Treeni joka ei mennyt kuin Strömsössä

Aiemmassa postauksessa lupasin tulla kertomaan teille treenikerrastani, joka oli kuin malliesimerkki kirjasta ”miten urheilusta ei todellakaan tule rutiini”. Joten lyhyt tarinatuokio näin keskiviikon kunniaksi. 🙂 Ja kuvat ovat tuttuun tapaan satunnaisia kuvia, sali-selfiet eivät (vieläkään) luonnistu 😀

Viime viikolla kävin ainoastaan kerran treenaamassa, muuten purin ”stressiä” rauhallisesti kävelylenkeillä. Syy oli niinkin simppeli kuin flunssa, joka yritti tehdä tuloaan hienovaraisesti. Mutta onnekseni selvisin siitä kevyellä niiskutuksella kun annoin itselleni luvan vain ottaa iisisti. Kerrankin, sanasta ”iisisti” olisi itselläni paljon opittavaa…

Mutta flunssasta itse asiaan! Loppu viikosta olon ollessa huomattavasti parempi ajattelin ”jos sitä kevyesti yrittäisi miltä hieman rankempi treeni tuntuu”. Tuumasta toimeen ja suuntasimme herra aviomiehen kanssa salille työpäivän jälkeen. Olin intoa täynnä astuessani salin ovista sisään. Kehossa tuntui levänneeltä, energiaa riitti purettavaksi – eihän tästä voisi kuin tulla hyvä treeni! Ja nyt siis puhutaan tuosta viime viikon ainokaisesta treenistä.

Itselläni ei tuolla kertaa ollut sen suurempaa ajatusta liikkeistä, joten lupasin tehdä herra aviomiehen kanssa ”Arnoldin kultaisen kuusikon”. Voitte lukea treenistä tarkemmin esim. täältä (ei sponsoroitu :D), mutta näin tiivistetysti ohjelmassa treenataan monipuolisesti koko kroppa. Ohjelmassa on kuusi liikettä, jaotuksella 3-4 sarjaa x 10 toistoa per sarja (paitsi leuanvedossa maksimit). Palautumiset liikkeestä riippuen sarjojen välissä 1-3 minuuttia. Todella tehokas yksijakoinen ohjelma ja liikkeet ovat rankkoja. Ajattelin, että mikäs siinä, kivaa vaihtelua normaaliin 2/3-jakoiseen treeniini. Teen vain kevyemmillä painoilla ja tunnustelen kropan fiilistä. Kuulostaa hyvältä.

Painotan jo nyt, että ohjelmassa ei siis todellakaan ollut tai ole mitään vikaa.  Ohjelma on aivan loistava koko kropan treenaamiseen ja siitä saa myös erinomaisen pohjan saliohjelman rakentamiselle. Mutta mitä omaan fiilikseeni tuli treenin aikana – siinä oli kaikki päin honkia :D Eikä syynä ollut aiemmin vaivannut flunssa, vaan aivan muut henkiset lukot.  Jo toisessa liikkeessä totesin, että nyt on liian hidastempoinen ja toistava ohjelma omaan makuuni. Olen äärettömän kärsimätön ja huono istuskelemaan 2-3 minuuttia sarjojen välissä.  Pyörin treenin aikana kirjaimellisesti ympyrää ja palautusajat tuntuivat 10 minuutilta. Teki mieli ”hosua” ja jatkaa nopeammin. Tai mennä tekemään jotain toista liikettä välissä. Tai vaikka viskoa palloa seinään! Olin siis kirjaimellisesti super levoton ja näytin todennäköisesti huvittavalta ulkopuolisin silmin. Duracel yritti pysyä paikoillaan, siinä vasta näky.

Treenin aikana pääsin käsittelemään pitkästä aikaa niitä tunteita, joka pitivät minut alunperin kuntosalilta niin kauan pois – turhautumista ja tylsistymistä. Turhauduin odotusaikoihin, tylsistyin toistomääriin ja ärsyynnyin liikkeisiin. Vaikka treeni oli fyysisesti rankka, niin henkisesti olin kyllästynyt ja kypsä. Ahdistuin jo ajatuksestakin, että tätä pitäisi tehdä 3 kertaa viikossa!  Etenkin kun on tottunut tekemään kaksi-/kolmijakoista ohjelmaa, tuntui kuin jokaisen lihasryhmän treenaaminen olisi jäänyt kesken. Vaikka todellisuudessa jokainen ohjelman liikkeistä löytyy myös viikottaisesta ohjelmastani.  Mutta eivät samana päivänä. Kun jaan liikkeet eri päiville, pysyy motivaationi yllä ja saan lisättyä treeniin ns. erilaisia elementtejä väliin, jotka pitävät treenaamisen mielekkäänä. Sekä vaihtelevana.

Huom. Itseasiassa leuanvetoa teen epäsäännöllisesti muutaman kerran vuodessa kun herra aviomies pakottaa, siihen liikkeeseen on viharakkaus-suhde… :D

Näin harrastelijan näkökulmasta painotan aina sitä, miten tärkeää on urheilla tavalla joka itselle sopii ja mikä innostaa jatkamaan päivästä toiseen. Tavalla, joka saa nostamaan sen pepun sohvalta huononakin päivänä ja jonka avulla jaksaa jatkaa kuherruskuukauden jälkeen. Toki aina on aikoja, jolloin urheilu tuntuu pakkopullalta. Sille nyt ei vain voi mitään ja se on täysin ok. Mutta jos kuitenkin liikkuu tavalla josta pitää, on helpompi patistaa itsensä liikkeelle ja lähteä muodostamaan liikkumisesta rutiinia. Sellaisella positiivisella, hyvinvointia tukevalla tavalla. Puhun edelleenkin ihan näin harrastelijan suulla, en ammattilaisen. Sanani ei ole laki eikä totuus vaan oma näkökulmani.

Itselläni kuntosalin osalta rutiini ei todellakaan pysyisi yllä yksijakoisella saliohjelmalla. Ei ainakaan tällä hetkellä. Motivaationi tippuisi nollaan ja todennäköisesti palaisin takaisin pelkkiin jumppiin puhtaasti vaihtelun halusta. Treenin aikana tajusin myös, että kärsivällisyydessä on edelleen kehittämisen varaa. Eli sen puolesta minun varmaan kannattaisi koittaa noudattaa tuota ohjelmaa edes kuukauden ajan ja katsoa mitä tapahtuu :D

Mitä siis tästä taas opimme? Liiku tavalla mistä nautit, toki välillä koita jotain rajojesi ulkopuoleltakin. Testaamalla oppii mikä toimii itselle ja mikä ei. Ja joskus niitä rajoja on hyvä koittaa. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse treenata samalla tavalla eikä liikunnan kuuluisi jatkuvasti ärsyttää. Löydä oma juttusi ja ota siitä kaikki irti.

Ja jos se alkaa kyllästyttää niin sitten vain laji vaihtoon. Vaikka ihan vain hetkeksi.

Loppuun vielä tsemppi kuva kesältä, ihan enää ei pelkällä topilla tarkene…

Tsemppiä ja liikunnan iloa viikkoon!

xx Krista

Lue myös;
4 x syytä lähteä kävelylle just nyt
5 x harrastelijan vinkkiä, miten liikunnasta tulee (ja tuli) rutiini