Ohikiitäviä ajatuksia kuluneelta viikolta

Onko liian aikaista hakea (muovinen) joulukuusi varastosta?

Vihdoin jokaiselle vuodenajalle omat verhot. Onpa aikuinen olo, huh huh. Paras verhomateriaali on sametti, ei tarvitse silittää kun suoristuu painonsa ansiosta omatoimisesti. Ainoa miinus pöly, mutta siitä selviää pyyhimällä ja tuulettamalla. Kolmet samettiverhosetit omistan ja jokainen näistä on muuten just nyt käytössä – makuuhuoneessa tummansiniset, olohuoneessa viininpunaiset (JOULU TULEEE!!) ja vierashuoneessa beiget. 

Voisiko joku ulkopuolinen asentaa parvekkeellemme jouluvalot? Viime vuonna olin aivan solmussa ja logiikkani ei riittänyt kieputukseen. Valoketjunkin sain totaaliseen umpisolmuun ja lopputulos oli samannäköinen kuin kaulakoruketjut sotkeentuneena laukun pohjalla. Lopulta jouduin nielemään ylpeyteni ja pyytämään herra aviomiehen apuun. Hän oli muuten todella kiitollinen aiheuttamastani solmuisesta aivopähkinästä… 😀

Tarvitsisin ”vanhan kunnon” kalenterin johon kirjata menot, ideat ja suunnitelmat.

Miksi joskus kaikki on vaan hukassa?

Miten olin ennen niin hulvaton (ainakin omasta mielestäni) Instagramissa kun nykyisin kuvan julkaisemista/tekstin muotoilua miettii paljon kauemmin? Olin kunnon meme-mestari. Siinäpä loistava haaste – löydä sama huolettomuus kuin vuosia takaperin *tsek*

Viikonloppuna muuten juon lasillisen glögiä.


Osaisinpa tehdä yhtä maukasta kasvisruokaa kuin mitä esimerkiksi Turun Hüggessa, Rootsissa ja Kuoressa on tarjolla.

Miksi silloin kun sataa on lämpimämpää ja aurinkoisina päivinä on kylymä (kirjoitusvirhe tahallinen). Ja ennen kaikkea – miksi aurinkoisina, kylminä päivinä pitää vielä tuulla?

Unelmissani asun meren rannalla ja siellähän ei koskaan tuule… krhm…

Asettamani kirjahaaste oli paras päätös aikoihin. Ehtisinköhän lukea tänä vuonna vielä kolmannen kirjan? Tai neljännen? Miten olinkaan unohtanut kuinka nautin lukemisesta, kyseinen on tuonut niin paljon iloa harmaisiin iltoihin.

Pitäisikö perustaa kirjakerho?

Voi pätkäpaasto ja energiatasojen kasvu. Reilu kuukausi takana ja tämä energisyys on jotain aivan mieletöntä! Olinkin unohtanut kuinka hyvä fiilis tulee, kun ei napostele. Tästä ruokavalion muutoksesta ehkä lisää myöhemmin…. Parasta paastossa energiatasojen kasvun lisäksi? Paastosta puolet tapahtuu yön aikana!

Mistä näitä banaanikärpäsiä oikein tulee vaikka olen kiilottanut ja kuurannut paikkoja raivolla? Eikä edes etikka/fairy/limsa-ansa toimi.

Miten ennen jaksoin ottaa ”edustavia” selfieitä, kun nykyisin kuvat pärstästäni muistuttavat enemmän oikeanpuolista kuvaa;

Heti yllä olevan lauseen kirjoitettuani tajusin, että enhän ole koskaan jaksanut ottaa selfieitä kuin max. 5 kappaletta ”järkevällä” ilmeellä… Muita joilla selfieiden ottaminen aiheuttaa ”mitä mä oikeen yritän esittää”- efektin? Nimimerkillä yhtä hymyily kuvaa kohtaan pitää olla aina myös yksi irvistys. 😂 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – aurinkoa perjantaihin ja viikonloppuun! <3

xx Krista

Lue myös;
3 x ajatuksia herättävää podcastia
Bussimatkan ajatuksia

Vanha kunnon ystäväkirja

Seuraathan myös instagramissa. 

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama hopsoa
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.