Kevättä rinnassa

Kuukauden päivät ovat vierähtäneet viime postauksesta ja on itseasiassa ensimmäinen kerta kun kirjoitan tänne päivittyneen Lily:n puolelle. Kerran uskaltauduin tulla kurkkaamaan blogin hallintapaneeliin, että mitenkäs tämä nyt toimii. Nopeasti otin kuitenkin pari peruutusaskelta, eihän tämä näyttänyt ollenkaan tutulta! Se on hassua, miten silmä ottaa oman aikansa tottuakseen muutoksiin. Tai oikeastaan blokki tulee mielestä – uusi kiehtoo ja ahdistaa samanaikaisesti. Olen avoin muutoksille ja uskon niiden olevan (usein) hyvästä, mutta silti vie oman aikansa karistaa epäluulo harteilta.

Kaunis keväinen päivä kuitenkin rohkaisi tarttumaan tuumasta toimeen ja palaamaan takaisin kirjoittamisen äärelle. Ja eihän tämä sittenkään outo pohja ole, todella näppärä. Mahtavaa kun muokkaus mahdollisuuksia on enemmän.

….Jos siis niitä oppisi käyttämään heh heh. T. Tekniikan ihmelapsi (not)

Mutta epäluuloisista ennakkoasenteista aurinkoisiin ajatuksiin, eli mihinkäs muuhun kuin ulkona vallitsevaan säähän! Kyllä säähän, tuohon ihmeelliseen ja useamman kerran vuodessa uutiskynnyksen rikkovaan hallitsemattomaan ilmiöön. Säästä saadaan kyllä ehdottomasti revittyä parhaimmat otsikot, seksi-helle ja mitä näitä nyt oli.

Mutta siis, kuten jo otsikkokin kertoo fiilistelen lämpimämpiä päiviä ja auringonpaistetta koko sydämestäni. Niin kuin varmasti moni muukin. Mieli tuntuu kevyemmältä ja ajatukset kirmaavat jo kesän hellepäiviin. Kuitenkin ennen noita päiviä on edessä monen monta ihanaa juttua, kuten ensi viikon reissu Hampuriin Panic At The Discon keikalle ja ystäväpariskuntamme hääjuhlat toukokuussa. Fiilistä syö ainoastaan autokoulun toinen vaihe, joka on nyt pakko suorittaa ennen 8.5. Se pistää tärisyttämään – inhoan ajamista. En edes oikein osaa kuvailla mistä se johtuu. Olen ihan ok kuski, mutta hetkeäkään ratin takana olosta en nauti. Mahdollisesti fiilis juontaa juurensa vuosien takaisiin ”läheltä piti”-tilanteisiin, joissa olen istunut joko pelkääjän paikalla tai sitten olen ollut osallisena kävelijänä. Koomisinta on, että en pelkää silti istua auton kyydissä mutta en vain halua olla ratin takana. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi olla niitä kuskeja, jotka nauttivat ajamisesta ja kruisailevat baanalla musat pauhaten. Se olisi unelma! Noh, unelmia pitää aina olla joten ehkä tämä on seuraava toteuttamisen arvoinen?

Nyt pistän läppärin kiinni ja suuntaan saunaan – salitreeni on sujunut viime aikoina kuukauden kankeuden jälkeen erinomaisesti. Parasta on kun näkee kehitystä, voimatasot kasvavat ja löytää uusia liikkeitä tukemaan treeniä.

Huippua torstaita kaikille, nauttikaa keväisistä päivistä! Tämä oli todella höpöhöpö-postaus, mutta jostakin se kirjoittaminen on taas aloitettava :-)