Huristellessani tänään bussilla töistä kotiin päätin hypätä aiemmalla pysäkillä pois saadakseni raitista ilmaa työpäivän jälkeen. Siinä astellessani kuulokkeet korvilla kevyessä kesäsateessa, aloin pohtimaan musiikkia ja miten suuri merkitys sillä on itselleni. Miten monet muistot ovatkaan sidottuina johonkin tiettyyn biisiin ja miten kyseinen biisi kuljettaa aina tiettyyn hetkeen elämässä takaisin, tunteineen kaikkineen. Musiikin kautta on mahdollista elää vanhoja kokemuksia uudelleen, niin hyvässä kuin pahassa.

Aloin pohtimaan kappaleita, jotka muistuttavat minua tietystä kesähetkistä. Ja niitähän tulvi mieleen vauhdilla! Haluankin nyt jakaa kesän kunniaksi muutaman biisin ja muistot niiden takana.

Lisäksi kuulisin mielelläni jos siellä ruudun toiselta puolelta löytyy tiettyjä lauluja jotka kuljettavat aina tiettyyn hetkeen – kertokaa siis kommenteissa näistä. 🙂

Vuosi 2007 & 2011 – Umbrella, Rihanna & JAY Z

”When the sun shines, we shine together
Told you I’ll be here forever
Said I’ll always be your friend
Took an oath that I’m a stick it out ’til the end”

Ah, klassikko, joka vie muistoissa yli kymmenen vuoden taa, suoraan lukion ja etenkin yläasteen muistoihin.

Tämän biisin kuullessani näen silmieni edessä erään puolipilvisen kesäpäivän rakkaan ystäväni kotona, jolloin otimme tuttuun tapaan aurinkoa ja kikattelimme asioille, joille nyt teini-ikäiset kikattelevat (mm. pojat, oi sitä draaman aikaa kun näin jälkikäteen muistelee). Lauloimme biisiä sydämemme pohjasta ja popitimme kappaletta aina uudelleen ja uudelleen. Olimme todellisia Rihanna fani-tyttöjä ja osaan edelleen suurimman osan biiseistä ulkoa.

Rihanna sekä tämä biisi linkittyvät suoraan myös vuoden 2011 kesään, jolloin olimme tämän samaisen ystäväni ja toisen rakkaan ystävämme kanssa Rock On The Beach – festareilla Helsingissä. Rihanna oli yksi pääesiintyjistä ja näimme hänet myöhemmin Tivolissa jatkoilla, vartijoiden ja rajatun alueen sisällä tietysti. Heilutimme kuin hullut ja kirjaimellisesti menimme onnesta sekaisin kun Rihanna kääntyi suuntaamme, hymyili ja heilutti! Samassa sekunnin murto-osassa henkivartijat tosin tulivat tönäisemään meitä pois ystäväni yrittäessä ottaa kuvaa, heh #fangirls92.

2009 –  No Such Thing, John Mayer

”They love to tell you
Stay inside the lines
But something’s better
On the other side”

9. luokan jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille. Tai yksin ja yksin, kuukauden kielimatkalle USA:n EF:n matkassa.

Reissun lähestyessä loppuaan, teimme vielä koko ryhmän kesken parin päivän retken Los Angelesista San Fransiscoon. Kuljimme matkan bussilla ja matka oli pitkä – siltä se ainakin tuntui.

Tuohon aikaan kuljetin mukanani hopeista iPadia kaikkialle ja se oli minulle kultaakin kalliimpi vekotin. Bussimatkan aikana pistin tuttuun tapaan kuulokkeet korville ja tuijottelin ulos ikkunasta, lopulta torkahtaen. Säpsähtäessäni hereille muistan, miten nostin katseeni ja aurinko valaisi horisonttia, värjäten taivaan keltaisen ja punaisen eri sävyillä. Siinä hetkessä tunsin oloni todella onnelliseksi, sekä onnekkaaksi. Vaikutuin siitä, miten kaunis maailma voikaan olla. Tunsin perhosia ja kutkuttavaa, yläasteen jälkeistä odottavaa jännitystä vatsassani tulevaisuutta ajatellessani. Mihin maailma voisikaan minut vielä viedä?

Tuona hetkenä korvissani soivat John Mayerin lyriikat. Herätessäni ”Free Fallin'”-live versio, tämän jälkeen ”No Such Thing” ja ”Say”. John Mayerin biisit kuljettavat minut edelleen kesään 2008 ja ensimmäiseen matkaani. Matkaan, josta rakkauteni ja intohimoni matkustamiseen sai alkunsa.

2018 – City Of Stars, La La Land (Ryan Gosling & Emma Stone)

”A look in somebody’s eyes
To light up the skies
To open the world and send it reeling
A voice that says, I’ll be here
And you’ll be alright”

Viime kesä sujui häävalmisteluissa, enemmän tai vähemmän hektisissä merkeissä. Ainakin omassa päässäni kävi kunnon samba. Matkustin Varsinais-Suomen sekä Satakunnan välillä bussilla useaan otteeseen, milloin mistäkin häihin liittyvästä syystä. Varmaankin suurin syy oli hermojen kasaaminen hah.

Kesän aikana City of stars soi kuulokkeista laittoman useasti tuijotellessani ohi kiitäviä peltoja. Biisi päätyi lopulta soimaan (live-)akustisena taustalle, kun astelin alttarille kohti rakasta, silloin tulevaa, herra aviomiestä kohti.

Onko sinulla jotain biisiä, joka kuljettaa aina tiettyyn kesän hetkeen takaisin? Biisiä, joka saa ihosi kananlihalle ja mielen nostalgiseksi?

Näihin tunnelmiin – mahtavia kesähetkiä kaikille!

PS. Tämä postaus olisi voinut olla nimeltään myös kesämuistoja bussissa musiikin kautta – kyllä, aina matkalla jonnekin haha.

Heippa hei! Mitä kuuluu?

Tänne puolen ruutua kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää, kävin töiden jälkeen salilla ja äsken pyöräilin kotiin rakasta Turun tuulta uhmaten. Kaiken kaikkiaan mukava startti viikolle. Ja ei, tuo ei ollut sarkastinen lause vaikka joku voisi sen näin tulkita, heh.

Viime viikolla ei kuulunut niinkään ”hyvää”, kuten otsikkokin kertoo. Pyöränkin jätin mielenosoituksellisesti telineeseen ja huristelin bussilla töihin. Sanotaanko vaikka näin, että hellerajojen paukkuessa paukkuivat ja paukkuvat myös omat hermoni. Sinällään koomista, sillä täällä blogissa aika usein (krhm… joka toinen postaus ainakin, selasinpa mielenkiinnosta…) hehkutan miten mahtava sää ulkona onkaan. Olenpa tainnut töissä lisätä hehkutukseen vielä ah niin sivistyneen fraasin ”EN KESTÄ!” 

…Noh, en oikeasti kestä kun lämpötila nousee kriittisen +25 asteen yli. Aivoni eivät toimi ja pinnaa kiristää. Enkä todellakaan ole kykeneväinen päätöksiin. Makaronia vai riisiä? Ananasta vai omenaa? En minä tiedä, kerro sinä. Onneksi töissä ilmastointi toimii ja sisätilojen helle lämpötilat ovat sijoittuneet vain kodin neljän seinän sisälle. Jos jotain positiivista etsitään, niin sähkölaskut pienenevät huomattavasti – saunaan ei huvita mennä sitten tippaakaan.

Note to self: Älä matkusta tropiikkiin kuumimpaan aikaan, vaikka kuinka haaveilisit palmuista ja paratiisirannoista. Muista Rodos ja +35 asteen kauhu, tehty ja testattu. Ei ole hyväksi sinulle ja vielä vähemmän matkaseurallesi.

Viime viikon hellekiukun kruunasivat mitkäs muutkaan kuin …*rummun pärinää*… PMS-oireet! Kyllä, oikein kirsikkana kakun päällä nämäkin suvaitsivat saapua kuukausittaiselle vierailulleen. Helle saa pinnani kireälle, mutta PMS-oireet pistävät itkettämään. Kirjaimellisesti. Jos jotain olen oppinut tämän 26 ikävuoteni aikana niin sen, että jos kaikki ärsyttää, seinät kaatuvat päälle, tuntee olevansa täysin epäonnistunut ja haluaisi vain soittaa äidille itkuisen puhelun, kannattaa laskea kuinka monta päivää on punakierteen alkamiseen. Yleensä alle viikko. Nykyisin pystyn jo puremaan huulta ja ajattelemaan ”otetaanpa iisisti” ennen totaalista romahdusta. Toisinaan paremmalla menestyksellä ja toisinaan… noh äiti tietää kun puhelin pirahtaa ja tyttö luurin toisessa päässä pillahtaa. 😀

Jottei tämä postaus mene täysin valittamiseksi, niin loppuun pari posiitivista juttua viime viikolta. Ja  tällä kertaa yksikään ei koske säätä haha, vaikka toki siinäkin oli puolensa.

Viikonloppuna vietimme työpaikkani kesäpäiviä. Meillä on mahtava porukka ja on ilo viettää aikaa yhdessä. Tulipa pyörähdettyä jokilaivoillakin ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Jokilaivat ovat muuten todella hassu konsepti – istutaan laivoissa jotka eivät (yleensä) liiku ja siemaillaan juotavaa. Kaikessa outoudessaan kuitenkin ihan huippu juttu, kiitos näiden keksijälle. Turku ei olisi Turku ilman jokilaivoja.

Toinen positiivinen asia liittyy kaveriporukalla mölkyn pelaamiseen– ja peli ei muuten meinannut loppua sitten millään. Mutta oli hauskaa, harvoin tulee kokoonnuttua kyseisen aktiviteetin pariin. En muistanut edes sääntöjä, luulin aluksi että aina kaatuneiden puupölkkyjen pisteet lasketaan yhteen. Esim. 12+11+1 jne…. Peliä hetken pelattuani tajusin, että eihän se niin menekään. Onneksi en toiminut pisteiden laskijana kuin puoli välistä peliä eteenpäin :’D

Nyt kun vauhtiin päästiin, niin kerrotaanpa vielä kolmaskin viime viikolla hymyilyttänyt juttu – lounastauolla törmäsin täysin sattumalta pikkuveljeeni, hänen tyttöystäväänsä ja tämän siskoon. Pikkuveljeni tyttöystävineen asuu siis Turun ulkopuolella ja oli ihan uskomatonta sattua samaan lounaspaikkaan, samaan aikaan. Oli yksi parhaimmista lounastauoista ikinä, huippua vaihtaa kuulumisia noin yllättäen ja viikon ärtymys vaihtui iloon alta aikayksikön. Työpäivä sujui kevein askelin loppuun.

Okei, kone kiinni ja vielä nopeasti pyörähtämään ulos. Tämä alle +20 astetta toimii itselleni paremmin kuin hyvin heh.

Kuulemisiin ja huippua viikkoa 🙂