesti elegantteja ja tyylikkäitä. Ruusukuvion koristeltu Babydoll-asu sopii loistavasti yhteen Ruusutarhapitsitakin kanssa ja suosittelenkin käyttämään näitä yhdessä. Love it!

P.S. Koodilla "HUIPPU10" saa 10% alennusta kaikista tuotteista. (Koodi on voimassa 31.08.2018 asti ja koodi syötetään kassalla alennuskoodille varattuun kenttään)

Yhteistyössä blogin kanssa: https://www.huippukiva.fi/

Ladataan...
Exlibris

No worries, en ole lopettamassa blogiani. Vain pientä hiljaiseloa. :)

Hiljaisuuteen on montakin syytä, joista mainitakseni perheeseeni keskittyminen, lepo ja ei niin viimeisenä myös ahkera työnhakuprosessi. Työttömyys on melko ahdistavaa. Siitä ahdistavan tekee sen, että ei ole rahaa. Ihmettelenkin kovasti, miten joku voi haluta olla elämäntapatyötön? Itse olenkin hakenut viikoittain useisiin avoimiin työpaikkoihin, myös koulutuksiin. Oma mielipiteeni on se, että ilmaistöihin ei kenenkään koulutetun ihmisen kannata mennä. Vaan työstä kuuluu saada korvausta eli palkkaa. Nuorena työskentelin itse vuosia työharjoittelupaikoissa. Tuolloin minulle sanottiin, että tällä tavoin voi aueta oppisopimuspaikka ja saan kerättyä arvokasta työkokemusta, perspektiiviä eri ammateista. Näistä paikoista voi suoraan sanoa, että niistä saaduilla todistuksilla ei tee yhtään mitään. Työnantajat eivät ole koskaan arvostaneet muuta kuin vain palkkatyökokemusta.

Kaikesta huolimatta peukut ovat edelleen toiveikkaasti pystyssä. Avoimista paikoista on kuulunutkin jotain.Vaan muutamista paikoista on käynyt ilmi, että haastattelija on lukenut blogiani ja on sitten ollut negatiivinen ennakkokäsitys minusta ihmisenä. Ymmärrettävästi näistä paikoista ei olla päästy puusta pidemmälle. Ei siinä, kaikista ei tarvitse tykätä, mutta miksi sitten vaivautuu edes soittamaan? En ole antanut tämänkään kuitenkaan lannistaa itseäni (Sinunkaan ei pitäisi). Nimittäin, aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ei jostain syystä tykkää.

Tuntemattomaksi ihmiseksi tunnunkin olevan aika tunnettu ja se on saanut myös hieman karmivia piirteitä. Minusta on sepitetty kaikenlaista kuraa ja olen saanut näitä valheita oikoa jälkikäteen. Melko säälittävää juoruilla itselle tuntemattomien ihmisten elämästä, mutta kertoo aika paljon henkilöstä.

Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Jotkut ovat vieneet asiaa hieman pidemmälle. :)

Jonkin aikaa olen ihmettelyt minulle sähköpostiin tulevia viestejä ulkomailta (kyseessä ei ole perinteiset rahanlypsäysviestit). Päädyinkin tutkimaan asiaa. Aasiassa nimittäin ollaan nyt siinä käsityksessä, että olen karkkitehtaan omistaja Suomessa :O Itse en ole koskaan antanut tällaista ymmärtää, enkä ymmärrä mistä kyseinen spekulaatio on lähtenyt?? Minulta on pyydetty maistiaisia, testereitä ja milloin mitäkin. Etenkin käsintehty tumma suklaa on tuntunut kiinnostavan :D Vastasin muutamiin tällaisiin viesteihin ja ne loppuivatkin hetkeksi, mutta sitten alkoi tulla uusilta yhteyshenkilöiltä viestiä (firmoilla on nettisivut). Ilmeisesti tätä huhua ei voi enää oikoa, kun huitelee ties missä...Joku on nähnyt paljon vaivaa ja on ollut ilmeisen hauskaa tehdessään niin. Olenkin alkanut miettimään, että pitäisikö tässä nyt sitten oikeasti ruveta karkkitehtailijaksi? ;D 

P.S. Olisi kiva kuulla, ovatko muut kokeneet vastaavaa?

 

Ladataan...
Exlibris

Tiedän etten näytä hyvältä. Jalkani ovat ruvilla kaikesta siitä juoksemisesta ja silmämunani ovat painuneet kuoppiinsa nestehukan johdosta. En tiedä mikä siinä on, mutta vaikka juon vettä saaveittain, ei janoni tyrehdy. Olen repinyt anastamiini kankaisiin pääaukot ja kannan yhtä päälläni tunikana. Vaatteissani ei ole hihoja juurikaan, jolloin likaiset käsivarteni paistavat kankaan alta. Yksinkertainen rääsy pitää kokonaisuutta kiinni, niin että voin kävellä julkisesti. Kirkkomies ja se katse...puistattaa edelleenkin. llta-aikaan makasiinista kuuluu kovaa naurua ja laulua. Nuoret merimiehet juopuvat sahdista ja hukuttavat väsymystään kehen vain tytön hupakkoon. Mutta kun astun sisään, juottola vaikenee. Naiset katsovat herkeämättä olentoa, joka muistuttaa etäisesti naista, mutta käytöksellään suuntausta myös nuoreen poikaan. Kävelen äänettömästi majatalon emännän luo. ”Olisiko teillä antaa yösijaa?”

”Katsokaa nuita vaatteita?” Kuulen naisten nauravan takanani. Kohotan kulmiani, mutta annan mennä olan kohautuksella. Olen liian väsynyt reagoidakseni asiaan mitenkään. Sitäpaitsi tottahan se on. Näytän kerjäläiseltä. ”Ei, meillä ei valitettavasti ole vapaita paikkoja”. Samaan aikaan ruotsinkielinen nuorimies heiluttaa kättään juottolan emännälle, joka ojentaa tälle avaimen hymysuin. Mieleni tekee itkeä, mutta päädyn vain nieleksimään. Minäkin tarvitsen yösijan. Kuljen katkerana pimeillä mukulakiviteillä. Mitä ihmettä teen?? Saavun kirkon pihalle. Minua puistattaa ajatus kirkkomiehestä, mutta en voi olla astumatta rakennuksen kynnykselle. Ehkä kirkko voisi auttaa? Inhoan valehtelua, mutta minun täytyy. Inhoan, että joudun alentumaan pyytämään apua sellaiselta taholta, joka on minua vastaan. Hurskastelusta ei mikään raipan isku voisi ikinä tehdä puhtaaksi. On väärin astua pyhään rakennukseen, mutta toisaalta, eikö kirkko ole juuri meidänlaisiamme varten? Kirkon ovet ovat auki. Sen alttari on koristeltu hunajakynttilöillä. Koti...Meidän kylässäkin oli alttareita. Ei tämä nyt niin paljon eroa Pogostasta...Eihän? Ilmassa leijailee jonkin yrtin tuoksu. Alan aivastella ja hermostunut mieleni valtaa taas syömmeni. Huolimatta pelostani, sali on kuitenkin tyhjä. Hiivin sen perälle, vedän mytystäni kankaan päälleni ja valitsen penkin johon vaivun. Aamulla herään kellonsoittajan tökkäyksiin. ”Herääpä. Tänne on tulossa kirkkoväkeä” Nousen pelästyneenä. ”Noh, noh. En minä nyt sillä. Ei tarvitse kiirehtiä...” Ulkona tuota pikaa, koen oloni virkeäksi pitkästä aikaa. Nukkuminen teki terää, mutta en voi olla vaipumatta epätoivoon, kun mietin taas missä nukun seuraavan kerran. Nenääni ärsyttää. Mikä siellä kirkossa oikein haisi?

Kirkko oli pienen ihmisen apu. Kristinuskon leviämisen myötä Suomaassa turvauduttiin yhä enemmän avunhuudoissa kirkkoon. Köyhäinapua järjestettiin torilla ja pyhimysten avulla puolustauduttiin henkimaailman pahuutta vastaan. Kirkkojen pieni välietäisyys muodosti useimpiin kaupunkeihin eräänlaisen suojaavan muurin. Keskiajan päättyminen merkitsi olojen heikkenemistä monille talonpojille, sillä Novgodin kukistuminen oli merkinnyt sitä, että heidän asuttamansa alueet liitettiin nyt Venäjän suurruhtinaskuntaan. Vielä kotona ollessani muistan vanhempieni kiroilleen näitä kuulopuheita ja kun ajattelen asiaa nyt, niin minulla on todella vaikeaa olla...Mutta ehkä he ovat kunnossa...ehkä. Tsaari Ivan loi omalla puolellaan keskusjohtoisen valtion. Tuo vaikutti muutoksia maanomistukseen ja monen ihmisen arkipäiväiseen elantoon. Nähtiin nälkää ja kulkutauteja levisi kurjuudessa. Kirkon rooli oli kaksimoralistinen, sillä kun se auttoi ihmisiä, niin samaaan aikaan sen rahantarve ja ahneus kuitenkin kasvoi uskonpuhdistusten myötä. Katolisen kirkon jäsenten tekemät reformaatiot tekivät joistakin häikäilemättömiä. Suomen tuntuva hiljaiselo oli silmälumetta, sillä koko ajan tapahtui kulissien takana.

 

Luku 2.

Hengenmies ilman kirjoja on kuin aseeton sotilas. Martti kantoikin kirjojaan mukanaan ja piti näin herransa lähellä sydäntään. Martti oli huomannut, että oli vaikeaa vastustaa kiusausta ja koki kirjojensa suojelevan houkutuksilta, mitä maailma tyrkytti. Pitkän matkan hän oli tullutkin. Entisessä elämässään hän oli ollut nuori barbaarinen metsämies ja niistä tavoista oli jäljellä enää vain rippeet hänen tavassaan puhutella tai ruokailessaan. Musta kaapu päällänsä hän kulki, kuten munkeilla tuohon aikaan oli tapanansa. Martti näytti ikäistään vanhemmalta ankarissa otsarypyissään. Se johtui kaiketi siitä, että hän paastoi ja eli kurin alla. Näet Martin kunniatehtävä oli pyhittää elämänsä tehden palveluksia seurakunnalle ja veljilleen, jotka olivat hänet niin avosylin ottaneet vastaan. Entisessä elämässään hän oli tehnyt jotain, minkä takia hän oli joutunut pakosalle. Luostari oli ollut pyytetön turva. Martti kiittikin luojaansa heräten ainiaan ennen kuin kala nappasi madon ja kalakauppiaat saapuivat torille esittelemään saalistaan, vain ja ainoastaan levittämään herrain sanaa.

Mutta siinä hän taas seisoo Martin edessä. Tyttö joka sai hänet aiemmin aivan tolaltaan. Syntinen nainen, jonka likaiset kämmenet saavat Martin veren liikkeelle. Nyt ei auttanut kirjat, eikä mitkään rukoukset. Hänen tulisi ruoskia itseään tänä iltana. Tummat laajenneet silmät tuijottavat kavahtamatta miestä. Tyttö näyttää pelästyneeltä. Hän juoksee paikalta. Miksi hän juoksee?

Martti lähtee seuraamaan nuorta naista. Ketään ei näy. Kadotti tämän näkyvistään?

”MIKSI SEURAAT MINUA?!” Yhtäkkiä ääni sanoo takaa käskevästi.

Martti on hetken hiljaa ja hieroo hermostuneesti riippukoruaan. ”Miksi juosta minua pakoon?”-Hän saa kakistetuksi äänellään, mikä on jäädä puoleksi kurkkuun. Tyttö kävelee miehen luokse ja kysyy katsoen tutkivasti tämän kasvoihin. ”Minä kysyin sinulta ensin kysymyksen!?”

Mustakaapuinen mies tokaisee: ”Olet idästä? Safariinimekkoa ei käytä täällä kukaan.”

”Et vastannut kysymykseeni. Sitäpaitsi, minulla ei ole muuta asua...On totta, että en ole täältä...” Eleonora ei uskalla sanoa enempää.

Tyttö on saanut tuohilötöt jalkoihinsa, liekö varastanut ne?

”Näitäkö katsot? En ole varas. Sain ne köyhäinapuna.”

Merkillinen olento. Vastaa siihen, mitä ajattelen.

Tyttö kohottaa kulmiaan. ”Auttaako kirkko kodittomia?”

”En tiedä kirkosta, mutta luostarissa on tilaa vaivaisille.”

”En ole vaivainen!”

”Onko sinulla yösijaa?”

”En kai minä kysyisi apua, jos minulla olisi? En minä täällä kadulla nuku. Kylän raitit täynnä tähteitä ja ulosteita, rottien seassa? Ei kiitos.”

”Oletko kaukana kotoa? Ei vastausta. No, jumala kyllä auttaa eksyneitä lampaitaan. Tulehan mukaani.”

Vieras katsoo minua ja herättää pelonsekaisen uteliaisuuden. Miten joku voi saada aikaan jotain sellaista? Voinko luottaa häneen...Voin kääntyä vielä? Eleonora jää kuitenkin kulkemaan muukalaisen viereen.

”Mikä on nimesi?”

”Noora”

Noora...hän maistelee mielessään kuulemaansa...”Lapsi. Voit kutsua minua veli Martiksi:”

”Et sinä minun veli ole! Enkä minä ole lapsi!”

”Meitä munkkeja sanotaan veljiksi...tai no, me kutsumme toisiamme siksi..Mitä sinulla on kaulassasi? Sinun pitää piilottaa tuo.”

”Amuletti. Se on Pyhän Olavin kuva. Hän suojelee minua pahalta.”

Hiljaisuus. Martti sanoo lämpimällä äänellä: ”Annikki metsän emäntä, avoa rahainen aittas, metsän linna liikahuta, en minä pyhänä pyyvä, aina arkena ajelen...Uskomme samaan pyhimykseen.”

Kyltissä lukee isoin poltetuin kirjaimin; Fratres praedicadores ja lyhenne siitä. Se on dominikaaniluostarin tunnus. Eleonora ei osaa lukea, mutta arvaa mitä siihen on kirjoitettu, sillä on kuullut joskus vastaavista paikoista. Vaivautunein, vastahankaisin askelin hän siirtyy portista luostarin sisäpihalle. ”Veli Martti! Kuin kreivin aikaan! Ruoka on kohta valmis. Missäs sitä on oltu- porttikin pitäisi korjata?” Iloinen, veijarimainen munkki sanoo nauravalla äänellään ja saa aikaan tervetulleen olon.

”Niin tuota...Olin köyhäinavussa ja tällä henkilöllä ei ole paikkaa, minne mennä.”

”Eivätkös siskot tarvitse uusia jäseniä?” Mies viittaa ilmeisemmin nunnaluostariin ja heidän tarjoamaan apuun. Kummastelen, miksi Martti valehtelee. Mitä hänellä on salattavaa. Köyhäinavussako?? Nyökkään vanhukselle vaivautuneesti.

”En ole nähnyt sisaria, niin en tiedä heistä. Portista tulee kohta entistä ehompi, enkös luvannut niin aikaisemmin?”

”Niinpä kai Martti, mutta kerropas hänestä?”

”Hän olisi varmasti hyvä apu tallilla tai tuvalla?” Martti puhuu toisen munkin ympäri.

”Keittiöön kyllä tarvitsisi lisäkäsiä, mutta että nainen...Enpä tiedä...Onko hän mykkä?”

”Ei. Kovia kokenut vain”

”No, en lupaa mitään. Mutta katsotaan nyt muutama yö. Voit auttaa alkuun vaikka talleilla. ”

Tyttö hyppää kiitollisena munkin kaulaan ja tämä loitonee nopeasti. ”Anteeksi. En tarkoittanut...”

”Älä loukkaannu. Veljillä on sellainen sääntö. Nainen ei saa koskea.” Martti sanoo ja painaa päänsä. Eleonora seuraa vanhan miehen tuohtunutta marssia toiseen rakennukseen.

”Kiitos tästä. Lupaan olla hyvä ja auttavainen.” Sen sanottuaan Eleonora muistaa taas Martin syvän katseen...Voi ei.

Luostari ei ollut yhtä suuri kuin muualla Euroopassa vastaavat, mutta siitä huolimatta varsin näyttävä. Päätyrakennus oli vanha ja sen ympäristöä kunnostettiin koko ajan. Joukossa oli varmaan käsityöläisiä? Martti kertoi konventtien yhteydessä toimivista sääntökuntien jäsenille tarkoitetuista kouluista ja alueellisista korkeakouluista, studium generaleista. Hän valaisi tytölle paikan tärkeydestä ja siitä, että dominikaaneilla oli merkittävä asema myös Eurooppaan perustetuissa uusissa yliopistoissa. Keittiössä oli suuri kuparipata, iso kuparipannu, kuparikulhoja ja puisia lusikoita isossa rivissä. Eleonora ei ollut koskaan nähnyt moista vaurautta. Martti kertoi, että tyttö ei saisi syödä veljien kanssa samassa pöydässä, vaan hänen piti syödä kyökissä yksinään. Naurismuhennos lämmitti kehoa, mutta Eleonora tunsi itseänsä likaiseksi, väsyneeksi ja yksinäiseksi. Pitkän hartauksen jälkeen Martti saapui lyhty kädessään keittiöön ja toi mukanaan tytölle kaavun ja päähuivin. ”Ei ole soveliasta naisen esitellä sulojaan ja saada veljiä pahoille teille. Tässä sinulle puhdasta ylle. Näytän missä nukut.”

(jatkuu)

Ladataan...
Exlibris

(jatkuu...)

Linnut toimivat silminäni, kun en näe. Ne varoittavat minua asioista, jotka ovat tulossa. En tiedä enää mikä se maailma on tuolla ulkopuolella, mutta ihmiset siellä ovat alkaneet pelottamaan minua. Auringon paiste polttaa uuteen päivään vielä herääviä silmiäni ja säteiden kuumuus suorastaan pistelee. Auringonvalo on tehnyt minut herkäksi. Tunkkainen turkki valahtaa päältäni, kun pulahdan lähteeseen. Olen päättänyt, että on aika jatkaa matkaa. Karhuna eläminen on turvallista, mutta pidemmän päälle se ei ole kannattavaa. Iltahämärän laskeutuessa alan kulkemaan kohti tuntematonta. Maisemat eivät juuri muutu tällä vauhdilla, mutta pohjoinen jää väistämättä taakseni. Pieni kaupunkitapainen alkaa häämöttää. Eevan asussa oleminen hävettää. Mihin tällainen henkipatto ja lainsuojaton voisi mennä? Kankaita roikkuu narulla kuivumassa. Joku on värjännyt niitä. Nappaan lähimmän oranssisen ja kietoudun siihen. En voisi jäädä tänne, sillä minua alettaisiin heti syyttämään varkaudesta. Niinpä vedän narulta kaikki myttyyn olalleni. Katson pieniä nukkuvia mökkejä korpikylän tuntumassa. Pysähdyn kaivolle. Uteliaat silmät pistävät merkille saapumiseni ja tunnen, että ilmapiiri on vihamielinen. Lähtemiseni estetään. Lihava, haiseva mies seisoo edessäni ja nauraa partaansa. Hänen nakkisormensa puristuvat nyrkkiin, mikä on sianrasvasta likainen. Vastenmielinen löyhkä leijailee ja voin pahoin. Seuraava tukimies tulee tämän viereen ja alkaa pyytämään maksua siitä, että kehtaan kulkea heidän kaupunkinsa läpi. ”Kaikki jotka kulkevat tästä portista saavat maksaa portin avaajalle palkkion. Mutta voidaanhan me tehdä jonkinlainen sopimus?” Viittaus on ilmiselvä ja saa vereni kiehumaan. ”JAAKOPPI KOTIIN, SOPPA ON VALMIS!” -eukko huutaa ovensuusta ja silloin livahdan huomaamatta. HUH! Se oli lähellä. Sydämeni takoo. Mitä olisi voinut tapahtua?

Matkalla kerään tavaroita pihoilta ja poden huonoa omaatuntoa tehdessäni niin. Männistössä levätessäni mieleeni putkahtaa ajatus isäni kertomasta, uudesta kaupan keskuksesta Turusta. Kapsäkki olallani alan harppoa kohti Härkätietä, kinttupolkuja kulkien hevosvaunureittien sijaan. Etelän idässä asuvat ihmiset eivät katso suopeasti henkilöitä, joita eivät tunne. Koen oloni hieman ahdistavaksi, joskaan en pyri näyttämään sitä. Syy kaupunkilaisten torailevaan ja varovaiseen käytökseen lienee veressä. Luultavasti isovanhemmat olivat kertoneet tarinoita, kuinka heidän perheidensä ja talojensa kimppuun oli käyty. Vuonna 1509 olivat tanskalaiset ryöstäneet Suomea ja Porvoota Otto Rudin johdolla. Aurajokea pitkin olivat kulkeneet ja tuhoja oli tehty kokonaista viisi päivää. Turkulaisilla täytyi olla iskostunut ajatus vieläkin alitajunnassa siitä että, keitä he eivät tunteneet- ei voitu hyväksyä. Tiedän sen tunteen nyt vähän liiankin hyvin. Myös minun perheeni kimppuun oli aiemmin käyty, vaikkakin eri mittakaavassa...Perheeni oli kärsinyt savolaisten uudisraivaajien hyökkäyksistä. Ihmisryhmät olivat tehneet hyökkäyksiä sekä Pohjoiseen että Karjalaan. Meitä oli ärsyttänyt tuo mielivaltainen ahneus, sillä savolaiset tunkeutuivat muiden maille kuin omistaen kaiken; tehden tuhojaan, polttaen kyliä, peltoja, raiskaten naisia. Niinpä Suomaan muut heimot, kunkin kylän oman päällikön turvin tekivät yhdyskuntaa koskevat raskaat päätökset, tehden itse vastahäirintähyökkäyksiä savolaisten leireihin. Perheeni oli menettänyt näissä konflikteissa lapsia, minä sisaria. Se oli oikeastaan osasyy muiden asioiden ohella, miksi minut oli kasvatettu niin kuuliaiseksi. Vavahduin ajatuksistani, merituulen puhaltaessa kasvoilleni. Ihmisten joukossa kävellessäni korviini kantautui ajatuksia heidän sisältään. Nuo ajatukset olivat pääsääntöisesti tuttua suomen kieltä, mutta erotin sieltä myös ruotsia ja oppineiden latinaa, joskaan en täysin ymmärtänyt jokaista ajatuksen sanaa. ”Sus siunatkoon, millainen friidu.” ”..Tulla tänne esittelemään itseään…” ”Volo sugo caudaex…”- Sen lauseen kuultuani niskavillani nousivat pystyyn. Nuo sanat...huonolla latinan osaamisellani tarkoittivat jotain...Volo sugo caudaex. Minulle suunnattu lause, jota toistin mielessäni. Mustassa kaavussa oleva kirkkomies, iso risti kaulassaan tuijotti minuun otsa rytyssä. Lähdin satamasta niin nopeasti kuin pystyin.

 

(jatkuu...)

 

 

 

Ladataan...
Exlibris

Olen aina ajatellut, että googleplayssa on vaan lasten pelejä, mutta sitten löysin kaiken ikäisille tarkoitetun meikkisovelluksen. Päädyinkin testaamaan erilaisia meikkejä kuvaani ja siitä tulikin aika addiktoivaa. Mietin millaisia meikkiohjeita voisin laittaa myös blogiini. Nuorempi lapsistani ei hyväksynyt tätä tietenkään, vaan otti puhelimen kädestäni ja alkoi itse muokata kuvaa.

Tenavalla on aivan ihmeellinen värisilmä ja olenkin alkanut epäilemään, että hän on jonkin sortin nero. Todella tarkka omasta ja muiden ulkonäöstä, rehellinen räpätäti kertoo mielipiteensä: ”Äiti, tuo pusero on ihan kakka”  -ja sitähän se yleensä on :D

Äidin kuva stailattiin uuteen uskoon.

Hahmolle vaihdettiin hiukset, punainen huulipuna ja korvakorut. Pitihän sille laittaa myös hattu.

Ajattelin vielä jonkin aikaa sitten, etten tule enää värjäämään hiuksiani, koska värjääminen rasittaa niitä. Allergioiden takia värjäyskerroissa on myös aina omat riskinsä. Kuitenkin tämä ajattelu väistyi nyt hetkellisestä hulluudesta johtuen ja niin lähdettiin kauppaan metsästämään uutta väriä. Ehkä kolmenkympin kriisi sitten vaikutti päätöksentekoon? Jokatapauksessa, halusin jonkinlaista vaihtelua ja sitä myös sain.

Värikartta ei aina ole ehdoton. Samasta väriperheestä voi löytyä myös omalle väritykselle sopivia sävyjä, vaikka kyseinen perusväri ei sitten sopisikaan. Esimerkkinä minä, jolle vaaleat sävyt ei nyt vaan sovi. Kerran värjänneenä platinablondiksi koin, että variksetkin nauroivat minulle.

Vuosia myöhemmin uudelleenarviointi olisi ehkä ihan paikallaan.

Pyhä kokonaisuus eli-meikki, hiusten väri- ja muoto ovat tärkeitä juttuja, koska pienelläkin vaivalla voi väri sopia naamaan kuin naamaan. Kuvasta inspiroituneena hommattiinkin sitten punaruskea värisävyte, mikä ei valintana ollut yhtä ankara rasite päänahalle ja verenkierrolle kuin kestoväri olisi ollut. Lopputulos on piristävä. Joten tässä värissä ollaan nyt vähän aikaa ja kun kyllästytään, niin katsotaan uudestaan.

P.S. Sovellus on nimeltään: YouCam Makeup. Kannattaa kokeilla! :)

 

 

 

Ladataan...
Exlibris

Vuosi sitten arvostelin Brandon Sandersonin kirjan: Viimeisen Valtakunnan.

Kyseinen teos oli ensimmäinen osa kirjailijan huippusuosittua Mistborn-trilogiaa ja Arthouse Jalava käänsi sen suomen kielelle 2017. Viimeinen Valtakunta yllätti lukijat, sillä se lumosi ja järkytti samanaikaisesti. Vuonna 2018 ilmestyneessä jatko-osassa on tiedossa samaa tunnelatausta kuin aikaisemmin vain sillä erotuksella, että kirjan toinen osa pureutuu syy-seuraussuhteisiin kääntäen kaiken luetun ja opitun päälaelleen. Ylenemisen Kaivo (Mistborn: The Well of Ascension) tuo hämmennyksen mukanaan, sillä lukija huomaa kallistuneensa pahuuden puolelle. 

Ylenemisen Kaivo jatkuu siitä, mihin tarina Viimeisestä Valtakunnasta jäi. Lyhykäisyydessään toinen osa kertoo sotanäyttämöstä ja ajasta Kelsierin kuoleman jälkeen. Tarinassa vanha kopla kokoontuu jälleen ja ystävykset jatkavat yhdessä taistelujaan pimeyden voimia vastaan. Läheltä seurataan niin henkilöhahmojen kehittymistä kuin Vinin kasvukertomustakin. Hänestä on vuosien saatossa kasvanut varsin merkittävä nainen. Kopla kuitenkin muistelee hyviä menneitä aikoja ja vertaa tuon tuosta Kelsieriä, hermostuneeseen Viniin. Itseensä pettyneenä Vin pakenee omiin maailmoihinsa vain usvamörkö seuranaan. Luottamuksessa on opittavaa puolin ja toisin...Samaan aikaan Elend alkaa ymmärtämään kuinka hänen suojattu ja etuoikeutettu elämänsä on estänyt häntä aikuistumaan. Asiat sisäistäneenä hän alkaakin ottamaan elämässään uutta vastuuta, jopa kasvattaen valtapiiriään ja haastamalla jopa isänsä. Eunukki Sazed jatkaa yhä tutkimuksiaan yhteisen hyvän puolesta ja selvittääkin pian jotain merkittävää. Kertomukseen tulee mukaan myös uusia henkilöhahmoja, jolloin tarinan nopea tempo saakin lukijan haukkomaan henkeään kerta toisensa jälkeen. Miten kaikki henkilöt sitten sulautuvat tarinaan? Entä miten hahmot toimivat yhdessä, nyt kun Hathsinin selviytyjä on poissa ja kaikki on raunioina? Miten Vinin käy, kun Kelsieriä ei enää ole? Kuka nousee Terrisin uudeksi valtiaaksi? Kuka puolustaa viattomia? Miten jatkuu Elendin ja Vinin rakkaus? Entä kuka on kumma muukalainen varjoissa, joka tarkkailee Viniä? Tästä sopasta onkin moneksi.

Sain äskettäin arvosteltavaksi tämän mainion kirjasen. Kyseessä on tarina ja henkilöhahmot, joihin monet kirjasarjan seuraajat ovat ensilukemalta samaistuneet ja siten haksahtaneet, joten ennakko-odotukseni jatko-osasta olivat luonnollisesti melko korkeat. Koinkin pientä pettymystä, kun kirja ei heti lähtenytkään odotetulla tavalla liikkeelle. Onneksi tunne häipyi vatsan pohjalta yhtä nopeasti kuin tulikin. Nimittäin seuraavassa kappaleessa kertomus sai lukijan taas otteeseensa ja tämän jälkeen se olikin sitten menoa. Sivu sivulta kertomus eteni salamavauhtia, eikä vessassa käyntikään enää tuntunut relevantilta.  Entä mitä sitten tapahtui?

...Ei niin mitään, sillä tarina oli jo ohi...jättäen jälkeensä taas yhden haaveilijan. Täytyy sanoa, että on näissä kirjoissa yksi ongelma: ne nimittäin ovat liian hyviä. Kerrassaan täydellisiä <3 <3

Arvosanaksi annan kiitettävän.

 ”Tämä ei ole vielä ohi. Se ei ole vielä edes alkanut. Lordihallitsija...hän oli pelkkä viivytys. Pieni ratas isossa koneistossa. Nyt kun hän on poissa, meillä on enää vähän aikaa jäljellä.”

Yhteistyössä blogini kanssa: Arthouse Jalava

https://kauppa.tietosanoma.fi/epages/tietosanoma.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518875461lava

 

 

Ladataan...
Exlibris

Lyhyestä virsi kaunis…

Lopetin opiskelut taas kesken.

Syy on aina ollut sama. Raha. En pystynyt keskittymään mihinkään, kun murehdin koko ajan kaikkea muuta. Olin hermostunut, surullinen ja minulla oli väärä mieliala päällä. Monet varmaan ihmettelevät, että miksi ylipäänsä menin takaisin ammattikouluun? Halusin nopeassa ajassa uuden tutkinnon, jonka olisin voinut myöhemmin korottaa ammattikorkeakoulussa korkeakoulututkinnoksi. Tämä oli siis suunnitelma...Muuttuvassa maailmassa kaksi ammattia ei riitä. Luovan alan perustutkinnoilla ei saa töitä, siksi piti opiskella lisää. Työpaikkoja olen hakenut jo useamman vuoden ajan, mutta kukaan ei tietenkään halua ottaa töihin pienten lasten äitiä, joka saattaa kohta taas olla raskaana.Ymmärrän kyllä työnantajiakin tässä. Työntekijän pitäisi kuitenkin olla aina ulottuvissa ja häneen tulisi voida luottaa 100%. Pikkulasten vanhemmat joutuvat kuitenkin painiskelemaan usein niin erilaisten asioiden kanssa, että nämä vaatimukset eivät koskaan voi kohdata tekijää. Saneleman pakkona teinkin päätöksen siitä, että alan opiskella taas. Halusin valita alan, jossa olisi tulevaisuudessakin töitä ja hyvä palkka.

Tämä kuitenkaan ei ollut unelmani. Tietotekniikan opiskelu ei todellakaan ollut unelmani. Minun unelma oli jatkaa luovan alan opiskeluita, nimittäin käsityö- tai taideaineita, joissa oikeasti olen ihan kohtalaisen hyvä. Mutta, minä en voinut enää haihatella, sillä vastuu on painava sana.Vastuu lasten kasvattamisesta aikuisiksi on elämän yksi tärkeimmistä ja hienoimmista asioista. Elämä yleensä on aika iso juttu, joten yksilön tarpeet ovat kuin pisara meressä.

Lähdinkin reippain mielin kohti uusia haasteita. Opiskelut lähtivätkin kohdallani ihan lupaavasti liikkeelle. Ajattelin, että haluan oppia tämän ja kyllä se siitä. Halusin oppia koodausta ja olisi ollut mahtavaa ruveta vaikka lailliseksi hakkeriksi. Opiskelutahti oli kuitenkin tosi kova. Kaiken lisäksi aloimme opiskella samoja oppiaineita kuin tietotekniikan puolella ammattikorkeakoulussa opetetaan (katsoin netistä tämän). Itseäni alkoi masentamaan, että hyviä oppilaita oli paljon ja suurin osa harrasti tietotekniikkaa tai teki töitä tietokoneiden parissa. Hyvillä oppilailla oli tosi hyvä pohjatieto ja koin itseni todella mitättömäksi näiden rinnalla. Tsemppasin, pänttäsin aamuöisin tietoa ja seuraavalla viikolla alkoi kaikki taas alusta. Vanha tieto olikin vasta alkulämmittelyä. Tunsin lievästi sanottuna aivojen ylikuormitusta, muiden oppilaiden huidellessa vaan edelläni…Luokkatoverit ja opettajat olivat tosi mukavia ja olisin niin kovasti halunnut katsoa nämä kortit loppuun saakka. Mutta aika, energia ja raha ei riittänyt...Harmittaa…Tässä siis syy, miksi en ole blogiani päivittänyt vähään aikaan...Älkää siis kysykö tulevaisuuden suunnitelmiani, koska sellaisia ei ole. Eletään vaan tässä hetkessä ja nyt. Hengissä ollaan...Juuri ja juuri.

 

 

 

Pages