A long day at school

DSC_4588.JPG

Dress – H&M, Bag – Second hand

 

Tänää koulua 9-18. Liikaa, yksinkertasest liikaa. Ensin neljä tuntia, tunnin paussi ja toiset neljä tuntia. Toki noihin neljää tuntii kuuluu myös 5min opettajan sanoin ”time for a cigarette or whatever you want” = hedelmätauko. Tehdään koulussa mallistoja naisille ja miehille fashion designin tunnilla. Jokainen tekee omaansa ja textile designin tunnilla koittaa keksiä siihen sopivan kuosin. Tänää oli ekat neljä tuntia fashion designia. Olin valmistellu useita luonnoksia ja tehnyt researchia eri suunnittelijoista ja koonnut inspiroivia kuvia muistitikulle. Tunnit kuluu niin, että jokainen näyttää vuorollaan opettajalle, mitä on tehnyt ja muut sillä aikaa jatkavat työskentelyä omien mallistojen parissa. Itse olin tänään viimeinen ja ensimmäiset neljä tuntia vaan piirtelin ja koitin kehittää (ai että ku vihaan tota sanaa!) malliston suuntaa. Tunnin lounastauon, eileen väsäämääni kuivahkoa salaattia ulkona auringossa, jälkeen oli mun vuoro. Myös textile designin opettaja oli paikalla, joten sain näytettyä töitäni molemmille opettajille samalla. Oli ehkä hyvä jutella mallistosta niiden kanssa yhdessä. Nyt mun pitää vaan tehdä hullusti töitä, unohtaa kuosi hetkeks ja koittaa vaan keskittyä muotoiluun ja malleihin. Leikkiä kankaalla, ottaa kuvia, piirtää, hullutella.. mitä vielä. Mutta kun tykkään yksinkertaisesta ja simppelistä. Kai tämä on sitä oppimista ja omien rajojen ylittämistä.

Toiseksee se, että muut ympärillä puhuu sloveniaa vie hirveesti voimia ja vaikeuttaa keskittymistä. Aivot yrittää ymmärtää, mitä ympäril tapahtuu, mut mitäänhän en ymmärrä. Koitat olla luova, mut pää lyö vaan tyhjää. Väsyttää. Turha siinä on sillon istua vieressä, kun muut oppilaat käyvät töitään läpi opettajien kanssa. Lopulta päätin kysässä, voinko lähteä kotiin jatkamaan. Tämähän sopi ja neljän jälkeen istuin jo bussissa matkalla dormille. 20min suunnitellut torkut vaihtu 1h päikkäreihin kun olin laittanu kellon soimaa tunnin myöhemmin ku olin kuvitellu. Lenkkikamat päälle ja vihdoin juoksemaa! Eka kerta täällä ja kyllä se vaan tekee hyvää, nii fyysisest ku henkisestki. Olin päättäny et tällä viikolla alotan urheilun ku kurkkukipuki on parantunu eikä mua estä enää mikää. Lenkin jälkeen kävin vielä kavereittenka ulkona syömässä ja kohta aattelin katsoa jakson Greyn anatomiaa tai sitte au paireja Lontoossa.

DSC_4585.JPG

 

Today I had school from 9 till 18. Four hours, one hour break, four hours. Fashion design and textile design. In fashion design classes we are doing collections for women and men and in textile design a pattern for the collection. Everyone is working with own collection and during the classes everyone is showing their works, one at a time, to teacher who gives feedback, others continue working with their collections. Today I was the last one.I showed my sketches and research after lunch break when the teacher of textile design was also there giving feedback with the teacher of fashion design. Now I have a lot of work to do, a lot. I have to forget the pattern for a while and try to consentrate to shapes and modelling. But yeah, even it feels hard now, I’m sure that I will learn a lot during this project.

For me it’s hard to try to consentrate on classes where everyone around me speaks language that I don’t understand.at all. Today I tried to be creative but my head was empty. I was tired and I couldn’t focus so I asked if I can go home to continue my work there. It was ok and after four o’clock I was sitting in the bus going to dorms. I took one hour nap (insted of 20 minutes I planned) and went running. Finally, after winter and getting sick. Now I’m feeling better and nothing is gonna stop me anymore. I like running a lot! It’s good for body and especially for mind. After running I went out for dinner with my friends and now I’m just gonna watch maybe one episode of Greys Anatomy.

DSC_4600.JPG

Shirt – JC, Shorts – Seppälä, Bag – from China

 

Kuvat eiliseltä ja tältä päivältä / Photos from yesterday and today.

 

-Viivi

Muoti Opiskelu Päivän tyyli

Outfits from last week

Asukuvia viimeviikolta löytyy maanantailta, keskiviikolta, torstailta ja perjantailta. Keväisissä tunnelmissa ollaa menty ja ihanaa ku voi taas alkaa käyttää hameita ja mekkoja! Sukkisten kanssa vielä tosin, mutta silti. Kesää kohti! 🙂

Outfits from last Monday, Wednesday, Thursday and Friday. Spring is here and I’m happy that I can wear skirts and dresses again after winter 🙂

 

MAANANTAI / MONDAY

DSC_4403.JPG

DSC_4402.JPG

Coat – Stradivarius, Flower pants – Cubus, Bag – Marimekko, Shoes – Converse

 

KESKIVIIKKO / WEDNESDAY

DSC_4452.JPG

DSC_4453.JPG

DSC_4455.JPG

Jacket / Dress – H&M, Denim vest – Second hand

 

TORSTAI / THURSDAY

DSC_4486.JPG

Scarf – Lindex, Shirt – JC, Pants – Carlings

 

PERJANTAI / FRIDAY

DSC_4489.JPG

Shirt – H&M, Skirt – Forever 21

 

Löytyykö lempparia? Välillä toi vaatteiden valkkaaminen meinaa tuottaa vähän hankaluuksia, kun en ihan samoihin viittis monena päivänä viikossa pukeutua ja toi mukana oleva vaaterepertuaari nyt on mitä on. Tyhjästä on paha nyhjästä, vai miten se meni. Onneks hameiden ja mekkojen käyttöönotto on helpottanut vähä tätä niin sanottua ongelmaa. Nii ja ton toisen huivin alkuperästä mulla ei oo tarkkaa muistikuvaa jos joku sitä mietti, viime kesänä sen jostain alelaarista taisin löytää 🙂

Did you find your favourite? Sometimes it’s a little difficult to choose what to wear. I don’t want to wear same clothes every day but on the other hand I don’t have so many clothes here. I just have to try to be creative with those clothes that I have. And yeah, I’m not sure where I have bought the other scarf, maybe from some sales last summer 🙂

 

-Viivi

Muoti Päivän tyyli