Opiskelijamutsin häpeä ja syyllisyys

Minua ahdistaa raha. Ruma, häpeällinen raha. Olen roikkunut äitiysloman ajan valmistumisen rajamailla, yrittäen tehdä gradua niin paljon, kuin se nyt on ollut mahdollista. Valmistumisen pakko tuntuu koko ajan rintakehässä. Tai valmistumisen ja työllistymisen.

Ennen pienellä rahalla kitkuttaminen tuntui väliaikaiselta, ja ehkä ennen kaikkea asiaankuuluvalta osalta nuoruutta ja opiskelijaelämää. Nyt kun olen äiti, koen periaatteessa samassa tilanteessa olevani yhteiskunnan pohjakastia, ja näen rahan puutteen yhtäkkiä paljon minua määrittävämpänä ja häpeällisempänä asiana. En ole enää identiteetiltäni opiskelijatyttö, vaan nyt mä oon köyhän perheen äiti.

Olen kipeän tietoinen siitä, että jotkut äidit ovat tehneet kaiken paremmin: he asuvat omakotitalossa, voivat ostaa kalliita vauvantarvikkeita tarpeen mukaan, ja saavat olla äitiyslomalla tietäen voivansa sen loputtua palata työpaikkaansa. Äitiyspäivärahaa he saavat toki paljon enemmän kuin minä. Pienessä opiskelija-asunnossamme kuuntelen iltaisin yläkerran muikkelin biletystä ja tunnin kestävää panohuutoa, tuntien olevani epäkelpo luuseri. Ei se naapuri varmaan tajua, että joku yrittää nukuttaa alapuolella vauvaa. Eihän opiskelija-asunnoissa ole vauvoja.

Raha, jolla ei ennen ollut niin merkitystä, aiheuttaa nyt paljon murhetta ja pelkoa. Ja riitoja. Esimerkki kehittävästä talouskeskustelusta:

Poikaystävä: ”Sun pitäis nyt vaan rykästä se gradu ulos.”

Minä: ”Kyllähän mä sitä teen aina kun sä annat aikaa. Pitäis nyt priorisoida mun gradun tekeminen sun harrastusten ohi – – hyökkäys hyökkäys hyökkäys”

Onhan se tämä vastuukin. Kun on yksin, tietää pärjäävänsä aina jotenkin. Mutta nyt – jotain voi sattua. Voi tulla sairauksia. Vaatteet menevät koko ajan pieniksi. Lapsi tarvitsee syksylle ja sitten taas talvelle uudet ulkoiluvaatteet. Osaako hän kävellä, tarvitsemmeko kurapuvun myös? Kengät? Kumisaappaat?

Ja se tärkein: onko meillä rahaa jättää toinen meistä kotiin, kun poikaystävän isyysloma päättyy? Googletan ”1-vuotiaana päiväkotiin” ja alkaa itkettää. En löydä yhtään tsemppaavaa sanaa tai hyvää kokemusta. Luen, kuinka liian varhain päiväkotiin laitetun lapsen kiintymyssuhde häiriintyy, eikä siellä saa tarpeeksi huomiota. Kaikki ruoka on einestä. Eikä siellä kukaan rakasta mun pientä.

 Perhepäiväkodissa taas on vain yksi aikuinen, eikä kukaan vahdi sitä aikuista. Entä jos se onkin psykopaatti, joka osaa esittää asiallista meidän vanhempien edessä? Kertoo, että tänään ollaan sormivärimaalattu ja pidetty kielikylpyä, syöty luomuruokaa ja oikeasti se on vaan kattonu telkkaria ja polttanut ketjussa koko päivän, unohtanut lounaan.

Kasvatuksen ammattilaiset vetoavat netissä vanhempiin, jotta jäisivät kotiin edes siihen asti, että lapsi on kaksivuotias. Eivät voi ymmärtää, mikä on sen tärkeämpää. Ei mikään olekaan, muttei selvitä pienemmillä tuloilla.

Meidän vauva, meidän hyvätuulinen, ihana hemmo. En halua pilata tuota tyyppiä.

Tälläkin tarinalla voi olla onnellinen loppu, mutta pelko epäonnistumisesta on suuri. Ehkä jos mä löytäisin jo ennen valmistumista työpaikan, josta saisin edes melkein riittävästi palkkaa. Sitten mies voisi ehkä jäädä koti-isäksi ja elämä asettuisi radalleen. Ehkä mä oon ihan hyvä ja yhteiskuntakelpoinen.

Kommentit (22)
  1. Heh, ja olet Papris oikeassa tuosta muutamasta tunnista viikossa. Vaikka ennen synnytystä tein kokonaista päivää kirjastolla, ei se syvän keskittymisen aika ole omalla kohdallani kovin pitkä (ja kirjaston kahvilakin tuli tutuksi…) Nyt keskityn paremmin silloin kun töitä saan tehdä.

  2. Kahden lapsen opiskeleva äiti ilmoittautuu! 

    Esikoisen ollessa 1,5-vuotias jouduin käymään yliopistolla sellaisilla labrakursseilla, joihin lasta ei olisi voinut ottaa mukaan, joten palkkasimme silloin hoitajan meille kotiin pariksi päiväksi viikossa. Edistyin tuona aikana opinnoissa hurjan paljon ja pystyin kuitenkin lukemaan tentteihin kotona ja samalla piipahtamaan leikkimässä lapsen kanssa milloin vain ja söimme lähes aina lounastakin yhdessä. Kelahan korvaa suuren osan hoitajan palkasta (riippuen toki palkan suuruudesta!), joten itselle jää lähinnä vain työnanatajakulut! Suosittelen vastaavaa järjestelyä lämpimästi 🙂

    1. Oho tällaisesta en oo kuullukaan, siis ainakaan tosta Kela-korvauksesta! Täytyypä ottaa selvää jos sais itekin järkättyä jonkun tollasen systeemin sit ens keväälle. 🙂 Itekin oon huomannut et yliopisto-opinnoissa kyl etenee aika hyvää tahtia vaikka saiskin vaan 2-3 päivää viikossa keskityttyä niihin. 😀

      1. Juu, se on se yksityisen hoidon tuki! Jos on muuten ihan rutiköyhä, niin se korvattava summa on melkoisen iso (voi toki riippua myös asuinpaikasta?). Tarkoitus olisi ottaa kuopukselle sitten syksyllä 2016 myös hoitaja kotiin (vauvalla silloin ikää noin 1v ja 2kk), niin pääsen taas jatkamaan koulujuttuja (muitakin kuin massaluentoja siis). 

    2. Hei kiitos tästä! Itseasiassa hoitoavun hyödyntäminen ei ollut tullut mieleeni, mutta se voisi hyvinkin olla sovellettavissa meidän tilanteeseen. Tutustun tähän mahdollisuuteen tarkemmin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *