En ole koskaan ollut shoppailija. Ostan vaatteita, kun on pakko ja meikkejä todella harvoin. Ystäväni kutsui minut yhteistyössä järjestämäänsä VIP-iltaan. Vaatekauppaan. Jossa myös hius- ja kauneusvinkkejä!

Ensin piti miettiä mitä laitan päälle. Vaikka kuinka olenkin sitä mieltä, että hyväksyn itseni janiinedelleen, niin en silti halua näyttää lihavalta. Ei kai meistä kukaan. Pikkumusta toimii aina. Ja nilkkurit, jotka pikkuhiljaa tappoi mun jalkoja koko illan ajan.

Itseasiassa ilta oli ihan hauska. Aikomustakaan ei ollut ensinnäkään syödä tai juoda eikä ainakaan ostaa mitään. Maistelin kuitenkin ihania suupaloja, skumppaa en. Autoilevan vieraan dilemma. Rakastuin muutamaan vaatekappaleeseen, kun ne minulle asiantuntevasti esiteltiin.  Minä ja sovituskoppi emme koskaan mene pussauskoppiin. Inhoan. Pakko kuitenkin joskus on sellaisessakin piipahtaa. Toinen ihanista vaatteista, jotka minun olikin yhtäkkiä pakko saada, mahtui, toinen ei. Eikä suurempaa kokoa ollut tarjolla. Se harmitti. Vai harmittiko oikeastaan se, etten itse ole pienempi?

Jokatapauksessa kotiin päästyäni söin lakritsia.