Viimeinen Valtakunta: Brandon Sanderson (kirja-arvostelu)

Pimeä keskiaika, synkkä tulevaisuus vai siltä väliltä?

Usva on jokaisen klassisen kauhutarinan perusta ja monen kirjailijan innoittama aihe. Usva on myös tämän tarinan keskiössä mysteerinä, mikä koskettaa lukijaa ihan omana sumupilvenään.

Palkittu tieteis- ja fantasiakirjailija Brandon Sanderson syntyi Yhdysvaltojen Nebraskassa vuonna 1975. Sandersonit olivat mormoneita, joten Brandon kasvoi tyypillisessä hieman suljetussa yhteisössä. Brandon piti lapsena lukemisesta, mutta yllättäen kyllä syventyi kirjojen saloihin kunnolla vasta yläasteella. Neuvokas opettaja halusi oppilaidensa lukevan, joten hän suositteli Brandonille Barbara Hamblyn: Lohikäärmeen kirousta (Dragonsbane). Brandon nautti lukemastaan niin, että alkoi etsiä käsiinsä samanlaisia kirjoja myös muilta tekijöiltä. Vuonna 1994 Brandon alkoi opiskella Biokemiaa pääaineenaan, mutta keskeytti pian opintonsa, koska ei tiennyt mitä todella halusi tehdä. Niinpä hän lähti pariksi vuodeksi ulkomaille. Brandon toimi kaksi vuotta humaanitäärisen avunannon lähettiläänä Etelä-Koreassa, jonka jälkeen palasi kotimaahansa Yhdysvaltoihin (vastoin äitinsä toiveita lääketieteen sijaan) opiskelemaan harrastamaansa kirjoittamista. Opiskelun aikana Brandon osallistui paikallisen yliopistolehden tuottamiseen, jolloin sai tästä varsinaisen kipinänsä kirjoittamiseen. Töitä piti kuitenkin tehdä elannon eteen, joten iltaisin Brandon toimi virkailijana hotellin aulassa. Rentoina iltoina hän käyttikin luppoaikansa tiskillä paperille rustaamiseen. Muistelmissaan Brandon kertoo ensimmäisten yliopiston kouluvuosien olleen rankkoja, sillä hänelle ei jäänyt aikaa sosiaalisten kanssakäymisten ylläpitämiseen. Muuta elämää ei oikeasti ollut kuin koulu ja työ.  Tuona aikana Brandon kirjoittikin seitsemän novellia. Kirjailijan ”työ” ei kuitenkaan ollut helppoa, vaan sinnikäs Sanderson sai useita kielteisiä kirjeitä kustantamoilta takaisin. Yliopistolehden takana toimiessaan Brandon ystävystyi useiden tulevien kirjoittajien kanssa, jotka myöskin haaveilivat urasta kirjailijoina. Samanmieliset haaveilijat neuvoivat toisiaan ja yrittivät epätoivoisina tuoda itseään esille jopa netin keskustelupalstoilla. Tuona aikana Brandon päätti itse kustantaa ensimmäisen käsikirjoituksensa, mutta kirjoitus ei menestynyt. Aikaa kului puolitoista vuotta ja Brandon oli jo luovuttamassa urahaaveensa, kunnes häneen otti yhteyttä toimittaja nimeltään Moshe Feder Tor-kustantamosta. Moshe oli huomannut Brandonin ja halusi ostaa tältä tarinan, johon Brandon tietenkin suostui. Brandon valmistui kirjallisuuden maisteriksi vuonna 2005, ja samana vuonna häneltä julkaistiin ensimmäinen novelli nimeltään Elantris. Vuonna 2006 Brandon meni naimisiin kollegansa Emily Bushmanin kanssa. Emilystä tuli heti tärkeä osa miehensä elämää ja Brandon luovutti urastaan tärkeän osan puolisonsa hoiviin. Vaimosta tuli Brandonin manageri ja parille siunaantui kolme lasta lyhyellä aikavälillä. Elantriksen ja uuden nuoren lukijakunnan myötä vuonna 2006 seurasi ensimmäinen osa Usvasyntyistä Trilogiaa: Viimeinen Valtakunta. Viimeistä Valtakuntaa seurasi Usvasyntyisen jatko-osat (Ylenemisen Kaivo sekä Ajan Sankari) ja täysin uudet kirjasarjat, joiden myötä Brandon sai kirjailijapiireissä tittelin tuotteliaimpana uutena kirjailijana. Kirjoja on käännetty fanien pyynnöstä ainakin 25 eri kielelle, joista Viimeinen Valtakunta käännettiin suomen kielelle vasta hiljattain. Sanderson on todistanut paikkansa loistavana kirjailijana, sillä eivät kaikki pääse toistuvasti New York Timesin bestseller-listalle.

Sain tässä kuussa arvosteltavaksi yhden hetken kuumimmista aikuisten fantasiakirjoista. Tämä kirja on nimeltään Viimeinen Valtakunta (Mistborn: The Final Empire). Muutamia fantasiakirjoja lukeneena, en kuitenkaan tuntenut Sandersonin tuotantoa juurikaan ja se jos jokin hirvitti. Kyseessä oli kuitenkin yli kuusisataasivuinen teos, josta en tiennyt mitään. Mietin, että mitä jos en pitäisi lukemastani? Ajattelin, mutta päätin sinnikkäästi jatkaa ensimmäisten sivujen yli. Hetken päästä huomasin uppoutuneeni täysin tarinaan, jolloin aika ja paikka olivat vaihtuneet jonnekin kaukaiseen. Aloin ahmia kirjaa öisin ja huomasin, että tarinan päähenkilöissä oli jotain erittäin tuttua. Yllätyin, kuinka kirjoittaja toi hahmot lukijan iholle ja hahmojen tunnereaktioita pystyi miltei aistimaan. Tarina oli kuvattu niin hyvin, että lukija näki mielessään kaikki kohtaukset väreistä liikkeisiin. Kirjaa lukiessani punastuin, pelästyin, jännityin, rentouduin, innostuin ja inspiroiduin. Mitä kirja oikeastaan siis antoi? Elämyksen. Vapaan pääsyn salaisiin hoveihin, kurkistuksen salaisuuksiin, jännitystä päähenkilöiden kohtaloista ja viatonta romantiikkaa. Kaikki siistissä paketissa. 

Viimeinen Valtakunta on tarina, josta ei tiedä kertooko se pimeästä keskiajasta, barokin huumasta, synkästä tulevaisuudesta vai siltä väliltä. Erehdyttävästi se tuo kuitenkin mieleen sorron, kauhun ja vallankumouksen. Ensilukemalta voisikin sanoa, että tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteemme, jossa tavallinen kansa on orjuutettu eliitin alle ja, jossa on vain yksi kansojen keisari. Se on ennen kaikkea kamala painajainen, josta nyt on jo varoitusmerkkejä ilmassa. Tarinassa kansa on jaettu kasteihin: aatelisiin, palkkatappajiin ja skaa-orjiksi. Pelottavan tuttua? Ei tarvitse katsoa kauas menneisyyteen, kun tämänkaltaista elämää elettiin Suomessakin (vielä 1950-luvulla Suomessa oli huutolaisia ns. nykyajan roskaväkeä, joiden ihmisarvo oli nolla). Kirjailija selvästi hyödyntää tekstissään historiaa ja muistuttaa meitä siitä, että kaikki on häilyvää. Valta voi helposti siirtyä vääriin käsiin. Mutta orjat eivät ole tyhmiä. Orjia pakenee ja muutamat heistä järjestäytyvät rikollisliigoihin. Jokainen skaa toivoo, että keisari syöstään vallasta ja keisarin alaiset-aateliset lakkaisivat olemasta. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, sillä sitä oli yritetty useita kertoja jo ennen, ja kaikki oli lopulta päättynyt orjien joukkoteloittamisiin. Näet keisaria ei voi tappaa, sillä hän on kuolematon ja hänen armeijansa yliluonnollinen. Kansalaisia on kaatunut ja useimmat ovat menettäneet rakkaimpansa. Mitä muuta on jäljellä enää kuin kosto? Niin skaat alkavatkin hämyisissä pikkumökeissään nähdä unta vallankaappauksesta ja vapaana olemisesta. Mutta miten? Milloin? Kuka olisi tämä uhkarohkea, joka uskaltaisi uhmata itse Lordihallitsijaa? On muuan rosvokopla, joka käyttäytyy eri tavalla kuin toiset. Tässä joukossa seikkailee lauma mielenkiintoisia hahmoja, jotka kaikki vaikuttavat saaneen niin todenmukaiset persoonat, että eivät voi olla muuta kuin peräisin kirjailijan oikeilta lähisukulaisilta tai ystäviltä. Tässä ryhmässä taistelevat; Kelsier, Clubs, Hammond, Breeze, Dockson, Kyttä, Renoux, Marsh, Yeden, Saze ja Vin.                                                                                                                                                                        

-Koplan päällikkö on nimeltään mestari Kelsier, joka on entinen orja. Kelsier on positiivinen levottomuuksien lietsoja, kapinallinen, joka on aina heikompien puolella oman tragediansa vuoksi. Tarinassa Kelsier kuvataan huumorintajuisena, vahvana velmuna, jolla on aina pilkettä silmäkulmassaan kuin eräänlainen versio Batmanista tai Robin Hoodista. Kelsierillä on yliluonnollisia kykyjä, kuten lähes jokaisella tarinan hahmolla. Kelsier on isähahmo useimmille ja järjen ääni kaaoksessa, jota hallitsevat tuonelan voimat. Kelsierin kerrotaan ennen olleen pahamaineinen skaa, jonka Lordihallitsija kidnappasi. Kelsierin vaimo Mare oli ”Tinasilmä”, joka vakoili ja piti yllä turvallisuutta. Lordihallitsija vangitsi pariskunnan ja heitti heidät Hathsinin kuiluun raatamaan kaivosorjiksi. Jokainen löydetty kivenpala antoi yhden päivän lisää elinaikaa nuorille. Kelsier ei voinut uskoa huonoa onneaan ja alkoi epäillä Marea kavaltamisesta. Tätä tuki Lordihallitsijan väite, että miehen vaimo olisi auttanut häntä. Nuoripari oli riutunut ja kuolemassa nälkään. Mare ei löytänyt kivipaloja, sillä hän ei jaksanut enää etsiä. Kelsierin silmien edessä nääntynyt Mare piiskattiin kuoliaaksi. Surun aiheuttama raivo johti napsahtamiseen ja tämä reaktio teki Kelsieristä sen, mikä hänestä tuli. Työn raakuudesta arpeutuneilla käsillään Kelsier kiipesi ulos korkeasta kristallikuilusta ja tappoi kaikki vartijat. Kukaan ei koskaan ennen ollut onnistunut siinä ja näin Kelsieristä tuli Hathsinin selviytyjä.

-Mestari Cladent eli Clubs on vanha käsityöläinen, puuseppä joka omistaa oman verstaan. Luonteeltaan hän on pessimistinen ja rosoinen resupekka. Clubsin verstaalla on tärkeä sijainti olla suojana koplalle, aina vaaran tullen. Clubs on laadultaan ”Savuttaja”.

-Hammond eli Ham on usvalainen. Ammattisotilaana hän näkee asiat, jotka lipsahtavat Kelsierin ohi. Hamilla sanotaan olevan perhe kaupungin ulkopuolella ja hän varjelee heitä olemalla erossa heistä, koska rosvoryhmää seuraavat aina ongelmat. Hammondin vaimon kerrotaan olevan ammatiltaan ompelija, jolla hän ”leikisti” elättää lapsensa. Laadultaan Hammond on ”Yllyttäjä”.

-Breeze on tyylikäs, iloinen ja leikkisä elostelija, jolla on kallis maku. Breeze kuvataan hieman pyylevänä, koska hänelle maistuvat herkut. Persoonana hän laittaa asiat tapahtumaan. Laadultaan hän on ”Tyynnyttäjä”.

-Dockson on keski-ikäinen plantaasi-skaa, joka pukeutuu mielellään kuin aateliset. Dockson on Kelsierin oikea käsi ja ainut ryhmästä, jolla ei ole allomantisia kykyjä. Docksonilla on myös menneisyydestään paljon patoutunutta surua.

-Kyttä on nuori, vasta varhaisteini. Hän on ryhmän apupoika, jolla on vaativa murre ja synnynnäinen puhevika. Clubs on Kytän serkku.

-Renouxia sanotaan näyttelijäksi, joka esittää aatelista kuin olisi sellainen (Hän tottelee käskyissä vain Kelsieriä). Renoux on hahmo, jonka Kelsier on palkannut esittämään koplan omiin tarkoitusperiinsä ylempisyntyistä. (Alkuperäinen henkilö on ilmeisesti tapettu). Renoux osaa väärentää asiakirjoja, jolla kopla hankkii tarvitsemansa varusteet armeijalleen. Todellisuudessa Renoux ei ole edes ihminen vaan jotain aivan muuta, mörkö nimeltä Kandra.                                                                                                                                                     

-Marsh on Kelsierin veli. Veljeksillä on riita ja he ovat etäisiä keskenään. Riidan syy on Mare, jota molemmat rakastivat ja jonka kuolemasta Marsh syyttää osittain pikkuveljeään. Kaiken alla, Marsh rakastaa veljeään paljon. Marsh muuttuu kuitenkin ”Velvoittajaksi”.                                                                                             

-Yeden on vaatimaton, ryhmän ulkopuolella toimiva kumppani. Hänet kuvataan nuorena, mutta erittäin vanhan näköisenä, raihnaisena ja epäileväisenä hahmona. Yedeniä on vaikea saada liikkeelle, mutta sitten kun hänet saa, niin hän innostuu nopeasti.                                                                                                                                                       

-Saze on oppinut Terrisläinen eunukki ja hovimestari. Hän on täydellinen herrasmies, joka hallitsee satoja vieraita kieliä. Saze on pettämätön ja laadultaan ”Tallentaja”, ”Säilyttäjä” sekä ferukemisti.                              

-Vin on nuori teini-ikäinen tyttö, joka elää kadulla varastaen rosvopäällikkö Camonille. Camon on raakile, joka pahoinpitelee tyttöä henkihieveriin ja valehtelee minkä kerkeää, vain pitääkseen tytön alistettuna lähellään. Vinin tarina on katulapsen tarina, jonka äiti yritti tappaa ja jonka veljen Reenin epäiltiin hylänneen. Vinin äiti oli skaa-syntyinen ilotyttö, joka tuli raskaaksi. Vinin isä oli aatelinen nimeltään Tevidian, lordiprelan. Vinin äiti kuoli, kun tyttö oli vielä pieni, mutta ministeriötä hallitseva isä elää yhä. Vin on kirjan toinen päähenkilö ja usvasyntyinen allomantikko.

Kirjan tarina alkaa aatelisen silmin nähdystä näkymästä. Näkymästä punaisen auringon värjäämässä tunkkaisessa, tuhkan peittämässä ja ahdistavassa joutomaassa nimeltään Luthadel. Luthadel on kaupunki kahdeksasta piiristä, jossa eliitillä on valta. Muita piirejä ovat: Tyrian, Zerinah, Faleast, Doriel, Morag, Kalling ja Torinost. Piirit sijaitsevat maapallolla, jota kutsutaan Skadriaksi. Skadria on jaettu omiin siivuihinsa (maanosiksi) joita ovat: Läntinen Valtapiiri, Pohjoinen Valtapiiri, Terrisin Valtapiiri, Eteläinen Valtapiiri, Itäinen Valtapiiri, Etäinen Valtapiiri, Kaukaisin Valtapiiri, Eteläiset saaret sekä Keskus Valtapiiri. Lisäksi on jokia ja järviä kuten; Tyrian-järvi, Luthadel-järvi, Musta-järvi sekä Seran-joki. Luthadel sijaitsee lähellä Pohjois-Napaa (tai niin ainakin kaikkien kompassien viisarit osoittavat pohjoista). Skadrial on maapallo tai sen kaltainen planeetta, jossa ei ole kuuta. Tämän Skadrian kansoja sanotaan yleisesti Skaaksi. Viimeinen Valtakunta on annettu nimeksi kuolemattoman Lordihallitsijan terrorisoimalle maalle, jossa toivo on pyyhitty ja jossa orjia pelotellaan työskentelemään kristityillekin tyypillisillä pelotteilla, kuten sielun kadottamisella. Tarinan keskeisessä lokikirjassa kerrotaan Lordihallitsijan synnystä ja mytologiasta, mutta kirjaa pidetään visusti salassa kapinointien takia. Kukaan ei enää muista, että skaat olivat aikoinaan vapaa kansa, vaan tuhatvuotisen elämän elänyttä Terrisläistä lordia pidetään kaikkitietävänä ylijumalana. Lokikirjassa kerrotaan, että Lordihallitsijan piti pelastaa yhteiskunta ”syvyydeltä”. Syvyydestä ei kerrota muuta kuin, että se on pimeys ja eräänlainen helvetti maan päällä. Kansan huhu on, että syvyys voitettiin, mutta jonkin sattuman kautta pelastaja muuttui itse pimeyden prinssiksi. Plus miinus nolla, Lordihallitsija alkoi käyttäytyä kuin tyranni, orjuutti väestön ja jakoi kansan kahtia. Skaa-heimo laitettiin pakkotöihin peltoihin, metsiin ja kaupunkeihin, joista kuolemaantuomitut heitettiin Geodikuiluihin ja luoliin raatamaan. Geodikuilut sijaitsevat maan halkeamissa ja niillä on iso osa tarinaa. Aateliset tekevät kauppaa kaivoksen kivillä- Atiumeilla, jotka timantin tapaan sisältävät voimia. Atium on metalleista voimakkainta ja siitä saa rakennettua esineitä ja syötävää superenergiaa. Atiumia käyttävät, myyvät ja välittävät aateliset. Atium on hyödytön tavallisen ihmisen käsissä, mutta henkilön, jota kutsutaan usvalaiseksi tai usvasyntyiseksi se saa muuttumaan nopeaksi, valppaaksi ja vahvaksi. Tällaista taikuutta kutsutaan ferukemiaksi tai allomantiaksi. Usvasyntyiset allomantikot saavat voimia metalleista, kun taas ferukemistit käyttävät metallia varastona tai voimien/ ajatusten hallitsemiseen. Skaasta saattaa tulla usvalaisia vain, jos aatelisverta virtaa suonissa viimeisen viiden sukupolven sisällä. Vähempi sukulaisuussuhde tekee orjasta tavallisen. Skaa-sukuinen usvasyntyinen on hyvä ihminen, mutta jalosukuinen usvasyntyinen on usein paha. Usvalainen on henkilö, joka pystyy liikkumaan usvan seassa vaivattomasti. Usvasyntyinen on henkilö, joka on sidoksissa usvaan juuriensa kautta. Metalleja on neljä kappaletta ja ne pystytään hajottamaan kahdeksaan omaan osaansa. Laadultaan metallit ovat sisäisiä tai ulkoisia. Sisäinen tai ulkoinen metalli sijaitsee mahan ulkopuolella tai polttoaineena mahassa. Nämä metallit voivat toimia joko työntävinä vipuina kuin hyppylaudat tai vedettävinä kuten magneetit. Skadriassa tiedetään, että kaikki metallit toimivat voimaannuttajina, mutta tavallinen kansalainen ei ymmärrä niiden päälle. Metallinhyödyntäjää sanotaan etsijäksi. Metallia voidaan hyödyntää liikkumalla niiden päällä tai syömällä niitä pieninä hiukkasina veden tai alkoholin seassa. Juomaa kutsutaan tinaksi tai juotostinaksi. Tämä juoma aktivoi usvalaisen niin, että sen lihakset kasvavat ja aistit herkistyvät vampyyrin tasolle. Leimauttamalla tinaa eli koskettamalla metallin ytimeen, saa henkilö lyhyen mutta juovuttavan voiman tunteen. Käyttämistä kutsutaan polttamiseksi, sillä mahaan se tekee usein polttavan tunteen. Juoman ansiosta esimerkiksi allomantikko voi liikkua metalleihin tarttuen kuin magneetti konsanaan ja liikkuen ilmassa vaivattomasti kuin lentäisi. Ylhäisaateleilla on pääsy vain yhteen allomantiseen taitoon. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat suorittaa vain yhtä allomantian kahdeksasta perusominaisuudesta kutsutaan usvalaisiksi.  

Kelsier on himoinnut kostoa jo vuosia ja hänen suunnitelmansa on lähellä ratkaisua. Kuitenkin, kopla täytyy koota ja tärkeät jäsenet puuttuvat. Kelsier kokoaa vanhan ryhmänsä kasaan, mutta tarvitsee vielä muutaman uuden jäsenen. Viekas kuin kettu, Kelsier pelastaa Vinin kadulta kuin tilauksesta. Usvasyntyiset skaat suunnittelevat vallankaappausta yhdessä. Suunnitelma olisi tarkoitus laittaa käytäntöön noin vuoden kuluttua ja siinä olisi tarkoitus yllyttää aateliset toistensa kimppuun. Maailman ollessa kaaoksessa, hyökkäyksen lordin kimppuun tulisi sujua helpommin. Kelsier tarvitsisi vain armeijan muodostamaan kapinalleen koulutetun ytimen. Suuraatelistoa halutaan johtaa harhaan ja antaa kuvitelma, että murha olisi tilattu kaikkein suurimmalta Venturen huoneelta. Kuitenkin, takana on vain pieni varaskopla, joka haluaa palauttaa vallan sen oikeille omistajilleen eli skaa-väestölle. Kopla on epäileväinen suunnitelman suhteen ja miettii, että haluaako Kelsier itse nousta Lordihallitsijan tilalle? Kelsier kouluttaa koplaa ja opettaa Vinille arvokkuutta, selviytymisen taitoja ja tappelemista. Päällikkö näkee Vinissä suuren potentiaalin ja huomaa pian, että tyttö omaa mitä erikoislaatuisimpia yliluonnollisia kykyjä. Vinistä tulee hyvinkoulutettu oppityttö ja tappaja, kuin oma lapsi Kelsierille, joka ei koskaan saanut lapsia. Vinille annetaan peitetarina soluttautua aatelisiin hienona Neiti Valettena ja Renouxin kaukaisena maalaissukulaisena, jonka tämä on ottanut hyvää hyvyttään oppimaan kaupunkiin luokseen ja tutustumaan seuroihin. Vinin tehtävä on olla korvat ja silmät siellä, missä kopla ei muuten voi olla. Vin oppii Valetten rooliin niin hyvin, ettei halua enää muistaa, kuka alunperin oli. Mutta esteitä tulee vastaan. Valette nimittäin rakastuu aatelispoikaan, hulttioon, joka uhmaa julman isänsä kardi Straff Venturen hermoja. Valette kuulee kamalia tarinoita aatelisista, jotka nauttivat sairaista huveista, eikä suostu uskomaan, että ystävänsä Elend Venture olisi samanlainen hyväksikäyttäjä kuin muut. Vin käy taistelua päänsä sisällä siitä, uskoako koplaa vai tunteitaan? Elend on ehkä sätkynukke, mutta ihminen joka oikeasti välittää Vinistä Vininä, ei Valettena. Vin luottaa sydämeensä ja kertoo asiasta Kelsierille. Vin ymmärtää, että luottamus on tärkeää, vaikka se hänelle itselleen onkin vaikeaa. Vinillä on paljon opittavaa tosiystävyydestä: ”Jos työskentelet kanssani, pyydän sinulta vain yhtä asiaa, sitä että luotat minuun. Otan sinusta kopin.” Kelsier lupaa ja Vin rauhoittuu siitä, että hänellä on perhe. Suunnitelma etenee, kunnes Velvoittajina toimivat inkvisiittorit, ihmishirviöt suurilla lävistetyillä silmillään saavat vihiä asiasta. Nämä väkivaltaiset olennot hyökkäävät yllättäen tytön kimppuun ja melkein tappavat tämän. Saze seuraa Viniä ja pelastaa tämän veden varasta. Tällä välin Marsh, Kelsierin veli soluttautuu myös eliittiin. Hän vuotaa sisäpiiritietoja hallitsijasta ja heikentää näin ylempien asemaa. Vin joutuu toipumaan pitkän ajan keräten voimiaan. Tuona aikana kuitenkin aatelistoon on tullut täysi rähinä päälle. Kolme aatelishuonetta murtuu ja jokainen epäilee toisiaan. Kelsier tuhoaa kaivokset niin, että aatelisto menettää valttikorttinsa. Kelsier saa käsiinsä yhdennentoista hopeanvalkoisen metallin, jonka huhutaan olevan ase hallitsijaa vastaan. Hän koittaa käyttää sitä, mutta mitään ei tapahdu. Hän ei vain osaa ratkaista kysymystä siitä, mitä metalli tekee tai mihin sitä tarvitaan? Ympäröivä maailma on pahemmassa vaarassa kuin koskaan aiemmin. Viattomia ihmisiä kuolee ja Yedenkin kaatuu taistelussa vihollista vastaan. Vin kuitenkin palaa takaisin vahvempana kuin koskaan. Aateliset pakenevat ja Lordihallitsija myhäilee tietämättömänä kaikesta. Vin ratkaisee Sazen kanssa arvoituksen ja saavat selville mitä tapahtui kauan sitten. Selviää, että Lordihallitsija ei ole se kuka hän on väittänyt aina olevansa ja oikea pelastaja on joku toinen. Hyvyys voittaa lopulta. Paha päihitetään ja kansa saa äänensä kuuluviin. Siihen tarvitaan vain yksi tragedia. Mies, joka hoitaa tilanteen niin, että ihmiset pääsevät kapinaan. 

Mitä tapahtuu lukujen välillä, onkin sitten toinen juttu. Kirjassa on paljon tarinoita, jotka selviävät vain lukemalla. Sanomattakin selvää, että rakastuin hahmoihin ja jäin janoamaan jatko-osaa. Ei ihan sellainen tunnereaktio, mitä aluksi odotin. Usvatarinasta tulisikin loistava larppaajien roolipeli, näytelmä teatteriin tai mikä parasta, elokuva tai Emmy-palkittu sarja televisioon. Mukaansatempaava ja ajaton. Tarina, jossa haluaisi olla mukana ja kertomus, joka tulee menestymään.

Unohda siis Harry Potter, äläkä mieti edes Taru Sormusten herraa. Vaan lumoudu usvan kiehtovista pyörteistä. 

P.S. Blogini kanssa yhteistyössä Arthouse: https://kauppa.tietosanoma.fi/epages/tietosanoma.sf/fi_FI/?ObjectID=50485315