Haavemaa // #trendihaastaa

Silloin, kun lapset varttuu ja kasvavat pois kotoa, silloin kun jäämme kaksin.   

20140928_123908.jpg

 

   Haluaisin jokaisen aamun alkavan pienellä kiireettömällä suudelmalla ja yhteisellä aamiaisella, suunnittelisimme ruuhkavuosien aikana mieleenjuolahtanutta matkaa – sellaisiin kolkkiin joissa kello olisi seisahtanut, voisi kävellä käsi kädessä ihastellen maailmaa ja sen ihmeellisyyttä.  Näkisimme ja kokisimme asioita, joita voisimme yhdessä muistella lastenlapsille leppoisilla eläkepäivillämme.  

Kun maailma olisi niiltä osin nähty, asuttaisimme jotain pientä osakekaksiota kaupungissa, mutta sydämemme olisi kuitenkin siellä jossain Lapin jylhissä maisemissa. Pieni kelohonkatalo, omavarainen elämäntapa, ulkoilumahdollisuuksien rajattomuus, tuntureiden raikas tuuli muistuttaisi vapaudesta humisten talon nurkissa. Valitsisimme sellaisen maatilkun, josta miehelle löytyisi kalaisat vedet ja laajat metsästysmaat, minulle marjaisat mättäät ja sienimaastot. Pihamaalla olisi tilaa savusaunalle, ei sen iso tarvitsisi olla – sellainen vain, jossa voisi käydä aina lauantaisin kylpemässä pitemmän kaavan kautta kynttilänvalossa ja hipsutella paljasjaloin pirttiin iltateelle kiikkustuoliin. 20141018_133402.jpg  Kelohonkatalon pihamaalta löytyisi myös pieni ulkorakennus, jonne tulisi työtilat kättentöille. Siellä saisin ommella ja kutoa sukkia, kuunnella luonnon rauhallista eloa ja vilkuilla ikkunoista järvenrantaan aaltojen liplattaessa rantahietikkoon.   

puheenaiheet hopsoa ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Joskus parikymppisenä työkeikalla tapasin parikymmentä vuotta vanhemman valokuvaajan, joka oli muuttanut Lappiin. Mietin: miksi ihmeessä? Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on vähän helpompi ymmärtää. Kelohonkamökki olisi ihana. Lapin jylhien maisemien lisäksi unelmoin asumisesta vuoristossa.

    1. Pienenä tyttönä asuessani itäisessä Lapissa, päätin etten ikinä enää muuttaisi tänne keskelle-ei-tasan-yhtään-mitään. Mutta niin se vaan näin aikuisiällä ajatus muuttuu, kesällä pakkasimme tavarat laatikoihin ja muuttokuorman määränpää oli Rovaniemi.

      Ja tästä voisi koska vain kivuta vielä ylemmäs.

      En ole koskaan ajatellutkaan asiaa, mutta vuoristo olisi kyllä myös omalla karulla tavallaan kiehtovaa seutua. Luonnossa (niin vuorilla kuin tuntureilla) on monipuoliset ja rajoittamattomat mahdollisuudet nähdä ja kokea aivan toisenlainen maailma. Siinä samalla voisi päästä nauttimaan erilaisesta kiireettömästä ja mukavan rytmittömästä elämästä. Kaunis unelma myös sinulla! 🙂

       

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *