New York Vibes – Alkupuraisu Isoon Omenaan
Matkapostausten aika on täällä! Koska olen fiilistelijä, niin ensimmäisessä kohdepostauksessa kerron hieman yleisiä fiiliksiä mitä kaupunki minussa herätti. Fiilistelyjen jälkeen onkin hyvä siirtyä vinkkeihin heh.
Let’s get this started! Ensimmäisenä vuorossa New York-fiilikset.
Myönnän heti näin alkuun, että New York on aina ollut itselleni unelmakohde. Mielikuvani kaupungista oli ennen reissua samanalainen kuin varmasti monella muulla – energinen, pilvepiirtäjien valtaama kaupunki, jossa kaikki on mahdollista kunhan vain heittäytyy säkenöivään menoon mukaan. Voit olla mitä tahansa – räppäri, taiteilija, poliitikko, Broadway-tähti, grillikiskan myyjä – kunhan vain haaveilet isosti ja tähtäät korkealle. Eihän se tietenkään näin mene, mutta olen aina romantisoinut kaupungin unelmien keskipisteeksi, joissa istutaan paloportailla, haaveillaan tulevaisuudesta sekä skoolaillaan saavutetuille tavoitteille.
Lisäksi entisenä Gossip Girl-fanityttönä päähäni oli piirtynyt selkeä kahtia jako Brooklynin ja Manhattanin välillä. Brooklyn oli mielessäni ns. taitelijaghetto, jossa graffitit olisivat vallanneet seinät ja kahvilat täynnä tulevia huippu kirjailijoita sekä runoilijoita. Manhattan puolestaan, ja etenkin Upper East Side, oli piirtynyt mieleeni niin sanotusti hienomman väen, kuten Serena Van Der Woodsenien sekä Blair Waldorfien, asuttamana kohteena, jossa näkisin vain merkkivaatteisiin pukeutuneita siistejä eliittinuoria ja heidän vanhempiaan. Osittain mielikuvat vahvistuivatkin nopean viiden päivän pyrähdyksen aikana, mutta Manhattan on kyllä paljon muutakin kuin Tiffanyn korukauppoja ja merkkiliikkeitä. Ja samoin Brooklyn.
Manhattanilta löytyi myös pilventuoksua, likaisia tienvieruksia, graffiteja sekä hippimeininkiä. Asuimme Sohon alueella, entisessä taiteilijakaupunginosassa, ja tämän kyllä huomasi. Yleensä hotellista ulos astuessa tuoksuikin pilvi (olimme siis ihan tasokkaassa hotellissa) mikä hieman yllätti ensi ”tuoksulta” ja teiden vierustalla olevat roskapussit iltaisin eivät todellakaan hivelleet silmiä vaan pistivät enemmänkin pohtimaan roskan määrää. Soho oli kuitenkin mukavan tunnelmallinen alue ja olikin hauska huomata miten erilainen fiilis vallitsi esimerkiksi juurikin Upper East Sidella merkkiliikkeiden ympäröimänä tai esimerkiksi Greenwichin Wallstreet-bisnesalueella. Kummallakin näistä alueista tunnelma oli todella rauhallinen, _puhdas_ sekä asiallinen. Juurikin sellainen Gossip Girl meininki haha. Manhattanin moninaisuus olikin asia, jota arvostin ja arvostan näin reissun jälkeen todella paljon.
Ja tietysti Times Square oli täysin oma lukunsa… Riittääkö jos sanon että mieleeni jäi parhaiten tumma ”piru”, kuka vinkkaili vastaantulijoille silmään ja heitteli härskiä läppää ”You don’t get this hot chocolate from Starbucks” ja vastakohtana tähän Vapauden Patsaiksi pukeutuneet veijarit :’D
Brooklynin Barclay Centerin (jep kävimme katsomassa änäriä) alue oli kotoisa ja molemmat tykästyimme Brooklynin leppoisaan fiiliksen. Jos Manhattanin julkisivua kuvaavat lasi-ikkunaiset pilvenpiirtäjät, niin Brooklynia ruskeat tiilitalot. Tai ainakin näin minusta tuntui :D Lisäksi yhtenä päivänä kävelimme Brooklynissa useamman kaupunginosan halki metron ollessa poissa pelistä onnettomuuden vuoksi ja näimme useampia puolia eläväisestä alueesta. Brooklynissa vallitsi mahtavan urbaanin letkeä meininki, eikä tunnelma ollut yhtään niin kiireinen kuin Manhattanilla. Brooklynista löytyi myös Manhattanille ominaisia lasitaloja sekä vanhoja, antiikkisen tyylisiä kivirakennuksia joten eroavaisuuksia löytyy.
Koska aikaa ei ollut montaa päivää ja asuimme Manhattanin puolella, emme ehtineet tutustua Brooklyniin yhtä syvällisesti kuin Manhattaniin. Jos reissaisin uudestaan New Yorkiin, saattaisin asuttua Brooklynin puolelle ja tutustua kyseiseen alueeseen paremmin – Brooklyn on ehdottomasti syvällisemmän tutkimusretken arvoinen.
Eräänä päivänä tuli hieman vettä. Kuva ei ole Brooklynista, mutta välittää tunnelmaa. Kyllä, olen laiska purkamaan kameran kuvia siellä näköjään Brooklyn-kuvat :D
Kaiken kaikkiaan New York oli sellainen mitä olin ajatellut, mutta paljon enemmän. Toki likaisuus sekä pilven tuoksu hieman yllättivät, mutta niihin tottui nopeasti. Ja ne paloportaat, ah!!! En tiedä kuinka monta kertaa fiilistelin niitä. Tajusin ettei ainakaan kännykässä ole noista yhtään kuvaa, täytyy siis vihdoin tyhjentää kameran sisältö…
Loppuun on vielä todettava asia, joka yllätti ja noh ei yllättänyt. Vaikka New Yorkissa on ihmisiä enemmän kuin tarpeeksi, saat kuitenkin kokea olevasi yksin. Suhteellisen suomalainen meininki. Ihmiset olivat peruskohteliaita, mutta asiakaspalvelu ei todellakaan ollut samaa tasoa kuin esimerkiksi Australiassa. Tästä voisin kirjoittaa täysin oman postauksen, sen verta paljon tunteita kyseinen fakta minussa herättää :D
Tällaisia tiivistettyjä alkufiilistelyjä Isosta Omenasta. Seuraavassa postauksessa poraudun aktiviteetteihin joita reissussa teimme – ensi kertaan siis!
*Kuva minusta Antti L.