Imetys

Ennen lasta en ymmärtänyt imetyksestä käytävää keskustelua. Olin vakaasti sitä mieltä, että imetys tapahtuu vauvan maatessa hiljaa paikallaan ja imiessä rintaa, mistä syystä vauva on myös todella helppo syöttää suojan alla julkisella paikalla. Imetys ei tietenkään ole koskaan sotkuista. Maidon pumppaaminen ja vauvan syöttäminen tuttipullosta käy täydellisen ongelmitta, mistä syystä voin jatkaa menojani kuten ennenkin. Sanomattakin selvää, että nyt sisälläni kihisee aina, kun lapsettomat kaverini kertovat samoista lähtöoletuksista peräisin olevia mielipiteitään.

Imettäessäni olen ahdistunut muista ihmisistä. Ahdistaa, että kaikkia tuntuu kiinnostavan imetykseni. Ahdistaa julki-imetyskeskustelu. Ahdistaa myös, että kun olen peittänyt imetyksen julkisella paikalla, ovat tuntemattomat ihmiset tulleet kurkkimaan vauvaa ja lässyttämään tälle täysin kunnioittamatta asettamaani suojaa. Rintojani ovat myös koskeneet ihmiset, joille en siihen ole antanut lupaa.Toisille imetys tuntuu kuuluvan ehdottoman yksityiseen, toisille julkiseen tilaan. Inhottaa, etten saa määritellä sitä itse.

Myös imetyshurmos on puistattanut. Perhevalmennuksessa rintaruokintaluennon piti Imetystuen erittäin korvikevastainen, monta lastaan taaperoimettänyt nainen. Koin valmennuksen monilta osin hyödyllisenä, mutta ehdottoman tuputtavana. Mielestäni neuvolan olisi pitänyt tarkemmin varmistaa valmennuksen sisältö. Nainen laukoi paljon kyseenalaisia kommentteja, kuten että vauvan isä kiintyy lapseen äidin imettäessä, saadessaan kylpeä äidin ja vauvan oksitosiinihuurussa, minkä nainen kätevästi yhdisti myös perheväkivallan ehkäisyyn. 

En näe itseäni taaperoimettäjänä, mihin liittyy itselläni ajatus tasavertaisesta vanhemmuudesta. Alustavasti olen ajatellut imettää Suomessa suositellun vuoden. Tämä tarkoittaa, että minulla olisi 3,5 kuukautta jäljellä. Hemmo käy rinnalla vielä useasti päivässä (huolimatta neljästä kiinteästä ateriasta) joten tuntuu oudolta ajatella, että minun pitäisi oikeastaan pikkuhiljaa pyrkiä vähentämään imetyskertoja. 

Neuvolalääkäri kehotti lopettamaan yöimetyksen. Kieltämättä houkuttelevaa. Eilen hemmo heräsi niin monta kertaa yössä, etten pysynyt mukana laskuissa. En silti oikein tiedä, mitä mieltä olen tassuttelusta (aika söpöilevä nimi kuvaamaan koko yön huutoa). Uskon, että öinen tissimania johtuu hemmon eroahdistuksesta, ja tuntuu julmalta kieltää häneltä lohdutus. Toisaalta oma jaksamiseni on myös tärkeää, enkä kestä sumuisiä päiviä enää. Tänä yönä ajattelin pyrkiä kohti muutosta: hemmo saa maitoa ensimmäisellä heräämiskerrallaan, mutta sen jälkeen täytyy jaksaa aamuviiteen saakka pelkkä silittely lohdukkeena. Katsotaan, murrunko ensimmäisestä parkaisusta.

 

                                                          Louise Bourgeois, The Feeding, 2007