Kuka saa syntyä?

”Ihanaa naiset ihanaa!” Ilakoi Hesarin toimittaja Irlannin aborttilain vapautumisesta. Vihdoin naiset saavat vapaasti päättää omasta kehostaan! Kuka syntyy, kuka ei – naisilla on valta. Olen pitkään pohtinut omaa kantaani aborttiin. Se on vaikea moraalinen kysymys monelle. Jos kuitenkin laitetaan viivalle oikeus elämään ja oikeus omaan kehoon; eikö vastauksen pitäisi ole selvä? 

 

Kun tulin raskaaksi, tunsin suojeluvaistoa vatsassa kasvavasta elämästä heti päivästä yksi. Se vaisto kasvoi pähkinän koosta katkarapuun ja aina kookospähkinään asti. Raskaana olleet ehkä tietävät nämä metaforat 😉 Tiedän tuon vaiston olevan naiseen rakennettu. Tiedän sillä olevan merkitystä. Ilman sitä koko yhteiskuntaamme tuskin olisi. Oswald Spengler puhuu kirjassaan The Decline of The West länsimaisen yhteiskunnan tuhon merkeistä ja yksi niistä on menetetty kyky suojella ihmiselämää. 

 

Tästä siis on kyse. Ei puhuta elämän suojelusta vaan naisten oikeuksista. Ei muuten puhuta paljon miestenkään oikeudesta omaan lapseen tässä yhteydessä mikä on hälyttävää. Mies on paha alkuunpanija. Toki monessa yhteydessä (raiskaus, insesti) näin onkin ja tähän tulisi poliittisesti/sosiaalisesti paneutua vielä enemmän. Mutta länsimaissa suurin syy aborttiin on väärä ajankohta. Mitä jos juuri sinä olisit sattunut hedelmöittymään ”väärään ajankohtaan”? Sinulla ei olisi oikeutta syntyä. Ei oikeutta nähdä aurinkoa, kasvaa aikuiseksi ja nauttia maailmasta. 

 

Olen miettinyt myös paljon niitä naisia jotka marssivat abortin puolesta kaduilla. Keitä he ovat? Abortin itse käyneitä aktivisteja? Vai ovatko he vain feministejä joille kysymys elämästä on naisen keho? 

 

 

 

Tunnistan aiheen olevan vaikea aihe ja tunnelautunut. Mutta tunnistan myös sen faktan, että jos tätä asiaa ei tarpeeksi käsitellä, pian eutanasiasta tulee arkipäivää, abortteja hoidetaan kuin reikiä hampaissa ja ihmiselämän merkitys (kärsimyksineen ja iloineen) vähenee vähä vähältä. Ollaan Spenglerin kuvailemassa tilanteessa.

 

Abortista puhuttaessa on myös syytä nostaa esiin vakavat mielenterveydelliset jälkioireet, joita abortin tehneet kokee. Nyt joku voi argumentoida, että pitäisi panostaa enemmän jälkihoidon laatuun. Mutta syvällisemmin haluaisin herättää miettimään miksi psyykkisiä oireita ylipäätään ilmenee? Ehkä koska omassa kehossaan elämän kasvattaminen ja sen omatahtoinen päättäminen sotii naisen biologiaa ja psyykettä vastaan. Mitä jos yhteiskunta puhuisikin lapsen elämän säästämisen puolesta eikä sitä vastaan? Eikö heikomman asema tarvitse enemmän puolustusta? Vaihtoehtoja äidillä kuitenkin on lapsen syntymän jälkeen. Lapsi voidaan esim. leikata kohdusta anestesiassa ajoissa ennen synnytystä hyvällä menestyksellä ja antaa adotpioon. Tai äiti voi synnyttää ja etsiä sijaisvanhemmat.

 

Yhdeksän kuukautta on lyhyt aika ihmisen elämästä. Mutta se antaa yhden elämän lisää.

 

Tiedän tekstin herättävän paljon ajatuksia ja kuulen niitä mielellään hyvässä hengessä. 

 

Aurinkoisia ja ajatuksen täyteisiä päiviä kaikille <3