Song For Friday – Another Day of Sun

Another day of sun – La La Land

I’m reaching for the heights
And chasing all the lights that shine
And when they let you down
You’ll get up off the ground
’Cause morning rolls around
And it’s another day of sun”

On olemassa biisejä, joita kuunnellessa haluaisi vetäytyä sohvan nurkkaan suklaalevyn kanssa ja antautua itsesäälin partaalle. Ehkä hieman itkeä ja voivotella omaa olemassaoloaan.

Ja sitten on biisejä, jotka saavat harmaanakin päivänä ottamaan tanssiaskeleita ja laulamaan mukana. Jotka saavat uskomaan unelmiin, huomiseen ja valoisampaan tulevaan. Tämän viikon perjantain biisi on tällainen – kappale, jonka soidessa haluaisi hypätä sohvalta ylös, nauraa ja tanssia ympäriinsä elämää rakastaen.

La la land, josta biisikin on peräisin, on ehdottomasti yksi lempielokuvistani ja se kimposi listalle ensi näkemältä. Rakkautta ensisilmäyksellä, jos näin voisi sanoa. Rakastuin elokuvan tunnelmaan, sanomaan, musiikkiin ja hahmojen inhimillisyyteen. Juoni pähkinänkuoressa: elokuvassa päähenkilöillä, ja oikeastaan aivan kaikilla muillakin, on omat unelmansa, jotka vaikuttavat mahdottomilta kiiltokuvilta kaukaisuudessa. Tuttuun tapaan unelmia tavoitellaan ja lopulta päähenkilöt saavuttavat, ei niin katsojaa yllättäen, unelmansa. Osittain onnen kantamoisen, osittain oman motivaationsa ja kovan työn seurauksena. Toki romantiikkaakin löytyy ja tämä on yksi elokuvan kantavista voimista.

Vaikka elokuva voi ”ulkopuolisen korvaan” kuulostaa yhdeltä kliseiseltä unelmanikkari-filmiltä muiden joukossa, ei se sitä omasta mielestäni ole. Elokuva on siitä poikkeuksellinen, että se nostaa esille teeman jota harvoin vastaavissa tekeleissä näkee – et voi aina saada kaikkea. Lisäksi elokuva muistuttaa, että vaikka unelma veisi sinua mukanaan, on pysyttävä uskollisena itselleen ja kuunneltava sydämensä ääntä. Jos et pidä huolta omasta polustasi ja siitä mihin haluat edetä, joku toinen voi ohjata sinua, muokata unelmaasi vastaamaan hänen omaansa tai yhteiskunnan normia. Lopulta löydät itsesi tilanteesta missä ympärilläsi on vain ärtymystä, kiukkua, turhautumista. Todennäköisesti olet kadottanut paitsi itsesi, myös alkuperäisen unelmasi.

Parasta elämässä on, että aina voi kääntyä takaisin, yrittää uudelleen, kaatua vielä kerran ja silti pysyä pystyssä. Unelmilla on tietysti lupa muuttua, kunhan ne vastaavat sitä mitä itse pyyteettömästi omassa sydämessäsi haluat. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, uusi yritys. Uusi, aurinkoinen päivä. 

Unelmia viikonloppuun, kuten myös aurinkoa (ja hellettä jota riittää) <3

xx Krista

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli musiikki