Jokin aika sitten tuli tilanne, että minulla oli illalla muuta menoa, enkä päässyt laittamaan poikaa nukkumaan ja sanomaan hänelle hyvää yötä pusujen saattelemana. Tämä oli ensimmäinen tällainen tapaus sitten pojan syntymän, enkä osannut etukäteen kuvitella, miten herkäksi ja itkuiseksi se tekisi olon.

Menoni takia olin joutunut ajamaan pääkaupunkiseudulle saakka. Siellä ollessa en kertaakaan tullut ajatelleeksi, että mitähän poika ja pappa nyt tekevät. Joko he ovat käyneet iltapesulla ja syöneet puuron? Onko poika nukahtanut heti sänkyyn vai pyörinyt siellä ensin ympäriinsä ja jokeltanut samalla? Ei, mulla ei ollut aikaa tämmöisten miettimiseen. Muut asiat pitivät ajatukset toisaalla.

Mutta sitten, kellon ollessa lähemmäs kymmenen illalla, kun pääsin ajamaan takaisin kotiin päin, oli vihdoin aikaa näille ajatuksille. Pieni väsymys varmaan teki osansa, mutta itku siinä tuli auttamatta, kun tajusin, että poika oli tuona iltana joutunut menemään nukkumaan ilman äitiä. Tunnin ajomatka tuntui ikuisuudelta, alkanut sade hidasti hiukan menoa. Halusin vain päästä mahdollisimman nopeasti näkemään pikkuisen.

Luonnollisesti poika nukkui sikeästi kotiin tullessani. Hän ei herännyt, kun kävin kuiskaamassa hyvät yöt ja annoin pienen pusun poskelle. Menin itsekin heti nukkumaan, viimeiset kyyneleet tirautin vielä tuolloin ennen nukahtamista.

Jostain syystä poika heräsi kesken kaiken tuona yönä, vaikka hän muuten yleensä nukkuu kuin tukki koko yön. Mies kävi katsomassa tilanteen ja totesi, että vaippa oli yllättäen vähän falskannut ja kastellut lakanat. Heräsin tietysti tuohon ja silmät puoli ummessa aloin kaivaa kaapista uutta lakanaparia. Samaan aikaan mies oli ottanut pojan sängystä ja ryhtynyt vaihtamaan hänelle uutta vaippaa sekä yöpukua. Poika makoili rauhallisena ja nähdessään mut lakanapino käsissäni hän hymyili: äiti oli tullut takaisin kotiin!

Poika laitettiin uudestaan nukkumaan puhtaseen, kuivaan sänkyyn. Sain nyt sanoa uudelleen ne tärkeät hyvät yöt ja antaa pusut. Poika hihkui pikkasen, mutta rauhottui pian ja oli hetken päästä taas unessa. Menin takaisin nukkumaan ja itkin taas – tällä kertaa kuitenkin sille ihanalle hymylle.

🙂