Evil white men

Olen seurannut USA:n Kavanaugh vs. Ford keissiä mielenkiinnolla – ja epäuskoisena. Hetkellä jolla Kavanaugh ollaan nimittämässä korkeimman oikeuden tuomariksi, pimeydestä pomppaa tuntematon nainen joka tunteikkaana väittää Kavanaugh’n käyneen hänen käsiksi kotibileissä vuonna 1982.  Hetkinen.. siis vuonna 1982!! 36 vuotta sitten? Where have you been lady? Täytyy olla naiivi jos ei ymmärrä poliittista peliä tämän kuvion takana. Fordin todistuksilta puuttuu näyttö, mutta kyllähän nyyhkyttävä nainen on uskottavampi kuin valkoinen keski-ikäinen nyyhkyttävä mies. 

Brett Kavanaugh ei ole demokraattien suosiossa, mutta onko hänen henkilökohtaisen elämän pilaaminen, todisteettomat syytökset ja mediamyllytys tasa-arvoinen tapa hoitaa 36 vuotta sitten sattunut epäselvä tilanne? 

Christine_Ford_Overheard_In_3rd_Grade.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Voinen tässä jakaa oman henkilökohtaisen vastaavan kokemuksen. Oli lukiobileet vuonna 2003. Eräs poika (myös ystävä) mahtaili suutelutaidoillaan ja kertoi niistä kovaan ääneen. Naureskelin hänelle ja vitsailin, että vaikea uskoa kun tyttöystäviäkään ei ole juuri näkynyt.. Poika veti minua kädestä vessaan ja sanoi, että todistaa olevansa oikeassa. Vessassa hän työnsi minut seinää vasten ja tunki kielensä suuhuni. Vetäydyin pois, rauhoittelin tilanteen ja sanoin, että ok, asia selvä. Voidaan jatkaa iltaa. Ja ilta jatkui. Meninkö vessaan omasta halustani? Enpä juuri. Suutelinko omasta halusta? En todellakaan. Olinko tilanteesta järkyttynyt. Enpä juuri. En väitä, etteikö joku muu olisi mennyt tolaltaan, mutta haluan valaista että tällaiset tyttöjen ja poikien väliset jutut ovat aina kuuluneet alkoholinhuuruisiin nuorten iltoihin. Ja tytöt eivät ole täysin viattomia vaikka he usein sitä paremmin osaavat näytellä. Nyt ongelma on, että tämänkaltaisia tilanteita voidaan käyttää poliittisina aseina. Kavanaugh edustaa konservatiivista republikaania ja Ford demokraattia. Motiivi on harvinaisen selvä.

Jos poikapuolinen ystäväni tämänhetkisellä #metoo-ilmapiirillä pyrkisi nyt esimerkiksi eduskuntaan, hänen urahaaveensa stoppaisivat jo alkumetreillä. Siitähän voisin nyt naisena pitää huolta. Kukapa minua nyt ei uskoisi, että kyseessä oli seksuaalinen häirintä? Eli #believesurvivors 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Kuka saa syntyä?

”Ihanaa naiset ihanaa!” Ilakoi Hesarin toimittaja Irlannin aborttilain vapautumisesta. Vihdoin naiset saavat vapaasti päättää omasta kehostaan! Kuka syntyy, kuka ei – naisilla on valta. Olen pitkään pohtinut omaa kantaani aborttiin. Se on vaikea moraalinen kysymys monelle. Jos kuitenkin laitetaan viivalle oikeus elämään ja oikeus omaan kehoon; eikö vastauksen pitäisi ole selvä? 

AABA5153-EFDE-43F9-9AA4-742B03595062.png

 

Kun tulin raskaaksi, tunsin suojeluvaistoa vatsassa kasvavasta elämästä heti päivästä yksi. Se vaisto kasvoi pähkinän koosta katkarapuun ja aina kookospähkinään asti. Raskaana olleet ehkä tietävät nämä metaforat 😉 Tiedän tuon vaiston olevan naiseen rakennettu. Tiedän sillä olevan merkitystä. Ilman sitä koko yhteiskuntaamme tuskin olisi. Oswald Spengler puhuu kirjassaan The Decline of The West länsimaisen yhteiskunnan tuhon merkeistä ja yksi niistä on menetetty kyky suojella ihmiselämää. 

 

Tästä siis on kyse. Ei puhuta elämän suojelusta vaan naisten oikeuksista. Ei muuten puhuta paljon miestenkään oikeudesta omaan lapseen tässä yhteydessä mikä on hälyttävää. Mies on paha alkuunpanija. Toki monessa yhteydessä (raiskaus, insesti) näin onkin ja tähän tulisi poliittisesti/sosiaalisesti paneutua vielä enemmän. Mutta länsimaissa suurin syy aborttiin on väärä ajankohta. Mitä jos juuri sinä olisit sattunut hedelmöittymään ”väärään ajankohtaan”? Sinulla ei olisi oikeutta syntyä. Ei oikeutta nähdä aurinkoa, kasvaa aikuiseksi ja nauttia maailmasta. 

 

Olen miettinyt myös paljon niitä naisia jotka marssivat abortin puolesta kaduilla. Keitä he ovat? Abortin itse käyneitä aktivisteja? Vai ovatko he vain feministejä joille kysymys elämästä on naisen keho? 

 

5A5B19F5-F23F-4EC3-A05E-D0DF7F82847C.png

 

 

Tunnistan aiheen olevan vaikea aihe ja tunnelautunut. Mutta tunnistan myös sen faktan, että jos tätä asiaa ei tarpeeksi käsitellä, pian eutanasiasta tulee arkipäivää, abortteja hoidetaan kuin reikiä hampaissa ja ihmiselämän merkitys (kärsimyksineen ja iloineen) vähenee vähä vähältä. Ollaan Spenglerin kuvailemassa tilanteessa.

 

Abortista puhuttaessa on myös syytä nostaa esiin vakavat mielenterveydelliset jälkioireet, joita abortin tehneet kokee. Nyt joku voi argumentoida, että pitäisi panostaa enemmän jälkihoidon laatuun. Mutta syvällisemmin haluaisin herättää miettimään miksi psyykkisiä oireita ylipäätään ilmenee? Ehkä koska omassa kehossaan elämän kasvattaminen ja sen omatahtoinen päättäminen sotii naisen biologiaa ja psyykettä vastaan. Mitä jos yhteiskunta puhuisikin lapsen elämän säästämisen puolesta eikä sitä vastaan? Eikö heikomman asema tarvitse enemmän puolustusta? Vaihtoehtoja äidillä kuitenkin on lapsen syntymän jälkeen. Lapsi voidaan esim. leikata kohdusta anestesiassa ajoissa ennen synnytystä hyvällä menestyksellä ja antaa adotpioon. Tai äiti voi synnyttää ja etsiä sijaisvanhemmat.

 

Yhdeksän kuukautta on lyhyt aika ihmisen elämästä. Mutta se antaa yhden elämän lisää.

 

Tiedän tekstin herättävän paljon ajatuksia ja kuulen niitä mielellään hyvässä hengessä. 

 

Aurinkoisia ja ajatuksen täyteisiä päiviä kaikille <3

 

Perhe Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta