Kun ei ”Vapututa”

Rakastan vappua. Koko sydämestäni. Vappu on mielestäni vuoden paras juhla heti joulun jälkeen – kaikki ne värit, ihmisten hymyilevät kasvot, serpentiini, sokerimunkit ja yleisesti ottaen positiivinen sekä energinen tunnelma saavat minut aina kihisemään onnesta. Vappuna rakastan elämää potenssissa tuhat. Haluaisin halata koko maailmaa.

Nyt kuitenkin seuraa tunnustus: Tänä vuonna vappu ahdisti. Juhla näyttäytyi edessäni kuin kaukaisena helium-pallona, josta ei saa otetta. Edeltävällä viikolla ajattelin fiiliksen sieltä tulevan kun vetäisen serpentiiniä kaulaan ja korkkaan kuohuvan. Niin kuin aina. Mutta kuten arvata saattaa, ei näin käynyt. Tänään herätessäni päivä tuntui niiiiin tavalliselta päivältä kuin mahdollista. Normaalisti niin värikäs juhla oli edelleen sonnustautunut edessäni harmaan eri sävyihin ja fiilikseni makasi x-asennossa lattialla. Mielessäni pyöri koko päivän vain ”blah onko pakko, en jaksa”. Eivät auttaneet munkit, serpentiinit eivätkä edes iloiset ihmiset. Halusin vain sohvalle. Olin rehellisesti puhuen inan pettynyt itseeni.

Päivän ehdoton kohokohta olivat skumpat järven rannalla. Kyllä, minä yritin päästä fiilikseen ja oli muuten kaunis auringonlasku kuten alta näkyy. Mutta vielä enemmän mieltäni (sekä takapuoltani) lämmittää oma kotisohva.

Jäin pohtimaan pettymyksen/tyhjyyden tunnetta ja mistä se voisi johtua. Todennäköisesti  syynä oli puhtaasti se, että elämässä on ollut aivan liikaa tapahtumia viimeisen kuukauden aikana. On ollut Lontoon sekä Hampurin matkaa, autokoulun ”2. vaihetta”, rakkaan ystävän polttarit,  Antin synttärit… Tapahtumat ja aktiviteetit ovat siis olleet aivan mahtavia (paitsi autokoulu…. :D) ja olen nauttinut joka hetkestä. Se paljon puhuttu kisakunto alkaa kuitenkin nyt olemaan lopussa, eikä energiaa riittänyt enää normaalisti rakastamaani juhlaan.

Perinteisiin juhliin tulee usein myös jostain syystä ladattua aivan turhaa painetta – pitäisi nauttia, pitäisi juhlia, pitäisi pitää hauskaa ja pitäisi vaikka mitä kaikkea. Ja sitten kun ei jaksa, tulee itsensä pettänyt olo. Tosin jos jotain olen oppinut, niin sen, että mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän jaksaa välittää jos ei ei huvita. On mahtavaa olla ”out”. Kai se on se kuuluisa ”jomo” (=joy of missing out) joka ottaa ylivallan aiemmasta ”fomosta” (=fear of missing out).

Juhlia tulee ja menee, mutta sinä pysyt. Ei sitä aina jaksa vetää täysillä. Eikä todellakaan tarvitse. Eiväthän ne hauskat juhlat muutoin tuntuisikaan yhtä hauskoilta heh.

Hubaisaa vappua miten ikinä sitä vietätkään 🙂

PS. Reissupostauksia olisi tuhat ja yksi, katsotaan miten tämä tästä taas lähtee. Pienin askelin heh.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *