Ah, ihanaa on syyttää setämiehiä!

setämies.png

Setämies on sana, jolta on ollut vaikea välttyä viimeaikoina. Setämiehet polkee palkkoja, setämiehet tytöttelee ja setämiehet ahdistelevat. Minusta on hyvä käyttää pieni hetki siihen, että keitä nämä setämiehet oikein ovat? Noin 45-50 vuotiaita tavallisesti johtotehtävissä olevia miehiä. Johtotehtäviin pääseminen on oletettavasti tarkoittanut ahkeraa työskentelyä ja vapaa-ajan uhraamista omista harrastuksistaan ja omasta perheestään. Yleistäen voisi myös sanoa setämiesten olevan sitä ikäluokkaa, että he arvostavat ns. perinteisiä (tai vanhanaikaisia, riippuen miten kukin katsoo) arvoja; koulutusta, työtä, avioliittoa, miehen vastuuta perheestä ja kenties myös herrasmiestapoja. Niitähän nykynainen ei enää tarvitse. Osaan kyllä avata omat oveni ja kantaa omat kauppakassini, kiitos vaan. Palkasta en ehkä kuitenkaan aina osaa neuvotella – matalan palkkani on oltava sen ilkeän setämiehen syy jonka arvotkin on ihan kivikautisia. Jorma, Risto, Tero.. mitä niitä nyt on. 

Pääsin tähän aiheeseen koska somessa on virinnyt keskustelua lastentarhanopettajien palkkakuopasta (ikuisuuden vanha aihe, vaikkakin ensiarvoisen tärkeä) ja kuuluu huhuja, että ”setämiehet” ovat päättäneet piruuttaan pitää lastentarhanopettajien palkat matalana. Bastards! Mietitäänpä tätä kuitenkin nyt tarkemmin. Julkinen ja yksityinen sektori kilpailevat palkoista aivan eri luokassa. Julkiselle puolelle palkat määräytyvät kuntatasolla tehtävistä päätöksistä valtion budjetin määrittämissä rajoissa. No, Kuntaliitolla (jossa palkoista päätetään) esimerkiksi johtotehtävissä näyttäisi pienen taustatutkimuksen jälkeen olevan melkein puolet naisia. Marraskuussa Kuntaliiton tj tulee myös olemaan nainen. Tämän faktan valossa ja lastentarhanopettajien matalan palkan taustalla voisikin ehkä paremmin olettaa, että ne tätinaiset (heh) siellä päättäjien pöydässä eivät ole tarpeeksi hanakasti ajaneet varhaiskasvatustyön palkkatason korottamista. Palkkaneuvottelua, hyvät naiset! Tilanne missä me naiset olemme valitettavan usein liian arkoja, voisikin olla syy tässäkin edellämainitussa asiassa. Sen sijaan että syytellään setämiehiä, olisi suoraselkäisempää miettiä todellisia syitä ja miksi neuvottelut eivät ole onnistuneet. 

Palkkaneuvotteluista puheen ollen, palkkaeroissa juuri tämä naisten arkuus on yksi merkittävä syy miksi naiset tienaavat samoista tehtävistä vähemmän (muiden syiden rinnalla). Juuri kuuntelin esimiestehtävissä olevan ohjelmistofirmassa työskentelevän miespuolisen ystäväni tarinaa siitä, kuinka avoimeen tehtävään oli kandidaatteina yksi nainen ja kolme miestä. Naisen CV oli hakijoista paras. Palkkatoive.. kaikista matalin. TÄMÄ ON SE ASIA MISTÄ PITÄÄ PUHUA. Ei setämiehistä.

Mitä te muut naiset tästä tuumaatte? Tunnistatteko itsenne? Minä nimittäin ainakin tunnistan. 

Ajatuksentäyteistä viikonvaihdetta xx

– M – 

 

 

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Uhrilampaat

56738dd4342022e3c583ce81a2ed1918.jpg

 

Aku Louhimies joutui viime keväänä pyörremyrskyn silmään kun #metoo -kampanjasta voimistuneet naisnäyttelijät ryhtyivät kilpaa kertomaan kauheista kokemuksistaan kameran takaa. Louhimies istui lopulta A-studion piinapenkkiin syytettäväksi, pyysi anteeksi loukkaamiltaan henkilöiltä ja lupasi katsoa peiliin ja parantaa ohjausmetodejaan. Eikö tämä reiluuden nimissä riittänyt asianosaisille? Sara Rigatellille, #metoo -kampanjasta paljon uutisoineelle toimittajalle oli kuitenkin jäänyt jotain hampaankoloon. Hänelle ei todellakaan riittänyt. Louhimies on herran pieksut jatkanut uraansa ja vieläpä Lontoossa! Eihän #metoo -syytetty nyt noin vain voi livistää ja jatkaa elämäänsä. Homma pitää viedä loppuun. Muutama sähköposti Lontooseen ja Louhimies on pistetty sivuun ohjaustyöstään. Mikä oli Rigatellin motiivi? Sabotoida Louhimiehen uraa? Journalismin tarkoitushan on hakea tietoa, ei aiheuttaa seuraamuksia. Jotenkin on vaikea olla näkemättä, etteikö tässä olisi haettu jo tuomionsa kärsineelle lisätuomiota. Minulle tämä koko tapahtumaketju vain näyttäytyy yhtenä #metoo -kampanjan epäonnistumisesta. #Metoosta puheen ollen; lukaisin muuten tähän liittyen New York Timesista artikkelin (tänään luettavissa myös Hesarissa, jonka otsikko oli voitokas; yli 200 miestä irtisanottu tehtävistään #metoo -kampanjan seurauksena ja melkein puolet tehtävistä täytetty naisilla. Hurray! Pakostakin mietin, että #metoo on ollut tietylle ryhmälle ideologinen lottovoitto. Mietin myös moniko noista miehistä on saanut tilaisuuden puolustautua ja jos ovat, montaako heistä on uskottu? Vastassa on kuitenkin pyhääkin pyhempi, kärsinyt nainen. Siinä vaiheessa kompetenssilla ei ole väliä kun joku väittää valkoisen menestyneen miehen lähestyneen häntä epäsopivalla tavalla. Lopputili ja leima otsaan. 

Toinen Louhimiehen kaltainen keissi, tosin vielä vakavampia syytöksiä sisältänyt tapaus sattui 2009, kun Cristiano Ronaldo ja yhdysvaltalaisnainen viettivät iltaa Las Vegasilaisessa yökerhossa. Ronaldo siis kutsui Kathryn Mayorgan omaan seurueeseensa kattohuoneistoon ja myöhemmin poreammeeseen. Mayorgan mukaan Ronaldo raiskasi tämän naisen vaihtaessa vaatteita. Hän raportoi poliisille, asiaa tutkittiin ja nainen sai korvauksen vastaajalta, vaikka Ronaldo on jo silloin vahvasti kieltänyt syytökset ja epätodenmukaisen tarinaketjun. Mutta #metoo tuli ja Mayorga tuumi, että on tullut aika pistää päitä vadille kun viimeksi meni mönkään. 

Louhimiehen syyttäjät, Christine Ford ja Kathryn Mayorga; oletteko te esimerkkeinä tuleville sukupolvillemme vahvoista naisista ja tasa-arvosta? Eikö tämän päivän henkeen kuulu ihailla juuri vahvoja, Wonderwomanin kaltaisia naisia? Olisiko siis aika siirtää Wonderwomanista hieman vaikutteita tosielämään ja ryhtyä odottamaan sankarimaisempaa käytöstä myös #metoo -taistelijoilta? Kyseessä on kuitenkin aikuset naiset. Ei ole pakko syödä sitä oksennusta jos Louhimiehen Aku niin vaatii. Ei tarvitse kehittää itselleen elinikäistä traumaa yläasteikäisten poikien kähmimisestä kaljanhuuruisissa kotibileissä tai varsinkaan elää sitä uudelleen 36 vuotta jälkikäteen. Mitäpä jos kohdistaisimme kaikki voimamme eteenpäin menemiseen ja anteeksi antamiseen ja ennen kaikkea asioiden suhteellisuuden käsittelyyn? Näitä arvoja ja tällaista naiskuvaa minä ainakin haluan omalle tyttärelleni antaa. 

Lopuksi muuten suosittelen lämpimästi lukemaan To Kill a Mockingbird (löytyy Netflixistä myös elokuvana). Oikeussali-kohtaus symboloi hyvin sitä vastakkainasettelua, joka on äärifeminismistä johtuen kasvattanut kuilua miesten ja naisten välillä. Naisia on uskottava, miehet vaietkoon. Kuulostaa.. no minusta kaikelta paitsi tasa-arvolta. 

blogiin.png

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään