Sopivasti pyöreä
Viime viikonlopusta… Lauantaiaamuna salilla suorittaessani intervallitreeniä, jota siis rakastan tällä hetkellä kovasti, huomasin yhtäkkiä, että ympärilläni on paljon pyöreitä esineitä. En tiedä mistä se ajatus tuli, mutta en päässyt siitä eroon. Niinpä otin viikonlopun teemaksi pyöreät asiat.
No, minä. Mutta ei siitä nyt sen enempää. Siitähän tässä just on kysymys. Tosin olen kyllä sitäkin mieltä, että naisessa tai varsinkin siis minussa, pieni pyöreys on hyvännäköistä. Jos itsestä saa sanoa. Saako? Olen myös huomannut, että aina, kun ihminen aloittaa vaikkapa salilla käymisen, niin jo viikon jälkeen huomaa itse muutoksen, omassa olossaan. Se hyvä olo ei näy vielä ulospäin, vaikka itsestä niin tuntuukin. Eli itse kokee näyttävänsä vähemmän pyöreältä kuin todellisuudessa on. Eli en sitten kuitenkaan ollut valmis vielä saliselfieen.
Suoraan salilta, yhden proteiinipatukan voimalla, ajoin 30 kilometrin päähän katsomaan poikani salibandypeliä. On mahtavaa seurata pienehköjä ihmisiä, jotka liikkuvat liikkumisen riemusta. Numerot tulostaulussakaan eivät loppuviimeksi merkitse, vaan se, että sai pelata. Erilaisia ympyröitä sielläkin, kentällä. Niitä siinä lattiassa ja sitten se peliväline. Ja ympyröitähän ne ovat nuo urheiluympyrätkin. Ja piirit.
Koska pyöreät muodot eivät jättäneet minua rauhaan, niin niitä löytyi viikonlopun ruoistakin. Kuvaamatta jätin pakastepizzan ja viisi Vihreää Kuulaa, jotka söin. Ja ne maistuivat aivan taivaallisille! Enkä edes osannut tuntea huonoa omaatuntoa.
Maanantai tuli kuitenkin eikä housut kiristäneet yhtään.
