Sunday Cleaning Madness

Perjantaisen Aussie Blog Awards -gaalan jälkeen olin aivan rättiväsynyt. Niin väsynyt, että en jaksanut kehitellä jääkaapin antimista enää syötävää nälkää kurnivalla mahalle. Päätinpä siis vaihtaa juhlavaatteet rennompaan vaatetukseen ja kävellä viereiselle huoltsikalle hakemaan yöpalaa. Noh, kävipä sitten niin, että jätin vahingossa avaimet kotiin ja sain 40 minuuttia tutista saateessa odotellen ritariani päästämään minut kotiin… Mutta siinä koleassa ja kosteassa ilmassa seisoskellessani totesin, että otetaanpa nyt sitten ilo ja hyöty irti tästäkin ajasta – jumppasin sitten lämpimikseni sen aikaa, kun odottelin oven avausta! Ajattelin, että kun en kerta ehtinyt töiden ja gaalan välissä käydä salillakaan, niin tässä on nyt sitten hyvä hetki, jonka voi käyttää hyödyksi. Tosin jos joku naapuri sattui katselemaan ikkunasta ulos, niin touhu näytti ehkä todella oudolta 🙂 Mutta että näinkin voi käydä! Ihan vain ajattelin, että jos joku muukin joskus unohtaa avaimet kotiin ja joutuu odottelemaan oven avausta, niin ajan voi käyttää vaikka esimerkiksi näin 🙂

Lauantaista ei ole mitään mainitsemisen arvoista kerrottavaa, sillä torstain Tiger Of Swedenin vierailun ja perjantain Blog Awardsien jälkeen lauantai meni ihan vaan sohvalla löhötessä ja katsellen sarjoja… Tänään ilmeisesti kroppakin päätti, että nyt on levätty tarpeeksi, sillä heti sängystä ylös ponkaistuani sain aivan järkyttävän siivousvimman päälle! Laittelin paikkoja kuntoon ja siivosin koko asunnon siltä seisomalta, enkä edes aamupalaa ehtinyt syödä. Joskus se inspiraatio iskee aivan yllättäen 🙂 Hain myös VIHDOINKIN postiin saapuneet työpöydän tuolit, joiden hankkimista olen odottanut 8kk!!! Nyt on mun ihan oma työasema kunnossa. Ehkä se gradunkin kirjoitus alkaa tästä sujua, kun puitteet alkaa olla kunnossa 😉 Vähän huonoja kuvia tuli, mutta tällainen tästä nyt tuli, näkymä suoraan partsille. Mitäs pidätte? Palkitsen itseni aamiaisella ja pullakahveilla, hyvä minä! Jospa tästä sitten salille käyttämään pullahiilarit hyödyksi…

larafeelgoodinc_työpöytä1.jpg

larafeelgoodinc_työpöytä2.jpg

larafeelgoodinc_työpöytä3.JPG

 

Translation: Party all Thursday and Friday, sleep all Saturday and cleaning madness on Sunday :) Finally got my office chairs and did some decorating at my home work space, you like?

suhteet oma-elama hyva-olo sisustus