Bussimatkan ajatuksia


”Varoitus” pilke silmäkulmassa: 80% postauksesta on kirjoitettu bussissa matkalla kotiin. Kun tähän yhdistää väsähtäneen mielen, niin ajatuksenvirta kulkee aivan omissa ulottuvuuksissaan ja teksti voi olla aivan yhtä tärähtänyttä.

Olen aina ollut julkisen joukkoliikenteen suurkuluttaja – bussit, junat, metrot ja raitsikat ovat ehdottomasti huippu juttu ja iso peukku niille. Etenkin ensiksi mainittua tulee käytettyä lähes päivittäin, kunnes kesä pyörähtää käyntiin ja samalla myös pyöräilysesonki. Tosin tällä hetkellä to do-listalta löytyy pyörän kumien vaihto, eli suattaapi olla että tänä vuonna sesonki venähtää hieman pidemmälle… Terveisin ”ylpeästi” saamaton 😀

Joukkoliikennettä hyödyntäessä tulee nähtyä ja koettua kaikenlaista kaunista ja… noh ei niin kaunista. Koskaan ei tiedä mitä esimerkiksi bussimatka pitää sisällään. Pääsääntöisesti huristelu sujuu samalla rutiinilla päivästä toiseen, mutta on sitä tullut nähtyä niin hellyyttäviä, nuoren rakkauden avoimia hellyyden osoituksia, matkasta innoissaan hihkuvia lapsukaisia kuin myös humalaisia ja piilossa ”ilojuomaa” hörppiviä kansalaisia. Muun muassa eilen matkatessani äidin ruokien äärestä takaisin kotiin pari naukkailijaa vietti äitienpäivää hieman erilaisissa merkeissä. Noh, tapansa kullakin.


Vaikka välillä tuleekin mietittyä matkan aikana, että ”olisipa tämä jo ohi” ja tuijotettua kaukaisuuteen kirein mielin, niin pääsääntöisesti rakastan julkisissa ajatusta siitä että jokainen on matkalla jonnekin. Jokaisella on oma päämääränsä jota kohti on suuntaamassa. Silloin tällöin alan myös pohtimaan mikä on tuonut kenetkin siihen hetkeen. Onko etupenkin mummo tulossa kaupasta tai mahdollisesti palaamassa lapsen lapsiensa luota? Vai onko hänellä edes lapsia? Onkohan hänellä tiivis lähipiiri vai onko hän yksinäinen? Entä nuo nuoret, mitenköhän he ovat löytäneet toisensa ja mihin tie heitä vie? Millaiset perheet heillä on? Tai sitten takapenkillä puhelimeen höpisevä liikemies, minkälainen hänen uratarinansa on ja sopiikohan hän tapaamista ensi viikolle?

Jonkun mielestä saatan kuulostaa stalkkerilta, myönnetään. Mutta enhän minä oikeasti tiedä, enkä edes voisi väittää tietäväni kenenkään muun ajatuksista kuin omistani. Pohdintani eivät ole vakavia, enkä ajattele lentäviä pohdintojani ”totuuksina”. Päin vastoin – tiedostan ajatuksieni menevän suurella todennäköisyydellä täysin päin honkia ja hyvä näin. Yllä mainitun kaltaiset pohdinnat muistuttavat itseäni siitä, että olen vain yksi pieni olento tässä suuressa maailmassa.

Se tunne on todella inspiroiva ja vapauttava.

Ja tätä postausta muuten voisi jatkaa loputtomiin, tiedättekö sen fiiliksen kun aivot vain yhdistelevät ajatuksia toisiinsa ja tekisi mieli kirjoittaa aivan kaikesta? Sellainen yläasteen ajatuskartta kuvasta aivotyöskentelyäni tällä hetkellä erinomaisesti, tekisi mieli lisätä koko ajan viivoja eri suuntaan. Nyt kuitenkin lopetan tähän, sillä herra aviomiehen jääkiekkopeli alkaa uhkaavasti loppumaan ja pitäisi katsoa Game of  Thronesin toiseksi viimeinen jakso. Siis toiseksi viimeinen ikinä, uskomatonta!

Onko siellä muita julkisen joukkoliikenteen suurkuluttajia?

PS. Tällä viikolla tiedossa postauksia Saksasta. Postausten piti alkaa jo tänään, mutta kun koitin tekstiä töissä tauolla kirjoittaa niin eihän siitä näin maanantai-aivoilla mitään tullut. 😀 Stay tuned!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *