Ruokasuositukset ja mättömutsin kapina

Yhdeksi lastenkasvatuksen mysteeriksi minulle on jäänyt neuvolan kauravelli- ja perunakiima. Tuntuu kärjistetysti siltä, että on hyve, mikäli lapsi oppii syömään mahdollisimman mautonta ruokaa. Ruokakeskustelut neuvolassa menevät aina osapuilleen näin:

Neuvola: No mites ruoka, maistuuko pottu ja kauravellit on aloitettu?

Minä: Joo, hän on tosi kaikkiruokainen, tänään herkutteli kirsikkatomaateilla ja kesäkurpitsalla ja…

Neuvola: Hyvä, laitan tänne, että perunaa yms. on jo aloiteltu. Aina aamuisin ja iltaisin kannattaa antaa kauravelliä, niin nukkuu yönsä hyvin.

Valottakaa toki, jos tiedätte miksi juuri perunan ja kauravellin tulisi olla vauvan ruokavalion kivijalka (maidon lisäksi). Ymmärrän, että kauran varhainen syöminen ehkäisee keliakiaa, mutta meillä se on uponnut paremmin marjoilla maustettuna. Ja miksen maustaisi, onhan se terveellisempääkin niin. Perunan ja kauran ravintoarvot ovat vähäiset, joten näkisin tärkeämpänä muiden kasvikunnan tuotteiden monipuolisen nauttimisen. Ja onhan ne nyt paljon maukkaampiakin.

En käsitä, miksi lapsi pitäisi totuttaa mahdollisimman mauttomaan ruokavalioon. Enhän itsekään syö pelkkiä perunoita ateriakseni, enkä koskisi veteen tehtyyn laihaan kaurasoseeseen. Mä pyrin tekemään vauvalle ruokia, jotka myös itsestäni maistuvat hyviltä. Mun mielestä ruoka saa olla nautinto, ja on hyvä opettaa, että terveellinen ravinto voi olla maistuvaa. Yritän katsoa vauvalle kaupasta sesongin mukaisia, juuri silloin herkullisimpina olevia kasviksia. Niin kuin itsellenikin.

Mutta mikä on mauttomuuden ihailemisen takana? Pelätäänkö, että lapsi alkaa nirsoilemaan, jos makuun kiinnitetään huomiota? Että lapsi lihoo, jos oppii herkuttelemaan? Eikö Suomessa arkiruoka ole nautintoa varten? Vai onko peruna ja kaura niin suuri osa suomalaista ruokavaliota, että niihin täytyy ensisijaisesti tottua? Mä pelkään kuulostavani nyt kovin omahyväiseltä, mutta uskon olevani itse hoikka, koska osaan nautiskella muullakin kuin roskaruualla. Salaatin voi tehdä ihan todella maukkaaksi, ja mulle pääruoka on aina herkutteluhetki. Tuun pahalle mielelle, jos syön jotain epämääräistä mössöä, jonka tarkoituksena on vain täyttää vatsa. Onko tämä huono tapa, jonka nyt siirrän eteenpäin? Kaura ja peruna ftw?

Hyvinvointi Liikunta Terveys Lapset

Lisää lapsia?

Viimeaikoina olen katsonut haikeana raskaana olevia naisia. Kuinka kauniilta he näyttävät kohoavine vatsoineen, jotka ovat sisällä kasvavalle taimenelle kokonainen kosmos. Muistan, kuinka raskaana ollessani ajatukseni kiersivät jatkuvasti sisällä kasvavassa elämässä. Kuinka yritin pitää ilmeen peruskukemilla kirjastossa, kun pallomahan sisällä lapsi diskosi puolelta toiselle. Muistan tämän paitsi taianomaisena, myös yksinäisenä aikana. Niinä kuukausina kukaan ei jakanut todellisuuttani.

En ole niitä naisia, jotka kuvaavat synnytystä voimauttavana tai kauniina kokemuksena. En ole koskaan kokenut olevani niin vailla ihmisarvoa ja kontrollia kuin synnyttäessäni. Niin eläin. Vauvan pää oli vinossa ja supistukset heikkenivät, mikä johti kahden ja puolen tunnin ponnistusvaiheeseen. Synnytyksen jälkeen tunsin lohdutusta ajatellessani, ettei minun tarvitse enää ikinä kokea sitä uudestaan, jos en tahdo. Toistin ”ei oo pakko” – mantraa itselleni seuraavat viikot ajatusten eksyessä synnytyssaliin.

Ennen raskautumista kaipuuni lapseen oli vahvaa. Olen pelännyt lapsettomuutta jopa järjettömyyksiin saakka, vaikka raskauduin lopulta melko nuorena ja etukäteen suunnittelematta. Haaveissani on aina ollut lapsi. Yksi lapsi. Minulle riittää tämä. Olen onnellinen yhden lapsen äitinä, enkä koe seuraavan tekevän minua tai meitä eheämmäksi. Uskon olevani parempi äiti ainokaiselle kuin katraalle. Tahdon pitää pienen itsekkään tilan elämässäni, en hukkua arjen pyöritykseen. Ennen kaikkea olen jo kokenut ison perheen sellaiseen kuuluvana lapsena ja aikuiselämältäni tahdon jotain uutta, omanlaista arkea. 

Silti maalaillessani tulevaisuutta suunnittelen siihen vielä yhden ensimmäisen hymyn, yhden tutulta tuntuvan muukalaisen. Pienen siskon tai veljen hemmolle. Halu ei ehkä lähde niinkään omista tarpeistani, vaan tulevaisuuden turvaamisesta lapselle. Sydäntäni riipii ajatus hänestä yksin, kun meistä aika jättää. Tahtoisin siis kai lisätä todennäköisyyttä siihen, että hänellä olisi aina joku kenelle soittaa, joku joka tuntee hänet ja välittää hänestä.

En epäile, etteikö minulta löytyisi rakkautta seuraavallekin pikkuhemmolle, mutta en tiedä tuleeko koskaan hetkeä, jolloin alan varsinaisesti unelmoimaan uudesta vauvasta. Haaveilen kyllä vauvaan liittyvistä triviaalimmista asioista, kuten lapsen nimeämisestä. Ehkä tahtoisin myös suuremmalla todennäköisyydellä tulla isovanhemmaksi. Kaikki nämä tuntuvat kuitenkin todella laskelmoiduilta syiltä saada lapsi, kun varsinainen äitiyden kaipuu on jo täytetty.

8c665e073f5fb5bb6665bfbd96423196.jpg

Kuva täältä.

 

 

 

 

 

 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus