Viikonlopun suunnitelmat

Follow my blog with Bloglovin

(kolmas yritys toden sanoo, tuo linkki poistuu tuosta pian kunhan Bloglovin-tykästyy linkkiin…) 

Aamu valkeni tänään huomattavasti kirkkaampana kuin aiempina päivinä tällä viikolla. Viime päivät ovat ainakin täällä Varsinais-Suomen suunnalla olleet harvinaisen harmaita ja ruskaiset puut ovat toimineet ainoina valo- sekä väripilkkuina. Eipä harmaudella niin väliä kun päivät kuluvat töissä ja illalla pimeneekin jo suhteellisen aikaisin – jos jotain positiivista on nostettava pimeydestä esiin niin se, että olen nukkunut paremmin kuin aikoihin. Olen unen puolesta todella herkkä valolle (ja äänille…) joten sisäinen kelloni on ottanut kaiken ilon/väsymyksen irti valottomista päivistä. 

Viikonlopun suunnitelmat ovat täällä suunnalla simppelit – tarkoitus olisi suunnata tässä kohta puoliin salille, mutta muuten aikataulu on tyhjä. Todennäköisesti päivät kuluvatkin siis rentoillessa, syöden hyvin ja katsellen sarjoja. Kiireisten aikojen jälkeen suunnitelemattomuus kuulostaa todella hyvältä – on mahtavaa kun suunnitelmat muodostuvat fiilispohjalta.

Lisäksi ”fiilistelyn” ohella yritän saada kirjoitettua postauksen siitä, mitä New Yorkissa voi tehdä ihan haahuilumielessä ja juurikin ilman aikatauluja. Jotenkin reissulta jäi niin paljon ajatuksia päähän, että ajatusten purku mustavalkoiseen muotoon tuntuu ohimennen haastavalta – tekisi mieli kirjoittaa kaikesta oma pieni romaaninsa. 😀 

Nyt hörppään vielä yhden (kolmannen..) kupin kahvia, vetäisin treenivaatteet päälle ja Mazda-ratsumme kyytiin.

Kuulemisiin siis, pitäkää kiva viikonloppu!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *