Klassinen-musiikki

Klassinen musiikki on taidemusiikkia, jossa soitininstrumentit hoitavat suurimman osan äänistä. Klassinen musiikki on sivistynyttä länsimaalaista musiikkia, jonka juuret voidaan johtaa aina Kreikan ja Egyptin ajoille asti. Tuohon aikaan sitä esitettiin ulkoilmateattereissa näytelminä miespainotteisesti. Alunperin tämä musiikki suunnattiin yläluokan henkilöille, mutta viime vuosisadan alussa klassisesta musiikista tuli koko kansan viihdettä. Elokuvamaailmassa musiikki on hallinnut jo pidemmän aikaa, ja tunnetuimmat sävelet ovatkin juuri niitä elokuviin tehtyjä. Klassinen musiikki nykyisessä muodossaan syntyi ennen keskiaikaa. Taidemuotona se on korkeakulttuuria ja orkesteri esiintyykin yleensä hienoissa paikoissa kuten suurissa saleissa/ulkoilmassa tai konservatoriossa. Soittajien ryhmää johtaa kapellimestari, joka heiluttaa tahtipuikkoa edessä, selin yleisöön. Kapellimestarilla on iso osa tunnelman nostattajana. Musiikkia esitetään symfoniana sekä sonaattina. Klassista musiikkia voidaan säestää vokaalisesti, jolloin instrumenttien kanssa esiintyvät kuoro tai oopperalaulaja. Klassinen musiikki on uskonnollista kirkkomusiikkia tai ei-uskonnollista yleismaailmallista musiikkia. Tyylisuuntana se voidaan jakaa eri luokkiin, kuten mikä tahansa musiikkikategoria. Tunnetuimmat näistä luokista ovat: Barokki, Renesanssi, Gregoriaaninen, Romanttinen,- sekä Moderni klassinen musiikki.
Itse pidän erittäin paljon klassisesta musiikista ja arvostan lahjakkaita säveltäjiä ja soittajia. Tiedän miten kova tie on alkaa opiskelemaan pikkulapsena jo perusteita ja miten kehittyminen lajissa kestää vuosia (itsestäni ei ollut siihen). Teoria ei todellakaan ole helppoa vaan matemaattista, ja samaan aikaan tulee hallita useita eri soittimia. Tässä musiikin lajissa harva henkilö menestyy ja heidänkin pitää olla niitä alansa huippuja. Mitä Juhannus tai Joulu olisivat ilman tätä musiikkia? Entä elokuvat, sillä juuri tämä taiteen muoto on tehnyt niistä niin ikimuistettavia? En kertakaikkiaan voisi ajatella maailmaani ilman.

Tässä omat viisi suosikkiani:

1. https://www.youtube.com/watch?v=9E6b3swbnWg

2. https://www.youtube.com/watch?v=ea2WoUtbzuw

3. https://www.youtube.com/watch?v=45lNvNsdPLc

4. https://www.youtube.com/watch?v=Jp7kVOe8keA

5. https://www.youtube.com/watch?v=4Tr0otuiQuU

Hyvinvointi Mieli Musiikki Suosittelen

New Age ja Horoskoopit

New Age ei ole uskonto vaan suuntaus, jota buddhalaisetkin opettavat. New Age on metafyysinen oppi, erilaisia viihdykkeellisiä tieteitä, joita harjoittavat useimmiten intialaiset ja ”valaistuneet” länsimaalaiset. Tämä suuntaus on sekoitus luonnonoppia, mytologiaa, taikuutta, uskontoa ja filosofiaa. New Age on nimenä uusi, mutta oppina vanha astrologia. ”Horoskooppi” -sana tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa tuntia ja seurantaa. Opissa tutkitaan taivaankappaleita tietyllä hetkellä. Astrologia ei ole sama kuin Astronomiatiede, mutta yhtäläisyyksiä on jonkin verran. Tarkkaa Astrologian syntymähetkeä ei tiedetä, mutta tiedetään sen verran, että tulkinta kehittyi samoihin aikoihin Kreikassa, Egyptissä ja Kiinassa. Kuuluisimmat tämänkaltaista oppia levittäneet olivat: Siddhartha Gautama (Buddhalaisuuden perustaja) ja Eurooppalainen Michel de Nostredame. Toisin kuin luullaan, niin Astrologia ei ole hömppätiedettä, eikä kiertolaisten omaa alaa, vaan sitä on opetettu muuan muuassa temppeliherroille ja aatelisille hoveissa.
Eurooppalaiset, ja varsinkin Suomalaiset ovat aina olleet taikauskoista kansaa. Ennen kristinuskoa meillä oli luonnonjumalat ja se tieto on meissä edelleen läsnä. Jos joku sanoo, että New Age ei sovi suomeen, niin ei tiedä mistä puhuu. Suomalaiset ovat kautta aikain harjoittaneet ennustamista erilaisista luonnon tapahtumista, eläinten käyttäytymisistä ja onpa mukana ollut henkimaailman tulkitsemistakin, mikä täyttää nykymaailmassa spiritismin merkit. Meillä on olleet myös omat tietäjä-ukot ja tietäjä-akat, jotka ovat kutsuneet henkiä ja nähneet, mitä tulee tapahtuvan. Meidän vanha kansa ei ole ominut itämaisia oppeja, vaan olemme eläneet taikaopin kanssa jo aikojen alusta asti.Minä harrastin nuorena astrologiaa. Tiedän kaikein fysionomiasta, tarotkorteista, unien tulkitsemisesta, horoskoopeista, numerologiasta ja ennustamisesta. Nykyään olen jo niin maallistunut, että en perusta ylimääräisestä kuormitteesta. Sanotaan, että tieto on tuskaa ja sitä se joskus onkin. Tylsyyteen nämä ovat kuitenkin mainioita tapoja korottaa itsetuntoa ja itse tykkään luonnehoroskooppien lukemisesta. Hauskaa on lukea analyyseja, ja ajatella sitä miten nämä tulkinnat sitten sopivat joidenkin henkilöiden luonteisiin. Itselläni ei koskaan ole osunut päivä tai viikkohoroskooppien ennusteet oikein, sillä niitä laativat usein huijarit. Oppihan on jo itsessään kyseenalainen ja vielä tänä päivänäkin pidetty kerettiläisenä. Horoskoopit perustuvat siihen, minkä vuodenajan välisenä aikana henkilö on syntynyt; missä asennossa ovat olleet tähdet, planeetat tai minkä eläimen kuukautena on syntynyt. Sanotaan, että ihminen/eläin joka on syntynyt tiettynä vuodenaikana, omaa syntymästään tietyt luonteenpiirteet. Tämä on kyllä melkoista yleistämistä, eikä todellakaan pidä paikkaansa. Kasvatuksella, ympäristöllä ja geeneillä on suurin vaikutus elävään olentoon. Se, millaiset eväät saa kotoa, on asia mikä muokkaa ihmistä läpi elämän. Länsimaalaisilla ihmisillä on oma horoskooppinsa, alkuperäiskansalla omansa ja aasialaisilla omansa; kiinalainen horoskooppi. Horoskooppimerkkejä on kaksitoista (kaksitoista kuukautta, kaksitoista huonetta), mutta niitä kuuluisi olla kolmetoista. Tarina alkaa mytologiasta. Kilpailussa on alunperin kolmetoista osallistujaa, mutta yksi niistä huijaa ja joutuu kilpailusta pois. Eläimet juoksevat kilpaa tai taistelevat verisesti. Se voittaa, joka tulee maaliin ensimmäisenä tai joka syö kaikki muut. Älykkäin ei suinkaan ole nopein tai vahvin, vaan monesti maaliin tulee pienin ja yksinkertaisin, joka on rehellinen itselleen. Nämä kilpailun edustajat ovat kuvattu sekä kiinalaisessa, että omassa eurooppalaisessa versiossaan. Länsimaalaisessa horoskoopissa on vanha merkittävä virhe, josta ei puhuta. Nimittäin, jos horoskooppeja tulkittaisiin oikeaoppisesti, niin ne osuisivat eri kuukausille kuin nyt ovat. Näin ollen todellinen härkä olisi syntynyt vasta kesäkuussa, todellinen rapu heinäkuussa jne. Mutta Astrologiaa ei kannata ottaa vakavasti. Jos viihdykkeellisen asian kääntää pimeäksi, niin mistä vaan voi tulkita pahoja asioita. Astrologia on tiede mikä vie mukanaan, jos antaa sille käden.           
On hyvä pitää etäisyyttä ja tietää, mikä on merkityksellistä. Haluaako elää haihattelijana vai jalat maassa? Itse olen välimaastosta, mutta nojaan realismiin huumorin kera.
Luetko sinä horoskooppeja päivittäin? Mitä ajattelet niistä? Oletko tyypillinen merkin edustaja?

 

P.S. Arvaa minkä merkin alla olen syntynyt? Ojennan tassun toisena päivänä ja murisen. Kun ilta vaihtuu yöksi, niin muutun koneeksi.

Hyvinvointi Mieli Höpsöä