Torstain positiiviset x 10

Onko siellä ruudun toisella puolella muita, joilla on kaikkensa antanut olo kuluneesta viikosta? Täällä ainakin fiilis on kuin nuupahtaneella ruusulla. Sentään energiaa on enemmän kuin aamulla – kellon soidessa 07:00 olisin vain voinut jäädä makaamaan X-asentoon sängylle. Nyt sentään istun sohvalla. Mutta fakta on, että mitä harmaampi sää, sitä vaikeampaa on nousta. Ainakin omalla kohdallani. Toki tällä viikolla heräämiseen on voinut vaikuttaa myös se, että Antti on ollut työmatkalla ja olen katsonut Love Islandia (kyllä, olen koukussa :-D) kello 23:00 asti……….. Tämän henkisen vanhuksen pitäisi kaatua sänkyyn viimeistään 22:00. 

Random pohdinta… Miksiköhän muuten aina tulee sanottua, että ”mummoilee” kun menee nukkumaan ajoissa? Ainakin oman tietoni mukaan omat mammani ja mummini valvovat myöhempään kuin minä eli heiltä ainakaan sanonta ei ole peräisin 😀

Mutta hei! Vaikka olo onkin nuupahtanut niin tänään on torstai. Torstai on siitä mahtava päivä, että se on vähän kuin ”aloittelujuhla” viikonlopulle – ei ole vielä THE viikonloppu, mutta ei alkuviikkokaan. Arkityöläisellä, kuten itselläni, suurin osa työviikosta on taputeltu ja perjantai on jo mielessä. Itse en ole koskaan osannut ns. elää viikonlopuille ja olenkin kiitollinen, että olen aina saanut tehdä töitä joista nautin. Mutta joskus vain väsyttää ja silloin tärkeää on keskittyä arjen positiivisiin hetkiin sekä fiiliksiin. 

Kokosinkin näin yhden väsyneen torstain kunniaksi (+ oman harmaan fiilikseni selättämiseksi) ylös itseäni ilahduttaneita asioita tältä päivältä. Niitähän tulikin aika lista. 

Tänään iloa ovat tuottaneet seuraavat asiat / ajatukset: 

Vaikka ilmat ovat yllättävän lämpimät, ei ole liian ”kuuma” kerrospukeutumiselle – neuleet, mekot, sukkahousut, kaulahuivit… I like!

Kun ulkona on harmaata, on entistä ihanampaa päästä kodin lämpöön ja sytyttää kynttilät palamaan.

Antti rantautuu yöllä kotiin työmatkaltaan. Vaikka viikonloppu menee kiireiden vuoksi eri osoitteissa on mukavaa saada toinen kotiin ja päästä sohvalle kainaloon edes hetkeksi.

Spinning 1½ vuoden tauon jälkeen – vitsit kun siitä tulee aina energinen fiilis! Muutenkin olen taas löytänyt ryhmäliikunnat liki vuoden paussin jälkeen. Ihan mahtavaa vaihtelua kuntosalille ja parasta on työpäivän jälkeen vain tehdä niin kuin ohjaaja käskee.

 Appelsiini-inkivääri shotti, joka paransi orastavan kurkkukivun. <3

Äänikirjat ja podcastit – bussissa kotimatkalla aivot nollaantuvat kun kuuntelee toisten puhetta passiivisesti.

Pitkästä aikaa ruoan tekeminen – olen nykyisin tosi huono tekemään ruokaa vain itselleni joten tästäkin syystä on ihan mukavaa että herra palaa kotiin heh.

Pari päivää jatkunut päänsärky on vihdoin poissa(!!!!!!)

Etsiessäni kuvia harmaista viime päivistä totesin, että eipä löydy – puhelimen galleriassa paistaa aina aurinko! 

Ruoka on pian valmista ja pääsen syömään jee. 

Mahtavaa loppuviikkoa tyypit! Nyt ryntään ottamaan yllä mainitun ruoan pois uunista ennen kuin käryää. Kuulemisiin!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *