Kuuminta uutta on tällä hetkellä KonMari-siivous, mikä perustuu vanhaan aasialaiseen Zen-aatteeseen. Zen-sisustus on tyyliltään selkeää ja hyvin järjestelmällistä. Esimerkiksi Zenpuutarhoissa ei ole ylimääräisiä koristeita porttien ja yhden keinun lisäksi, vaan jopa nurmikko puuttuu. Nurmikon tilalla on haravoitu maakerros multaa tai hiekkaa ja talon reunoilla on pyöreitä mukulakiviä. Idea perustuu hengittämiseen ja siihen, että kaikki on balansissa; sinä ja ympäristö. KonMarin kehitti ja nimesi Japanilainen ammattijärjestäjä ja kirjailija Marie Kondo. Ammattijärjestäjä on uusi ammatti, johon voi kouluttautua yksityisissä oppilaitoksissa tai siivooja/laitoshuoltaja työn ohessa. KonMarin metodin kehittäjä elää työkseen opastaen ihmisiä siitä kuinka karsia liika tavara ympäristöstä ja kuinka pitää paikat järjestyksessä kotona niin, ettei siivoamista tarvitsisi jatkuvasti suorittaa. Japanilaisille tällainen ei ole vieras asia, sillä heillä on jo ennestään minimalistinen, tavaroita välttelevä perinne. Huonekaluja heillä ei koskaan juuri ole ollut, vaan sermejä tilan jakamiseen ja säkkituoleja/raheja siellä sun täällä. Länsimaissa kuitenkin tavaroilla on ollut iso osa elämää. Ennen vanhaan tavaroiden määrällä osoitettiin naapureille, että talo on vauras. Pienemmissä pirteissä ei tietenkään ollut kuin vain välttämätön, sillä mökkiin piti tavaroiden lisäksi mahtua myös 7-lapsinen katras ja vanhempien lisäksi isovanhemmat. Nykyään ihmiset pyrkivät välttelemään tavaraa. Ehkä ötököiden lisääntymisestä tai pelkästä itsekkyydestä, kaikki pitää saada uutena. Vaikka kierrätys on ollut pitkään tapetilla, niin siitäkin huolimatta tavaroista on tullut kertakäyttökamaa, päätyen kaatopaikalle. Vastakohta materian kaipuuseen on juuri tavaroiden heivaaminen. Tavaroiden kertakäyttö on erittäin huolestuttavaa ekologian kannalta. Ihanteellista olisi, että kun vanha esine kuluu, niin sen voisi korjata eli entisöidä. Poisheittäminen ei ole kestävän kehityksen mukaista. Samalla tavalla jos kaikki eläisivät, niin hukkuisimme maapallolla sontaan. Jos entisöiminen ei kiinnosta, niin olemassa on myös kierrätys eli vanhasta uutta. Eräs KonMarin mukaan elävä mamma kehui sitä, miten heitti monta sataa kiloa hyvää tavaraa kaatopaikalle? Kodin järjestämisen kannalta tällainen on hyvä, mutta toteutuksena aivan idioottimainen. Eikö henkilö sitten halunnut nähdä vaivaa, että vie tavaran kierrätyskeskukseen, jätekeräykseen, antaa lahjoituksena tai polttaa puun, kankaat?? Vastakohtana on sitten toinen ääripää. Olen silloin tällöin katsonut ohjelmaa hamstraajista ja huomioinut sellaisen asian, että suvussani on paljon tällaisia överikerääjiä. Olen kyseisille ihmisille kuitannut tavaramäärästä ja saanut vastaukseksi, että minun pitäisi pitää huolta omista asioistani. Toinen vastaus on ollut se, että on ainakin tavaraa, mitä jakaa perinnöksi kun aika jättää. Tavaroita, joista on laskenut arvo? Kaunis ajatus, mutta ei sitä tilaa juuri itsellänikään ole. Olen huomannut, että nämä ihmiset eivät tajua sitä, miten sairasta tällainen on tai sitten eivät edes halua tajuta sitä. Käsistä lähtenyt keräily saatetaan ehkä tiedostaa, mutta sille ei itse tehdä mitään, eikä kenenkään herättelykään tällöin auta. Olen hienovaraisesti pari kertaa antanut ohjeita, miten he voisivat kodistaan tehdä nätimmän tai järjestää tavaran. Tämän jälkeen he ovat olettaneet, että tulen ilmaistyöläiseksi tekemään muutoksen. Maailmalla on huomattu, että hamstrauksesta on tullut monelle ihmisille ongelma. Ihmiset takertuvat tavaroihin ja niiden mukana tulleisiin mukaviin muistoihin. Monella menee kaipuu yli ja kaaos valtaa kodin. Varastot ovat täynnä tavaraa ja huoneissa ei pääse kulkemaan ilman, että kompastuu johonkin. Asunnot nykyään rakennetaan mahdollisimman kompakteiksi, niin että pienissä neliöissä on kaikki tarpeellinen. Minitalot ja asuntoautot ovat muotia. Pyritään siihen, miten ahtaasti ihmiset ennen elivät. Turha tila on hölmöä, mutta ketä tällainen ideologia palvelee? Järjestyksestäkin huolimatta, kaikki ei mene aina kuin Strömsössä. Tällöin tarvitaan ammattijärjestäjää, joka opastaa laittamaan/laittaa kotisi kuntoon. KonMarissa taas pyritään heittämään oma turha tavara pois ja järjestämään tavarat niin, että ne ovat ”näkyvässä” järjestyksessä. Ihmiset yleensä elävät niin, että tungetaan komeroon kaikki piiloon. Ajatellaan, että poissa näkösältä, poissa mielestä. KonMari-järjestämisessä kaikki tarvittavat tavarat ovat aina saatavilla.
Koska olen luova ihminen, niin oma/puolison työpöytä on usein erittäin sotkuinen. Pyrin kuitenkin järjestelemään tavaroita usein niin, että tärkeimmät paperit löytyvät. Siivouksessa pelinappulat laitetaan laatikkoihin, barbit koreihin, muistilaput yhteen pinoon. Puolisoni ei ymmärrä tällaista nappikauppaa, kun siihen ”kuulemma” menee liikaa aikaa, vaan tunkee kaikki lasten tavarat samaan nurkkaan ja usein käy niin, että lelujen sekaan eksyy useampi likainen sukka ja puoliksi syöty karkki (Kiva sitten aloittaa kaikki taas alusta). Mutta en ole tiukkapipo. Kuten olen bloginikin nimennyt, niin meillä ei ole mikään täydellistä vaan tip top nippa nappa. Haluan pitää kodin siistinä, vaikka joskus se onkin mahdotonta. En voisi koskaan itse elää KonMarin oppien mukaisesti, sillä minulle kaunis ympäristö on paljon muutakin kuin pelkkää hengitystilaa. Näen, että hänen oppinsa ovat fiksuja ja sopivat ihmisille, joilla on karannut hamstraaminen käsistä ja jotka haluavat elämälleen toisenlaisen suunnan. Varmasti toimii, uskon sen. Minä voisin kuitenkin kouluttautua ammattijärjestäjäksi. Pohjakoulutuksenakin on ammatti, mikä on sisustusalaa. Lisäksi nuorena en taideharjoittelujen lisäksi muuta juuri tehnytkään kuin siivoojan töitä. Kotiäitinä on tullut paljon perspektiiviä myös siihen, miten järjestää pieni koti järjestelmällisesti niin, ettei mikään kaadu päälle. Olen usein kertonut, että tavaroilla leikitään ja meillä hallitsee tavarakaaos. Muiden mielestä näin ei ole, sillä he eivät ole nähneet näitä tavaroita. Olohuoneen haluan pitää sellaisena, että siellä on vähiten tavaraa ja se näkyy joskus blogikuvistakin. Olen joutunut miettimään aika luovia ratkaisuja, miten säilyttää tavaroita poissa jaloista. Tällöin olen pussittanut, lajitellut ja pinonnut. Säilytän myös hyllyillä ja lasten ulottumattomissa kattorajassa pelejä, joilla pelataan vain pyhinä.
Nauloja ja koukkuja olen ruuvannut korkealle seinään ja muut tavarat laittanut pyörillä varustettuihin laatikoihin sänkyjen alle. Sisustusihmisenä inhoan epäjärjestystä, mutta natsimainen järjestelykin on jotenkin todella oman luontoni vastaista. Tavarat eivät saisi liikkua yhtään? Onko koti museo vai elämistä varten? Järjestelyn ideassa tavarat lajitellaan ja kaikki mikä ei ole yli vuoteen ollut käytössä, laitetaan pois.
Lyhykäisyydessään KonMarin motto menee: Hallitsetko sinä tavaraa vai tavara sinua?
