Poika pääsi viime viikolla ensimmäistä kertaa hammashoitajan tarkastuskäynnille. Käynnin tarkoitus oli lähinnä keskustella ja antaa ohjeita pienokaisen hampaiden hoitoon. Lisäksi tarkistettiin jo puhjenneet hampaat ja merkattiin ne muistiin hammaskarttaan tietokonejärjestelmään.

Mitään varsinaista uutta käynti ei antanut. Ennen pojan syntymää neuvolan perhevalmennuksessa oli käynyt hammaslääkäri, joka puhui samoista asioista kuin viimeviikkoinen hoitaja. Tunsin oloni jotenkin turhautuneeksi, mutta ymmärsin, että käynti nyt oli näitä pakollisia juttuja, jotka oli suoritettava pois alta.

En tiedä, oliko hoitaja keskittynyt työssään ensisijaisesti lapsiin, mutta silmiin pisti hänen pieni pidättyväisyytensä poikaa kohtaan. Poika ei ollu moksiskaan koko käynnistä, ei vierastanut vaan katseli, kun hoitaja tenttasi ja ohjeisti minua. Olisi nyt kuvitellut hänen tekevän jonkinlaista tuttavuutta pojan kanssa eikä vaan konemaisesti suoltaa tekstiä suustaan.

Melkein heti tuli puhe sokereista – tietysti – ja kuinka vähentää ylimääräisen sokerin antamista lapselle. Kysymättä sen tarkemmin, minkälaista ruokaa annamme pojalle, hoitaja alkoi kertoa valmiiden purkkiruokien piilevistä lisäsokereista. Piti tietysti sopivaan kohtaan huomauttaa, että teemme ruuat itse ja valmisruokia käytetään satunnaisesti, lähinnä matkustettaessa. Tämän kuultuaan hoitaja vaikutti tyytyväiseltä. He kun hyväksyvät luonnolisesti vain ruuassa käytettävien raaka-aineiden omat sokerit ja hiilihydraatit; lisätty sokeri on vaan pahasta. Niinpä niin, klart det, ajattelin poika sylissäni.

Ihmettelin jälkikäteen tätä hoitajan paasausta. Tiedä sitten, ovatko heidän luona käyvät vanhemmat lähinnä sellaisia, jotka syöttävät vauvoilleen purkkiruokia ja ovat tietämättömiä niiden sokerimääristä. Jos näin, tällöin ymmärrän heidän saarnansa. Vai vaikuttiko asiaan kenties se, kun hoitaja sai kuulla pojan olevan esikoisemme ja ajatteli sitten valistaa tätä tuoretta äitiä eli minua, jolla ei ole aiempaa kokemusta vauvojen hampaiden hoidosta. Ymmärrän myös tämän näkökannan, mutta voisivat he nyt kuitenkin olettaa ihmisten tietävän elitarvikkeiden piilosokereista, niin paljon kun niistä on puhuttu. Mutta ehkä hammashoitajien on vaan valistettava ja valistettava ja edelleen valistettava vanhempia samalla tavalla riippumatta näiden erilaisista taustoista. Ai niin, mutta taisi kotiin tulleen kutsukirjeen allekirjoituksessakin lukea, että käynti olisi nimenomaan valistavan hammashoitajan luona. 😀

Käynnin lopuksi hoitaja otti pikkasen enemmän kontaktia poikaan, kun oli aika tarkistaa, miten paljon hampaita oli puhjennut ja paljonko niitä oli tuloillaan. Poika makasi kiltisti pöydällä alustan päällä, ei välittänyt suussa olleesta peilistä ja antoi hoitajan katsoa rauhassa. Hän näytti hämmentyneeltä, että mitä nyt tapahtuu. Voi toista, suloista pikkusta! Hyvin se meni.

Mukaan kotiin saatiin pieni opaskirja hampaiden hoidosta sekä ensihammasharja. Seuraavan kerran päästään sitten ihan hammaslääkärille, mutta vasta kahden vuoden iässä.

🙂