Hellekiukku ja muita viime viikon kuulumisia

Heippa hei! Mitä kuuluu?

Tänne puolen ruutua kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää, kävin töiden jälkeen salilla ja äsken pyöräilin kotiin rakasta Turun tuulta uhmaten. Kaiken kaikkiaan mukava startti viikolle. Ja ei, tuo ei ollut sarkastinen lause vaikka joku voisi sen näin tulkita, heh.

Viime viikolla ei kuulunut niinkään ”hyvää”, kuten otsikkokin kertoo. Pyöränkin jätin mielenosoituksellisesti telineeseen ja huristelin bussilla töihin. Sanotaanko vaikka näin, että hellerajojen paukkuessa paukkuivat ja paukkuvat myös omat hermoni. Sinällään koomista, sillä täällä blogissa aika usein (krhm… joka toinen postaus ainakin, selasinpa mielenkiinnosta…) hehkutan miten mahtava sää ulkona onkaan. Olenpa tainnut töissä lisätä hehkutukseen vielä ah niin sivistyneen fraasin ”EN KESTÄ!” 

…Noh, en oikeasti kestä kun lämpötila nousee kriittisen +25 asteen yli. Aivoni eivät toimi ja pinnaa kiristää. Enkä todellakaan ole kykeneväinen päätöksiin. Makaronia vai riisiä? Ananasta vai omenaa? En minä tiedä, kerro sinä. Onneksi töissä ilmastointi toimii ja sisätilojen helle lämpötilat ovat sijoittuneet vain kodin neljän seinän sisälle. Jos jotain positiivista etsitään, niin sähkölaskut pienenevät huomattavasti – saunaan ei huvita mennä sitten tippaakaan.

Note to self: Älä matkusta tropiikkiin kuumimpaan aikaan, vaikka kuinka haaveilisit palmuista ja paratiisirannoista. Muista Rodos ja +35 asteen kauhu, tehty ja testattu. Ei ole hyväksi sinulle ja vielä vähemmän matkaseurallesi.

Viime viikon hellekiukun kruunasivat mitkäs muutkaan kuin …*rummun pärinää*… PMS-oireet! Kyllä, oikein kirsikkana kakun päällä nämäkin suvaitsivat saapua kuukausittaiselle vierailulleen. Helle saa pinnani kireälle, mutta PMS-oireet pistävät itkettämään. Kirjaimellisesti. Jos jotain olen oppinut tämän 26 ikävuoteni aikana niin sen, että jos kaikki ärsyttää, seinät kaatuvat päälle, tuntee olevansa täysin epäonnistunut ja haluaisi vain soittaa äidille itkuisen puhelun, kannattaa laskea kuinka monta päivää on punakierteen alkamiseen. Yleensä alle viikko. Nykyisin pystyn jo puremaan huulta ja ajattelemaan ”otetaanpa iisisti” ennen totaalista romahdusta. Toisinaan paremmalla menestyksellä ja toisinaan… noh äiti tietää kun puhelin pirahtaa ja tyttö luurin toisessa päässä pillahtaa. :D

Jottei tämä postaus mene täysin valittamiseksi, niin loppuun pari posiitivista juttua viime viikolta. Ja  tällä kertaa yksikään ei koske säätä haha, vaikka toki siinäkin oli puolensa.

Viikonloppuna vietimme työpaikkani kesäpäiviä. Meillä on mahtava porukka ja on ilo viettää aikaa yhdessä. Tulipa pyörähdettyä jokilaivoillakin ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Jokilaivat ovat muuten todella hassu konsepti – istutaan laivoissa jotka eivät (yleensä) liiku ja siemaillaan juotavaa. Kaikessa outoudessaan kuitenkin ihan huippu juttu, kiitos näiden keksijälle. Turku ei olisi Turku ilman jokilaivoja.

Toinen positiivinen asia liittyy kaveriporukalla mölkyn pelaamiseen– ja peli ei muuten meinannut loppua sitten millään. Mutta oli hauskaa, harvoin tulee kokoonnuttua kyseisen aktiviteetin pariin. En muistanut edes sääntöjä, luulin aluksi että aina kaatuneiden puupölkkyjen pisteet lasketaan yhteen. Esim. 12+11+1 jne…. Peliä hetken pelattuani tajusin, että eihän se niin menekään. Onneksi en toiminut pisteiden laskijana kuin puoli välistä peliä eteenpäin :’D

Nyt kun vauhtiin päästiin, niin kerrotaanpa vielä kolmaskin viime viikolla hymyilyttänyt juttu – lounastauolla törmäsin täysin sattumalta pikkuveljeeni, hänen tyttöystäväänsä ja tämän siskoon. Pikkuveljeni tyttöystävineen asuu siis Turun ulkopuolella ja oli ihan uskomatonta sattua samaan lounaspaikkaan, samaan aikaan. Oli yksi parhaimmista lounastauoista ikinä, huippua vaihtaa kuulumisia noin yllättäen ja viikon ärtymys vaihtui iloon alta aikayksikön. Työpäivä sujui kevein askelin loppuun.

Okei, kone kiinni ja vielä nopeasti pyörähtämään ulos. Tämä alle +20 astetta toimii itselleni paremmin kuin hyvin heh.

Kuulemisiin ja huippua viikkoa :)