Ihan(an) tavallinen arki
Huom. Postaus on ajatustenvirtaa koittakaa pysyä perässä! 😀
Parin viikon ajan mieltäni on hallinnut todellinen kirjoittajan blokki – pää on ollut täysin tyhjä ideoista ja arjesta on ollut vaikea kehittää kirjoittamisen aihetta. Tiedättekö kun joskus oma elämä tuntuu niin todella tavalliselta, että päässä pyörii tuskastunut kysymys ”mitä tästäkin nyt sitten sanoisi? Ketä kiinnostaa kanapastani?”. Todellisuudessahan yksikään päivä ei ole 100% toisensa kopio – mieli vain tuppaa juksaamaan meitä ja yhdistelemään samankaltaiset tapahtumat sekä aktiviteetit yhteen lokeroon. Ja sen lokeron nimi on ”perus arkipäivä”, jollaisia kaikilla on. Eikä kenenkään arkipäivä ole 100% samanlainen, pelkästään jo persoonallisuutemme vaikuttaa miten päivän asiat koemme. Miksi sitten se oma, tavallinen arkielämä tuntuu välillä niin… tylsältä? Vaikka nauttisikin elämästään?
Noita kysymyksiä aloin pohtimaan eilen perinteisellä lauantain aamukävelylläni. Siinä talsiessani pitkin metsäteitä aloin kummastelemaan, että miksi en mukamas keksi perusarjesta kirjoitettavaa, vaikka oikeastihan oma ihan tavallinen elämäni on mahtavaa kaikessa tavanomaisuudessaan? Miksi minun pitäisi touhuta jotain ihmeellistä, jotta voisin keksiä kirjoitettavaa? Miksei arjesta puhuminen riitä?
Millainen perus arkipäiväni edes on?
Tartuinkin aiheeseen kiinni ja sen sijaan, että olisin vain jättänyt (taas) kirjoittamatta ajattelinkin kirjoittaa siitä millainen peruspäiväni on.
Mitä tämä niin tavallinen arki pitää sisällään? Miltä se arkeni sitten näyttää?
Noh, ei ainakaan aina yllä olevilta auringonlaskuilta. Olen yksi heistä, jotka heräävät maanantaista perjantaihin aina samaan aikaan ja viettävät päivästä 8 tuntia ns. toimistohommissa. Ja tietysti ysistä viiteen. Useimmiten olen ensimmäisenä töissä, joten keitän kahvit koko porukalle ja teen itselleni aamupalaa. Tämän hetkinen vakkari on kookosjogurtti/rahka banaanilla, mustikoilla ja myslillä. Aamupalan ohessa luen saapuneet mailit ja kerään mieleeni TO DO-listaa.
Työpäivän aikana vastailen sähköposteihin, soittelen asiakkaille ja juttelen työkamujeni kanssa – niin kuin moni muukin. Lounasta syön usein takahuoneessa tai jos eväät ovat jääneet tekemättä niin johonkin lounaspaikkaan. Jos menen yksin on paikka usein ihana Powau. Iltapäivällä keitellään uudet kahvit ja viideltä pistetään pulju kiinni.
Töiden jälkeen suuntaan kuntosalille tai jumppaan ja noin kaksi kertaa viikossa käymme Antin kanssa ruokakaupassa salin jälkeen. Kauppapäivinä olen kotona noin 19:00, jos kauppareissua ei ole niin siinä 18:30. Mikäli en käy salilla, kipaisen usein kävelylenkille sillä tuijotettuani tietokoneen näyttöä noin 7 tuntia päivästäni ei huvita rojahtaa sohvalle toisen näyttöpäätteen viereen. Toki kirjankin voisi napata käteen, mutta se on nykyisin kovin haastavaa… Kävelylenkeillä kuuntelen podcastia tai äänikirjaa, tällä hetkellä muuten menossa Michelle Obaman elämänkerta – vahva suositus muuten kyseiselle jo nyt.
Liikkumisen jälkeen on ruoanteon aika, sitä tulee tehtyä liki joka ilta. Usein otan eväät töihin ja valmistan tavallista arkiruokaa, kuten makaronilaattikoa tai kanapastaa. 97% todennäköisyydellä heitän reseptit omasta muististani enkä katso ohjeita (kyllä, kuulun ”ei ohjeita kiitos”-kastiin :D). Ja kunhan ruoka on valmista vetäydyn viimein suihkuun tai vaihtoehtoisesti noin kerran kaksi viikossa saunaan. Loput illasta kuluvat TV-ohjelmien parissa ja herra aviomiehen kanssa höpötellen. Ja tietysti iltapalaa pitää aina syödä samalla kun aloittaa sarjan katsomisen. Nukkumaan tulee mentyä siinä 22:30 ja sängyssä vielä selailen somea ennen kuin vaivun unten maille.
Ja seuraavana päivänä sama uudestaan. Tälläinen on oman päiväni perusmeininki. Mutta miksi se tuntuu niin tavalliselta? Ja ennen kaikkea miksi se tuntuu tylsältä?
Siksi koska se toistuu itselläni päivästä toiseen. On omaa arkeani eikä kenenkään muun.
Vaikka välillä tuhahdan, että arkeni on tylsää, niin näin kirjoittaessani päiväni normaalin kulun ylös ymmärrän, ettei se niin tylsää ja samanlaista loppujen lopuksi olekaan. Niin omassa kuin jokaisen muunkin arjessa on niitä paljon puhuttuja pieniä hetkiä, jotka erottavat päivät toisistaan. Muutenhan olisimme etukäteen ohjelmoituja robotteja. Lisäksi arjessa sattuu ja tapahtuu yllättävän paljon. Näista asioista ei vain aina osaa napata kiinni rutiininomaisen perusrakenteen keskellä. Koskaan ei esimerkiksi tiedä mitä töissä tapahtuu, miten treeni kulkee tai mitä ruokaa tuleekaan tehtyä.
Ihminen on taipuvainen vertaamaan toimintaansa muihin. Aina löytyy joku, kenen elämä vaikuttaa mielenkiintoisemmalta kuin oma ja riittämättömyyden tunne valtaa mielen. Some on vienyt tämän aivan uusiin ulottuvuuksiin, kaikki nostavat omien elämiensä tähtihetkiä esille ja on yhä vaikeampaa hahmottaa millaista kenenkin elämä todellisuudessa on. Millaista on se normaali arki ja miten sillä ruudun toisella puolella olevalla henkilöllä todellisuudessa menee. Helposti ajautuu ajattelemaan, että naapurin Katariinalla on niin paljon mielenkiintoisempi elämä, taashan se postasi kuvan jostain juuri avatusta lounaspaikasta leveä hymy kasvoillaan. Hiukset ja meikkikin niin vimosen päälle. Vaikka todellisuudessa se naapurin Katariina kokee varmasti täysin samoja fiiliksiä, ainakin silloin tällöin, eikä näe omassa arjessaan mitään perusmeininkiä kummempaa.
Juuri jokaisen yksilön arjen erilaisuus tekee niin sanotusta tavallisuudesta mahtavaa – on olemassa niin monta erilaista, niin sanotusti tavallista arkipäivää kuin mitä ihmisiä maailmassa on. Ja se on aika mahtava juttu.
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin – mahtavaa sunnuntaita ja tsemppiä uuteen viikkoon! Itse lähden sunnuntaina poikkeuksellisesti leffaan, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat kutsuvat heh.