Ajatuksia lenkkipolulta

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava helatorstai, on se sitten sujunut vapaalla tai työn touhussa. Omalla kohdallani kyseessä oli vapaa keskellä viikkoa, mutta muistan loistavasti yhä ajat kun pyhäpäivät, saati viikonloput, eivät olleet verrannollisia vapaa-aikaan. Vaikka tällä hetkellä nautin säännöllisistä työajoista ja vapaista, niin voin myöntää 2-vuorotyössä olleen puolensa – yksikään viikko ei ollut samanlainen ja vaihtelu virkistää. Kolmivuorotyötä en ole koskaan tehnyt ja rehellisesti sanottuna voin kyllä todeta, ettei minusta siihen olisikaan – nostan siis vertauskuvallisesti hattua kaikille, jotka tähän pystyvät ja sitä tekevät.

Mutta, kuten tavallista, tarkoituksenani ei ollut tulla höpisemään ”työvuorohistoriaani” vaan puhtaasti jakamaan muutama ajatus lenkkipolulta, jota tänään tallasin puolen päivän tienoilla. Luonnon keskellä ajatus kulkee aina kirkkaammin ja on aikaa pohtia elämän… krhm… ”ihmeellisyyksiä”

Tänään päässä pyöri muun muassa seuraavia ajatuksia….

Miksi tähän vuodenaikaan tulee aina puettua liikaa vaatetta juoksulenkille, vaikka sitä arvaa jo että läkähtyminen on edessä ja college-paita siirtyy  vyötäisille viimeistään puoli välissä lenkkiä? 

… Yllä olevaan vastaus: Tuuli. Miksi muuten hakeudun asumaan aina kaupunkeihin joissa tulee niin vimmatusti? Ai niin, siksi koska rakastan meriä, järviä, jokia ja kaikkia vesistöjä. Unelmanihan olisi talo aivan meren rannalla. Vastakohtana tähän rakastan myös kietaisumekkoja ja hiusten pitämistä auki, hello Marilyn Monroe ja tuulitukka. Noh, elämä on valintoja ja nämä ovat omiani. Jos joskus sen meren rannalla sijaitsevan talon saan, niin pitää muistaa pukea mekon alle pyöräilyshortsit tai joku muu säädyllisyys-suoja kutsuja pitäessä.
(Note: Kutsut ja minä emme muuten sovi samaan lauseeseen, unohtakaa siis ne :-D)


… Mistä tätä siitepölyä oikein tulee? Ja miksi en ostanut lisää Histeciä?

… Miksi vasta vanhempana aloin reagoimaan siitepölyyn?

… Miksi juokseminen on niin ihanan kamalaa? Geeneihini taisi syntymässä siirtyä hyvä juoksukunto, mutta se nautinto puoli jäi johonkin synnytyslaitokselle…

… ”Ei se määränpää, vaan se matka” – just joo. Juoksemisen osalta fraasi on kyllä ”Ei se matka, vaan se määränpää” sanon minä. Määränpää eli koti ja jätski. Plus se mahtava fiilis joka lenkin jälkeen tulee, siinä syy miksi edes lenkille lähden.

… Onpa ylämäet muuten raskaita, onneksi siellä edessä päin on alamäki. (Siis oikeasti, ei siis henkinen alamäki vaan ihan oikea ALAMÄKI woop woop.)

Näihin tunnelmiin – mahtavaa loppu viikkoa kaikille!

hyvinvointi oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *