Elämäni raskain jet lag + muutama vinkki Calgaryyn

Heippa hei ja töttöröö,

Kotona ollaan! Itseasiassa kotiuduimme suunnitellusti jo tiistaina, mutta läppäri on pysynyt visusti kiinni vaikka alun perin ajattelin kirjoittavani jo keskiviikkona. Syy siihen miksi tekstiä ei kuitenkaan tuolloin, eikä torstainakaan, syntynyt on yksinkertainen – jet lag. Ja elämäni pahin sellainen. 9 tunnin aikaero on aikamoinen. Kuvat joissa itse esiinnyn eivät siis ole näiltä päiviltä (jos joku nyt näin luulee). Reissussa nauratti kun oli vaan niin hauskaa, nyt naurattaa väsymyksestä :’D

Päivät ovat menneet  sumussa, vaikka olenkin pyrkinyt pitämään itseni aktiivisena ja jopa päässyt salille kahtena päivänä. Kaikkina näinä Suomi-päivinä olen itselleni poikkeuksellisesti nukahtanut aivan yllättäen – eilen nukahdin avatessani Ilta-Sanomien artikkelin ja tiputin kännykkäni lattialle (yhä ehjä huh, olin myös vahingossa meinannut jakaa artikkelin Facebookin :DD), tiistaina 24 tunnin valvomisen jälkeen nukahtelin sohvalla yrittäessämme valvoa edes 21:00 asti (jolloin menimme nukkumaan suosiolla) ja keskiviikkona kävi melkein sama kuin eilen. Plus aina kun erehdyn menemään sohvalle makuuasentoon, niin kroppani alkaa hihkumaan ”jeeeee uniaika!!” ja torkahdan, ellen todella keskity pysymään hereillä. Aamuisin olo on jähmeä, vaikka unta olisikin tullut ihan sopiva määrä. Paras lääke itselläni on tähän ollut liike, mutta nyt orastava flunssa nostaa päätään ja tämän illan vietän tiiviisti sohvalla. Herra Aviomiehellä pöpö on jo ollut Kanadan viimeisestä päivästä alkaen, joten samaa yrittää pukata. Inkivääriä ja sinkkiä on mennyt aika mukava määrä jo 😀

Okei nyt höpinät sikseen ja muutama vinkki ”must see” – jutuista Calgaryyn, josta reissumme alkoi! Eiköhän aloiteta ennen kuin nukahdan tähän läppärin ääreen….


1. HERITAGE PARK (yllä kuva kartasta)

Tämä historiallinen puisto oli mieletön!!! Aivan kuin olisi hypännyt keskelle HBO:n Westworldin kuvauksia. Puisto on pieni ”kylä” ja rakennettu 1800-luvun Calgaryn tyyliin. Kaikki on viety loppuun asti – vaatteet, sisustus, ruoat… Puistosta löytyy muun muassa maatiloja, leipomoita, kahviloita, ravintoloita, apteekki, huvipuisto ja intiaanien kylä. Lähes tulkoon kaikkiin taloihin on mahdollista päästä sisälle – aktiviteettia on siis riittämiin. Puistossa pidetään myös ”liikkuvia” teatteriesityksiä aikakauteen sopivasti, kannattaa tsekata aikataulut näiden osalta – itse osuimme paikalle vahingossa kun sheriffi jahtasi karkulaista ja yritti värvätä itselleen apureita 😀

Pääsylippu kustantaa noin CAD28/aikuinen ja hinnalla on mahdollista hypätä esimerkiksi junan, hevosvaunujen tai laivan kyytiin – lippu on omasta mielestäni jokaisen pennin arvoinen ja todella erilainen kokemus. Paikalle pääsee keskustasta junalla (pysäkki Heritage Station) ja sieltä bussilla (lähtee aivan juna-aseman pihalta, linjan nimi Heritage Park, nro 502.) Julkisilla matka kestää noin 40 minuuttia ja autolla 20 minuuttia.

Voit lukea puistosta lisää:  https://www.heritagepark.ca/

2. STUDIO BELL (=musiikkimuseo)

Emme ole museoiden suurimpia kuluttajia, mutta Studio Bellin interaktiivinen museo oli hauska kokemus. Viisikerroksisessa rakennuksessa on useita huoneita, joissa kerrotaan kanadalaisista artisteista, mutta kävijä pääsee myös itse toiminnan äärelle. Museossa pääsee esimerkiksi soittamaan rumpuja, pianoa, laulamaan miksauskoppiin kuin luomaan ääniä liikkeen avulla. Musiikin soittaminen tapahtuu luurit päässä, joten saat nauttia tuotoksistasi itseksesi ja heittäytyä arastelematta 😉

Pääsymaksu tänne oli noin CAD18/aikuinen ja paikan päälle pääsee keskustasta aivan jalkaisin. Noin 15-20 minuutin matka kävellen aivan ytimestä, mikäli ei siis eksy kuten me…. 😀

HUOM! Oikean museon vieressä on kirjasto, Calgaryssa on myös toinen rakennus jossa lukee isolla ”Studio Bell”, mutta se on jokin toimistorakennus (nimimerkillä been there, done that hehehe).

Voit lukea museosta lisää:https://www.studiobell.ca/

3. CALGARY ZOO

Emme ole ennen reissuillamme vierailleet eläintarhoissa, mutta Calgaryn eläintarhasta olimme lukeneet niin paljon positiivista, että sille oli annettava mahdollisuus. Eläintarhoissa itseäni mietityttävät aina eettisyys ja eläinten oltavat, nämä kun voivat olla välillä häilyviä asioita. Tuolla eläimillä  oli kuitenkin tilaa todella paljon ja joka paikassa painotettiin, että eläimet saavat aina itse tehdä päätökset liikkeistään ja niitä ei pakoteta liikkumaan turistien takia. Vierailusta jäi siis positiivinen fiilis.

Eläintarhasta löytyy myös aivan upea puutarha-alue ja perhosia täynnä oleva ”kasvihuone”. Mikäli mukana on lapsia, kannattaa pyörähtää myös dinosaurus-puistossa joka on yksi osa eläintarhaa. Itse kävimme vain pyörähtämässä visiittimme päätteeksi, mutta vesisade yllätti ja pakenimme paikalta.

Sisäänpääsymaksu on noin CAD35/aikuinen ja paikan päälle pääsee Calgaryn keskustasta suoralla junayhteydellä. 🙂

Voit lukea Calgary Zoosta lisää täällä: https://www.calgaryzoo.com/

+ ekstra vinkki: Calgary Tower.

Tornin hissejä kunnostettiin emmekä itse päässeet täällä käymään, mutta näin suomalaisittain todettuna Calgaryn oma Näsinneula. Pääset siis ihastelemaan kaupunkia yläilmoista. 🙂 Aivan ytimessä eli kävellen pääsee perille. Tai sähköpotkulaudalla!

Siinäpä olisi muutama vinkki, toivottavasti saitte näistä jotain irti! Postauksia tulossa vielä niin Banffista, Jasperista kuin Edmontonistakin, mutta mennään kronologisessa järjestyksessä. Tosin ravintoloiden ja pubien osalta teen ainoastaan jonkinlaisen koosteen, näitähän tuli nähtyä… 😀

Nyt pistän läppärin kiinni, haen jäätelöä ja alan tuijottelemaan jotain hömppää (krhm..Love Islandia… olen niiiin jäljessä, quilty pleasure tämä sarja). 

Huippua viikonloppua kaikille!

xx Krista

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *