Prinsessan juhlava arkimekko

Ajattelin pitkästä aikaa ommella jotain kangaspaloista. Päädyin ompelemaan mekon, sillä eihän tytöillä ole koskaan liikaa mekkoja. Tässä suunnittelussa ei tarvitse olla ammattilainen. Ainut mikä riittää on taito hallita käsin- ja koneompelu. En ole käyttänyt valmiita kaavoja tähän, vaan mekon olen suunnitellut itse alusta loppuun. Varaa siis aikaa reilusti ompeluun ja nauti. Mielikuvitus on vain rajana.

(Koossa 116-120 cm)

Tarvitset:

-2 kpl 130 cm hulmuavaa ja kevyttä helmakangasta (etu ja takapuoli)

-2 kpl eri kangasta toppia varten (etu ja takapuoli)

IMG_2159.JPG

-pitkä paksu kaistale helmaan käytettyä kangasta tai leveä koristenauha

-kankaan värisiä ompelulankoja (ompelukoneeseen) reilusti

-kaavapaperi. Leivinpaperikin käy.

-tussi tai paksu kynä

-lapsen kaapista väljä isohko esimerkkipaita, minkä ääriviivat mallintaa kaavapaperille

-kangasliitu

-paksua lankaa rypyttämisvaiheeseen

-nuppineuloja

-mittanauha

-sakset

-iso parsinneula

-iso nappi ja nauha taakse (tai vastaavasti voit ommella toppiosan kylkeen tai taakse nappirivin/vetoketjun/tarranauhan/nyörit tai kiinnittää hakaset)

HUOM! Mekon voi tehdä aikuisen kokoon, mutta huomioithan materiaalitarpeen koon mukaan.

Työvaiheet:

1. Mallinna valmiin esimerkkipaidan ääriviivat tussilla kaavapapereille (Jos valitset kankaan mikä on kireä vähällä joustolla, niin jätä reilut saumavarat paperiin. Eli piirrä ylimääräistä 1,5-2,5cm verran. Se antaa mahdollisuuden mokaan, sillä mielummin liian iso mekko kuin liian pieni). Leikkaa kaavaosat irti ja kiinnitä ne nuppineuloin (valitun) toppikankaan kahdelle puolelle. Voit valita tavallisen kaula-aukon tai venet-kaula-aukon, mutta huomioithan siinäkin saumavarat. Etupuolen tai takapuolen kaula-aukosta tulee syvempi, päätä itse kumman valitset. Piirrä kaavareunat kankaisiin kangasliidulla. Leikkaa kangaspalat irti.

2. Leikkaa kaksi noin metrin kaistaletta helmakangasta ja jätä taas saumavarat (tähän ei tarvitse tehdä kaavoja). Palojen ei tarvitse olla suoria, vaan helmaosassa saa olla kellomaista pyöreyttä. Viimeistele kankaan reunat siksakilla, käännä reuna nurjalle sisäpuolelle 0,5-1cm paksuudelta ja ompele päältä.

3. Laita neuloilla yläosien hartiakohdat toisistaan kiinni. Sovita tässä vaiheessa toppiosaa lapselle (jos kangasta on liikaa, niin hartiakohtia voi pienentää). Kiinnitä nuppineuloilla valmis koristenauhakaistale kiinni topin yläosaan, kaula-aukkoa myötäillen. Muotoile nauha haluamaasi muotoon. Tikkaa käsin nauha värikkäällä langalla kankaaseen, jolloin lanka erottuu. Ompele nauha koneella kiinni ja poista roikkuvat irtolangat kuten käsintikkauslanka. Siksakkaa reunat hartiakohdista ja ompele reunat ompelukoneella (ota nuppineulat pois ompelukoneen neulan tieltä). Kaula-aukon tulee olla iso, jotta mekon saa pois pään kautta ilman että pää jää kiinni.

4. Sovittaessa toppi näyttää lyhyeltä bontzolta. Viimeistele siksakein topin reunat ja käännä reunat nurjalle puolelle n. 0,5 cm. Ompele päältä. Jätä reilun kokoiset käsiaukot bonzon kylkiosiin. Laita kylkiosat reunoista vastatusten ja ompele ne toisiinsa kiinni. Tässä vaiheessa ommellaan nappi (jos toppi on iso). Napilla ja nauhalla saa kiristettyä väljemmän topin pienemmäksi. Iso nappi ommellaan kankaaseen takapuolelle lapaluiden kohtaan. Kankaasta otetaan pieni pala sormien väliin (vasemmalta tai oikealta puolelta selkäkangasta) ja siihen kiinnitetään nauha, jolla kiristetään kangasta viemällä nauha kiinni nappiin. Näihin mitataan etäisyys ja ommellaan silmu mekkoon. Nauha nappiin kiinni. Toppi on valmis!

5. Siistittyjä hameen helmapaloja aletaan työstämään pudottamalla iso parsineula läpi reunan ”hamekujasta”(reunasta mikä valitaan yläpuolelle hametta. Kannattaa valita rumempi reunakohta nurjalle puolelle). Neulassa tulee olla paksu lanka, mikä ei katkea rypyttämisen aikana. Lanka jätetään kireäksi ja reilu kangasmäärä muutetaan tasaiseksi rypyiksi. Langan tulee olla pidempi kuin topin alaosan leveys. Solmi langanpäät umppariin, jotta mekkokangas ei pääse liukumaan pois langasta (Molempiin hamepalohin samat työtehtävät). Ryppyiset hamekappaleet kiinnitetään toppiin nuppineuloilla, nurjat reunapuolet vastakkain. Ommellaan vielä käsin tikein. Ompelukoneella ommellaan kaksi-kolme kertaa päältä, jotta ompeleesta tulee vahva.  Hamekappaleet ommellaan kylkireunoista kiinni toisiinsa. Käsinompeleet poistetaan ja irtolangat putsataan. (Halutessaan voi ommella mekon helmaan myös pitsinauhan). Mekko on valmis!

Muoti DIY Lasten tyyli Trendit

Kuppikunnat

Muutimme loppukeväästä uuteen kotiin. Aloitimme eilen perhekerhon. Perhekerhot ovat aina olleet juttumme. Viidestä kerhosta huolimatta, uusien ihmisten tapaaminen on aina ollut yhtä jännittävää. Ideana näissä kerhoissa on ollut lasten tutustuttaminen uusiin lapsiin ja tietenkin myös oman sosiaalisen verkon laajentaminen. Olisihan se kiva jos saisi uusia ystäviä joiden kanssa käydä yhdessä vaunulenkillä, kahvilla tai joskus vaikkapa viihteellä. Kerhoissa monet tuntevat toisensa jo vuosien takaa ja ollaan todennäköisesti kummin kaimojakin, ellei peräti sukulaisia. Jännittäjäluonteen omaavana ei ole koskaan helppoa mennä uusien asioiden kimppuun välittömästi. Silti, pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja seurustelemaan. Hymykin minulla on aina ollut herkässä. Uusissa paikoissa suhteiden luominen voi viedä aikaa ja ihmiset pitää ikäänkuin voittaa puolelleen, niin se on aina. Eilen sain kuitenkin huomata, että ihmiset eivät halunneet tutustua, vaan olivat sulkeutuneet isoihin klaaniheimolaisten pöytäryhmiin. Ei ole kiva hieroa tuttavuutta ihmisen kanssa, joka näyttää vihaiselta. Olisiko sinusta? Monilla ihmisillä tuntuu olevan mukavuusalue, jonka sisään ei haluta päästää ketään. Miksi nämä olisivat siis poikkeuksia? Kuuleman mukaan, moni ulkopaikkakunnalta tänne muuttanut on lopettanut jo heti alkuunsa nämä perhekerhopäivät, kun on nähnyt millainen vieraanvaraisuus paikkakuntalaisilla on muita kohtaan. Monelle tällainen on liikaa (Meidän perheen lisäksi kerhossa ei ole muita muualta tulleita). Mietitäänpä ihan konkreettisesti; Olisiko sinusta kivaa, jos sinä muualta muuttaneena näkisit enemmistön tympeitä naamoja? Et tuntisi ketään eikä ketään kiinnostaisi edes jutella kanssasi? Tutut asuisivat muualla, sukulaisia ei asuisi lähimainkaan. Ainoat tutut olisivat ehkä tutuksi tulleet naapurit, neuvolatädit sekä kirjastonhoitaja. Yksinäisyys ei ole aina itseaiheutettua vaan joskus monet asiat ovat tekijöinä. Työn ja koulun perässä pitää muuttaa paikkakunnalta pois, jos oma paikkakunta ei tarjoa yhtään mitään. Ihmiset myös muuttuvat vanhemmiten. Aiemmin yhdistävä tekijä, saattaakin muuttua erottavaksi tekijäksi. Ihmiset kasvavat eri suuntiin. Toisille tulee enemmän velvollisuuksia, eikä kaikkien elämä ole yhtä juhlaa. Sukulaissuhteiden puuttuminen kuten myös kuolema, ovat sellaisia tekijöitä. Yksinäisyyden ajatteleminen tuntuu kurjalta, mutta päätin että se on asia jolle en voi mitään. Asia, mikä pitää poistaa mielestä. Voin kuitenkin aina omalla toiminnallani näyttää muille, että olen Ok. Sitäpaitsi olen muutenkin hitaastikäynnistyvä, joten minulle tämä on hyvä haaste. Todellakin aion jatkaa meidän kerhoilua, sillä lapset saavat siitä paljon irti. Pienet tyttäreni viis veisaavat muiden reviireistä, vaan toinen hiihtää muiden lasten sekaan ja pistää paikat sekaisin alta aika yksikön. Kukaan ei usko, kun kerron että tämä esikoinen oli pari vuotta sitten tyystin erilainen. Sisäänpäin kasvaneesta lapsesta on tullut ekstrovertti ja kovaääninen sellainen! Siinä sitten jokainen paikalla ollut katsoi minua vihaisesti silmillään sanoen, että miksi annat lapsen käyttäytyä noin? Miksi en, kun lapsi ei häiriköi ketään? Tässä välissä joku henkilö olisi halunnut ehkä jutella kanssani, muttei kehdannut kun olisi muilta saanut syynääviä katseita. Heimolaisuus on vakavasti otettava asia 😀 Ilmeisesti on sitten mukava kulkea samassa porukassa vuodesta toiseen, eikä haluta edes tutustua muihin kuin niihin jotka jo entuudestaan tunnetaan. Tämä on pieni paikkakunta ja vielä pienempi piiri. Miten voisin sanoa, etten ole uhka? En ole tullut viemään ystäviänne tai miehiänne (puoliso on jo omasta takaa). En ole tullut viemään työpaikkojannekaan, sillä koulu ja urataustat ovat täysin erilaiset. Miksi siis ollaan niin kielteisiä muita kohtaan? Miksi ylipäänsä syntyy kuppikuntia? Onko tämä piirre yleisempää pikkupaikkakunnilla kuin kaupungeissa? Luulen, että ei ole. Jokainenhan on elämässään ainakin kerran nähnyt tiiviin ystäväpiirin muodostelman. Porukan, joihin muilla ei ole asiaa. Porukan, jossa kaikki ovat kuin navoistaan kiinni toisissaan. Ihmiset sitoutuvat ystäviinsä niin kovasti, että pelkäävät tiiviiden pakettien hajoavan. Pakettiinhan sattaa tulla särö, jos joku ulkopuolelta tullut vie sen kaverin (Se ulkopuolelta tuleva kaveri voi olla mukavampi tyyppi). ”Sinä, et saa leikkiä MINUN kaverin kanssa” Aika leikki-ikäisten käyttäytymistä, mutta toisaalta ymmärrän. Muodostetaan sitten kuppikuntia. Juoruillaan uusista pahaa, ettei sellaista yhteisöhajoamista koskaan tapahtuisi! Loppujen lopuksi kuppikuntien muodostuminen kertookin juuri omasta huonosta itsetunnosta tai riittämättömyydestä. Aikuisten ihmisten ei tarvitse pelätä sellaista, että onko Pirjo parempi kaveri. ”Jospa Tiina ei haluakaan enää olla mun kaa?”

Maalla asuu onnelliset ihmiset– menee sanonta. Juuri onnellisuus on sitä, että asiat on hyvin. Ihmisiä pelottaa kaikki vieras.

IMG_2241.JPG

Maalla asuvien henkilöiden välit toisiin ystäviin saattavat olla tiiviimpiä ja henkilökohtaisempia. Tuolloin tunteet ulkopuolisia kohtaan saattavat olla jopa aggressiivisempia (HUH, Mikä syväanalyysi). Lisäksi, luulen että kaupunkilaiset ovat konservatiivisempia kuin maalaiset. Ainakin itse huomasin osittain tämän eroavaisuuden tänne muutettuani. Minulle etiketti on sellainen sisäänrakennettu juttu, jonka muut voivat ottaa ylimielisyytenä. Huvittavaa vain on se, että jos joku arvostelee perhettäni ja kasvattamistapaani ja samaan aikaan ei itse tajua kasvattavansa villikakaralaumaa. Sellaisia ihmisiä, jotka röyhkeästi pienestä pitäen menevät miten tykkäävät, ja ottavat sen mitä haluavat. Jonkun mielestä se on suloinen luonteenpiirre, minusta pöyristyttävää. Toivon, että olen väärässä. Toivon, että nämä ihmiset vielä näyttäisivät sen kivan puolen. Sen puolen itsestään, mikä on piilossa.

Jottei tulisi ihan pelkkää negatiivista tekstiä, niin kerhotädit olivat varautuneesta luonteesta huolimatta erittäin asiallisia ja huomaavaisia. Meitä tervehdittiin ja opastettiin kerhosäännöt lähes kädestä pitäen. Minut ja lapset otettiin vastaan kuten kaikki muutkin ja huomaavaisuus näkyi myös siinä, että kahvipöydässä tarjottiin gluteenittomia naposteltavia (Mitä ei ole missään paikassa ennen tätä tapahtunut allergiatodistuksista huolimatta). Kun on saanut jonkun asian pois mielestään, on hyvä jatkaa uusien positiivisten asioiden parissa. Sitäpaitsi kaikkia ei voi miellyttää:

HATERS GONNA HATE!

Suhteet Oma elämä Mieli Lapset