Parhaat elokuvahahmot

Kuten olen kirjoittanut, niin ruutua tulee katsottua kesällä aina vaan vähemmän. Kuitenkin, joskus on iltoja jolloin kaipaa piristystä. Televisiosta/toistopalveluista tulee hyviä leffoja ja tuleepa sitä lainattuakin muutama pätkä. Joskus myös katson vanhoja elokuvia. Suosikkielokuvissahan sivu- tai päähenkilö onkin usein sellainen, josta pitää ja johon on helppo samaistua. Lempielokuvissa voi olla useampikin hyvä karaktööri, mutta hyvä hahmo voi löytyä myös elokuvasta, mikä ei itsessään ole suosikkilistassa.

Joten nostetaan sen kunniaksi esille omat fiktiiviset ja ei-fiktiiviset suosikkihahmot:

 

1. Roger Verbal Kint/Keyser Söze

-Epäillyt-

Hän on arkielämässä rampa altavastaava. Tyyppi, jota säälitellään ja joka on kaikkien mielestä ihmisroska. Henkilö, jota ei muisteta ja josta puhutaan pelkästään pahaa selän takana. Todellisuudessa se on hänen maskinsa. Toinen puoli hänestä on legenda, joka hallitsee kaikkea ja jokaista. Keyser on luotu hahmo, mutta täysin elossa. Kuin sarjakuvasta noussut olento. Tämä on niitä harvoja elokuvia, jossa pahis on yleisön suosikki.

 (Verbal: After that my guess is that you will never hear from him again. The greatest trick the devil ever pulled was convincing the world he did not exist. And like that… he is gone.)

2. Jack Burton

-Säpinää Chinatownissa-

Ihana tavallinen mies, jolla epätavallisia kykyjä mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Jack on rento tyyppi ja erittäin miehinen mies, ilman turhaa puhetta. 

(Jack: Just remember what ol’ Jack Burton does when the earth quakes, and the poison arrows fall from the sky, and the pillars of Heaven shake. Yeah, Jack Burton just looks that big ol’ storm right square in the eye and he says, ”Give me your best shot, pal. I can take it.”)

3. Scarlett O´hara

-Tuulen viemää-

Itsekäs, lapsenomainen ja samaan aikaan sisukas Scarlett, ei omaksi epäonnekseen ymmärrä onneaan kuin sen vasta menetettyään. Vaan leikkii rakkaudella kuin kissa hiirellä konsanaan. Scarlett kuvataan kovana naisena, vaikka hänellä sykkii pinnan alla pehmeä sydän. 

(Scarlett: I can’t think about that right now. If I do, I’ll go crazy. I’ll think about that tomorrow.)

4. Erin Brockovich

-Erin Brockovich-

Ilotyttöä muistuttava hahmo tuo elävästi mieleen näyttelijättären toisen aiemmista rooleista, mutta tyrmää totaalisen älykkäällä ja suoralla äitipersoonallaan. Vakuuttava hahmo saa miettimään kaksi kertaa, että onko karvoihin katsomista? 

(Erin: I don’t need pity, I need a paycheck. And I’ve looked. But when you’ve spent the past six years raising babies its real hard to find somebody who pays worth a damn, are ya getting every word of this down honey or am I talking too fast?)

5. Dracula

-Bram Stockerin Dracula-

Juuristaan ylpeä vanha mies elää erakkona omissa oloissaan vuorilla, jonne kulkee vaikeakulkuinen tie ja jonne vain harvat eksyvät. Miestä pidetään omalaatuisena ja hänen kiinnostuksen kohteitaan lievästi sanottuna pelottavina. 

(Dracula: The Order of the Dracul, the Dragon. An ancient society, pledging my forefathers to defend the church against all enemies of Christ. Their relationship was not entirely… successful. It is no laughing matter! We Draculs have a right to be proud! What devil or witch was ever so great as Atilla, whose blood flows in these veins? Blood…)

6. L. B. Jefferies

-Takaikkuna-

Intohimoinen valokuvaaja joutuu onnettomuuden vuoksi istumaan pyörätuolissa. Sairasloma tulisi muuten tylsäksi, joten hän alkaa kyttäämään naapureitaan. Mitä haittaa siitä nyt voi olla, että oppii tuntemaan vierustovereitaan? No tässä tapauksessa voisi sanoa, että väärä paikka, väärään aikaan. 

(Jeff: Why would a man leave his apartment three times on a rainy night with a suitcase and come back three times?)

7.  Travis Bickle

-Taksikuski-

Travis on taksikuski ja poikkeuksellisesti luonteeltaan hieman erakko. Häntä pidetään hieman omituisena, mutta se on asia mikä on hänen vahvuutensa. Travis nimittäin ei ole turha jätkä, sillä hänellä on suunnitelma suojella heikompiaan. Elokuvan myötä, nimestä onkin tullut antisankarin perikuva. 

(Travis: Loneliness has followed me my whole life, everywhere. In bars, in cars, sidewalks, stores, everywhere. There’s no escape. I’m God’s lonely man.)

8. Lestat De Lioncourt

-Veren vangit-

Itserakas, leuhka ja äärettömän karismaattinen. Sellainen aatelissukuun syntynyt Lestat on, joka muuttuu vampyyriksi. Hahmo on pahis, mutta sympaattinen sellainen. Elokuvassa hänen taustojaan ei valoteta, mutta kirjoja lukemalla hänestä saa hieman laajemman kuvan. 

(Lestat: I’m going to give you the choice I never had.) 

9. Mindy McCready/HitGirl

-Kick-Ass-

Mindy elää tavanomaista yläkoululaisen elämää, tai siltä ainakin näyttää. Batmanin tavoin hänellä on Alter ego. Susi lampaan vaatteissa kuvaa loistavasti sitä, mitä heikompien puolustaja Mindy edustaa. 

(Hit Girl: Show’s over, motherfuckers.)

10. Dorian Gray

-Dorian Gray-

Näin tämän elokuvan vasta paljon myöhemmin kuin sen ensi-ilta oli, joten en ymmärtänyt miksi eräs kaverini hehkutti elokuvan näyttelijää niin kovasti. Positiivinen yllätys ja elokuva omaan makuuni kertoo klassisen kauhutarinan Oscar Wilden klassikkonovellista, jossa kaunis ja korruptoitunut nuorimies piilottelee ullakolla salaisuutta. Jotenkin siihen liittyy muotokuva, mutta miten? 

(Dorian: I am what you made me! I lived the life that you preached… but never dared practice. I am everything, that you were too afraid to be.)

11. V 

-V for Vendetta-

V on salaperäinen hahmo, joka ei paljasta kasvojaan. Hän on hahmona ristiriitainen, sillä ei tiedä mihin hänen tarkoitusperänsä usein johtavat? V on kuitenkin heikompien puolella, karaisten näitä parempiin suorituksiin. V:n hahmo yhdistetään nykyään hieman kyseenalaisesti anarkisteihin ja hakkereihin, jotka kantavat elokuvan maskia naamallan. 

(V: The past can’t hurt you anymore, unless you let it.)

12. Ferris Bueller

-Vaihdetaan vapaalle, Ferris-

Kukapa ei haluaisi kiitää elämää ilman vastoinkäymisiä? Ferris onnistuu kaikessa ja hän on erittäin pidetty. Tosiasiassa Ferris menee aina sieltä, missä aita on matalin. 

(Ferris: Life moves pretty fast. If you don’t stop and look around once in a while, you could miss it.)

13. Edward Scissorhands

-Saksikäsi Edward-

Sadunomainen elokuva konemiehestä, joka joutuu etsimään itsellensä paikan, jota kutsua kodiksi. Hän ei ymmärrä rakkautta, mutta kokee sen jokaikisellä elävällä solullaan. Hänen ei tarvitse puhua, vaan juuri puhumattomuus tekee hahmosta mahtavan. Kukapa ei olisi kokenut väärinymmärrystä elämässään? 

( Edward: I’m not finished.)

   

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen

Lomabudjetti

Talvella ja kesän kynnyksellä moni raapii päätään miettiessään, miten saada rahat kasaan kesän huvituksiin? Monilla menee suunnitelmat jäihin odottamattomien asioiden takia ja ne joilla ei esteeksi tule mikään isompi, niin miettimistä riittää siltikin. Monet säästävätkin kokonaisen vuoden ja toiset ottavat pikavippejä päästääkseen reissuun. Rahanhimoisimmat myyvät kirpputorilla mummon vaasejaan ja muutama reipas kerää pulloja salaa. Itseäni ei palvele oikeastaan mikään noista, eikä olisi kyllä aikaakaan sellaiseen. Meillä on aina sama ongelma nimittäin; jos on aikaa, ei ole rahaa ja jos on rahaa, niin ei ole aikaa. Perheessä, jossa vain toinen vanhempi käy töissä on yleensä tilanne, että kaikki mikä tulee, niin meneekin. Oikeastaan samaa rataa on mennyt jo toista vuotta. Meillä lomasuunnitelmat lyödään lukkoon jo hyvissä ajoin, sillä yllätyksiin ei kauheasti ole varaa. Kesäreissut menee yleensä niin, että puoliso raataa ennakkoon töissä, että johonkin päästään ns. lomalla. Olisi ihana sanoa, että meillä molemmilla olisi myös omat rahat käytössä, mutta ainakaan vielä se ei ole mahdollista (ehkä sitten tulevaisuudessa). Vaan päätökset hankinnoista tehdään yhdessä ja sen mukaan mennään joukkueena, mitä jokainen tarvitsee. Kuitenkin, rahasta huolimatta jokaisen olisi hyvä tehdä lomabudjetti sillä ajatuksella, että haluaako elää yli varojensa?  

DSC_0775.JPG

Lomabudjettiin tulisi huomioida syömiset, mahdolliset yöpymiset (muualla kuin kotona) sekä elämykset ja ostamiset. Liikkumavaraa olisi hyvä olla ainakin muutama sata euroa ja budjetin jälkeen tulisi miettiä, kuinka paljon rahaa jää seuraavaan palkka/tukipäivään.                            

On aika surullista, jos perhe pistää savuna ilmaan hirveän tukun rahaa ja miettii sitten myöhemmin, että mistä nyt ruokaa ja rahaa laskuihin? Vaan pihistely on joskus hyvästä. Kaikesta voi pihistellä. Lomalla voi ruokapaikaksi valita pikaruokapaikan. Voi ottaa eväät mukaan sen sijaan, että ostaa kalliita pikkupurtavia kioskista. Onko nimittäin mahdoton missio ottaa reppuun sämpylät täytteillä, banaania ja pillimehut?  (Sämpylätäyte ei eltaannu, kun pistää pari kylmäkallea mukaan). Isompaan kahvin himoon suosittelen termospulloa. Reppuakaan ei tarvitse kantaa koko aikaa, vaan sen voi laittaa panttia vastaan lokerikkoon. Tietenkään pitkille patikointireissuille ei kannata reppua raahata mukana, vaan reilua rinkkaa, mihin mahtuu kaikki välttämätön. Liput saa yleensä netistä halvemmalla. Osta siis etukäteen ja säästä muutama euro. Lomapäivien ja arjen välinen aika tulisi myös huomioida laskelmissa (Marttaliiton sivulla on exceltaulukko, mitä voi hyödyntää näissä laskelmissa).              

Rahan vähyys opettaa ihmisen käyttämään rahaa järkevämmin pitkässä juoksussa, vaikka kaikki tällainenkin vaatii aikaa. Itsestäni on tullut ainakin supernuuka vanhemmiten. Enkä usko, että ajatteluni muuttuisi tästä mihinkään, vaikka olisin huomenna miljonääri. Vaan saattaisin kulkea samoilla risoilla kengillä aina siihen asti, kun ne olisivat läpipuhki. Lomasuunnittellussa tällainen luonteenlaatu on vain hyvästä. Nimittäin, kun ajattelee realistisesti, niin kaikkeen on omalla tavallaan varautunut. Säästäminen on todella vaikeaa, eikä onnistu välttämättä. Mutta pihistäminen eli menojen karsiminen onnistuu kaikilta. Lomasuunnittelu kannattaa aloittaa kirjoittamalla ylös tulot ja menot. Siihen päälle kirjata sitten tehtävät reissut ja reissujen miinukset ja plussat? Jos yksi reissu vie rahaa saman verran kuin kolme pientä, niin järkevää on unohtaa se iso menoerä. Samalla rahalla nimittäin saat monta elämystä. Esimerkiksi meidän perhe ei ulkomaan reissuja tee, koska ne eivät yksinkertaisesti mahdu lompakon raameihin. Vaan kun lomaillaan, niin se tapahtuu kotimaan kohteissa. Voi kyllä sanoa, ettei meillä ole varsinaista lomabudjettia, koska emme voi etukäteen ennakoida, miten paljon ylitöitä puolisolla on. Ympäripyöreä heitto koko kesän reissubutjetista on n. 1200 euroa koko perheeltä (2 lasta, 2 aikuista) ja tämä sisältää vain reissut, ei yöpymisiä (Ajamme yleensä suoraan kotiin, jopa toiselta puolelta suomea). Budjetissa pysyminen on sitä, että miettii miten elää. Jos siis käytössä on yhteen reissuun vain 250 euroa, niin ylilyönteihin ei ole paljon varaa. Esimerkkinä meidän perhe, joka aina ennakoi ja ottaa mukaan omat eväät. ”Ulkona” syödään harvemmin ja jos syödään, niin se on yleensä pikaruokapaikoissa (mitä ei onneksi tapahdu usein). Meidän perheellä olisi tarkoitus ajasta riippuen, käydä ainakin kolmessa lomakohteessa (niistä lisää blogissa). Mutta kesä ei ole pelkkää törsäämistä. Kaikilla ei ole varaa lomailla. Useilla opiskelijoilla ja työttömillä ei ole erillisitä ”kesälomaa”, koska he joutuvat koko kesän hakemaan töitä. Silloin todella joutuu olemaan luova, jos aikoo jotain ylimääräistä tehdä ilman aikaa ja rahaa (been there done that). Kesällä kuitenkin voi tehdä kaikkea ihanaakin ilman sitä järkyttävää rahatukkua. Nämä ovat niitä materiasta riippumattomia asioita, mitä jokainen voi tehdä niin kauan kuin on olemassa jokamiehen oikeudet. Ensinnä tulee mieleen uiminen. Uiminen järvessä on ihanaa ja lapsetkin tykkäävät oikeasta järvimaisemasta enemmän kuin jostain maauimalasta (Ajateltiinkin tänä kesänä vuokrata vene päiväksi, jolla olisi tarkoitus soudella ympäri järveä ja siinä samalla onkia. Lähipitäjässä kanootin/veneen vuokraus maksaa 20 euroa päivältä ja se sisältää pelastusliivitkin kaikille).  Toinen, mistä meidän perhe tykkää kovasti, on metsässä samoilu ja marjojen poiminta. Joku mammapalstalla valitti, ettei selkä kestä pomimista. Eihän sinne metsään ole pakko mennä, jos kroppa ei kestä ja hyttyset häiritsevät. Itse ainakin nautin kovasti metsässä ja luonnossa liikkumisesta. Mitä muuta tulee mieleen, niin kotiseutu Roadtrip on ihan must, sekä grillaaminen ja museoiden ilmaisnäyttelyt ihan parasta. Entäs latotanssit? Myös yrttien ja vihannesten kasvattaminen ja ruukusta suoraan syöminen on elämys. Kaupungissa on vielä omat etunsa nimittäin (turvallisiakin) ilmaistapahtumia. Kesä on niin lyhyt, että se kannattaisi viettää luonnon läheisyydessä. Itse en rakasta auringonottoa, mutta lämpö on ihanaa. Lämpimällä voi heittää nurmikolle vaikka viltin ja mennä siihen köllimään.                  

Kesämökki on varmaan monen suomalaisen unelma, mutta jos ei ole varaa ostaa omaa tai edes vuokrata, niin voi tehdä kuten perheeni teki lapsuudessa. Nimittäin meidän perhe harrasti kesäisin leiriytymistä. Meillä ei ollut matka-autoa tai karavaanariakaan, joten nukuimme teltoissa ja pidimme avotulea yllä. Eräpaikoissa on myös sellaiset kuin laavut, joten telttakaan ei ole ongelma. Omat sisareni inhosivat luonnossa olemista ja kuumaan autoon ahtautumista, mutta minusta se kaikki oli aika ihanaa, koska olimme yhdessä ja sai nukkua tähtitaivaan alla. Eväänä meillä oli paljon energiapitoista mössöä kuten karkkia, säilykeruokaa, leipää, makkaraa, vaahtokarkkeja ja limsaa. Oikeastaan se oli aika amerikkalaista, kun nyt jälkikäteen mietin. Mutta nykyään monet asiat voi tehdä toisin. Reissusuunnittelussa kannattaisikin miettiä perheen kanssa, että mikä palvelee omia tarkoituksia ja mistä tulevat parhaat yhteiset muistot? Nimittäin joskus lapselle parasta on matkustaa kauas mummolaan tai olla vain yhdessä ilman sen suurempia suunnitelmia. 

Älä siis stressaa, sillä jos ei ole rahaa, niin ei ole. Parhaat asiat elämässä ovat kuitenkin ilmaisia. 

P.S. Toivottavasti tästä artikkelista oli jotain hyötyä.

 

Suhteet Oma elämä Mieli