Viikonloppu Puolassa
Huh hei, viikonloppu hujahti ohi vauhdilla ja tänään tömähdetty yhtä kovaa takaisin työn äärelle. Suuntasimme työkavereiden kesken viikonloppureissulle Gdanskiin ja kaupunki yllätti jälleen kauneudellaan (sekä edullisuudellaan). Itse olen ollut kohteessa jo pari vuotta sitten, mutta tuolloin suuret työmaat hieman söivät kaupungin julkisivua. Vaan eivät enää, olikin hauska nähdä millaisia rakennuksia rakennustyömaiden tilalle oli ilmestynyt.
Viikonlopun aikana kiertelimme eri nähtävyyksiä, kävimme syömässä ja vain nautimme olostamme. Itse toimin reissussa ”ryhmän yhdessä pitäjänä” ja heiluinkin päiväohjelman ajan pinkin sateenvarjon kanssa ympäri kaupunkia. Pinkki sateenvarjo sai suuresti huomiota ja useampi puolalainen tulikin juttelemaan, luullen minua paikalliseksi matkanjohtajaksi 😃
Lauantai-illan vietimme Sopotissa, varasimme pöydän Browar Miejskistä ja lämmin suositus kyseiselle ravintolalle. Saatavilla ruokavaihtoehtoja aina paikallisista herkuista kasvisruokiin plus ravintolan oman panimon oluita. Muutenkin Sopot on kaupunkina sellainen, johon menisin mielelläni ihan omalle viikonloppureissulle nauttimaan kylpylöiden palveluista. Tiesittekö muuten että Sopotia kutsutaan Puolan rivieraksi kilometrien mittaisen hiekkarannan vuoksi? Loistava vaihtoehto siis rantalomalle! Lisäksi kohteesta löytyy Euroopan pisin laituri, Molo (puolaksi tarkoittaa laituria, toisin kuin Suomessa 😀 ) .
Tänä vuonna reissuja on ollut poikkeuksellisen paljon ja pakko myöntää, että koen jonkin sortin henkistä tuskaa hiilijalanjäljestä. Noh, käsimatkatavaroilla on tullut reissattua 4/5 reissusta joten pieni synninpäästö siitä. Ensi vuonna todennäköisesti vähemmän reissuja tiedossa, tämä vuosi on ollut aivan ”ekstra” ex tempore-reissujen osalta. Ja onneksi jokainen matka on myös ollut unohtumaton ja upea kokemus, matkustaminen tekee hyvää ainakin omalle mielelleni. Plus uusiin kohteisiin ja kulttuureihin tutustuminen on aina yhtä mukavaa.
Mites siellä viikonloppu sujui?
Aurinkoista viikkoa!
XX Krista