About Me / Tervetuloa blogiin!

10629786_10152394134587852_7270868865215189383_n.jpg

 

Hei kaikki, ja tervetuloa blogiini! Olen Lotta, 34-vuotias ammattimuusikko ja -viulisti. Ihan alun perin olen kotoisin Tampereelta, ja nykyään asun Irlannissa. Irkuissa viehättää näiden huippuunsa viritetty huumorintaju ja leikkimielisyys, ja elämänilo. Soitan ja tanssin myös irlantilaista musiikkia ja tanssia.

Yhtenä tärkeänä inspiraationa tähän blogiin on tyypin 1 diabetes, jota olen sairastanut 10-vuotiaasta lähtien. Diabetes on massiivinen osa elämääni, ja vaikka sen hoito ei aina nappaisikaan, on se ohjannut minua tekemään viisaita valintoja elämässä ja vähän pakottanutkin elämään terveyttä ajatellen. Toivon siis että saisin blogini kautta inspiroitua muitakin 1- ja 2-tyypin diabeetikkoja parantamaan elämänlaatua ruuan ja liikunnan kautta 🙂

Muutama vuosi kolmenkympin kolkutellessa sitten heräsin itse siihen, että kunto on vähän rempsallaan, ja että tarttis varmaan tehdä jotain. Ja siitä lähtien olen hurahtanut kaikenlaisiin ”fitness-asioihin” koko ajan enenevässä määrin. Lapsena tanssin balettia ja nykytanssia, ja sitten vähän vanhempana löytyi irlantilainen tanssi. Myös juoksu, kickboxing, K1 (ja muut kamppailulajit) sekä kuntosali ovat minulle läheisiä.

Ja ei siinä vielä kaikki; Olen tätä nykyä myös hyvinkin intohimoinen kokki! Puhdas, terveellinen ruoka vaan on niin mahtavaa. Valitettavasti en ole mikään natural-born cook (toisin kuin äiti ja sisko), mutta olen tässä parin vuoden aikana onnistunut kehittymään kelvolliseksi keittäjäksi. Erityisen lähellä sydäntäni ovat myös HERKUT ja leivonnaiset! Mulla on ihan mieletön “herkkuhammas”, herkkuja vaan on saatava joka päivä! Ja siihen löytyy onneksi keinot myös ilman, että verensokerit lentää taivaisiin tai vyötärö paisuu.

Tässä blogissa siis postailen reseptejä, liikuntavinkkejä, diabetes-asiaa jne. Toiveita saa esittää kaikenlaisista aiheista 🙂 Toivottavasti viihdyt blogini parissa!

Lotta xxx

—————————————————-

Hi, I’m Lotta! I was born in Finland, up north in Nordic, the home of Sauna and Santa Claus 🙂 Since 2011 I’ve lived in Ireland, where I love the wit and sense of humor of these lovely people. I’m a professional musician and dancer, anworking both in Ireland and touring around the world with shows and music groups.

I’m a type 1 diabetic since I was 10 years old. Being a diabetic was also one big inspiration to start writing this blog. Diabetes is a massive part of my life, and while it sometimes has felt like a bourden, it has also made me live my life healthy and make good life choices. I hope I can inspire other type 1 and 2 diabetics to better their lifestyle and quality through food and exercise.

Few years ago when I was hitting my 30th birthday I woke to the fact that my general fitness level wasn’t great and that I should probably do something about it. And ever since I’ve been mad into all kind of fitness related things. I danced ballet and contemporary as a child and later on started Irish Dancing. Also running, kickboxing, K1 (martial arts in general) and gym are close to my heart.

I think food and eating are the best thing in the world! Good, home made, clean healthy food is just so amazing. I’m definitely not a natural-born cook (unlike my sister and mother!), and have had to learn the basics of cooking the hard way 😉 But after a few years I’m happy to say I’ve definitely developed into a decent chef! My passion is coming up with healthy, tasty recipes that suit diabetics, and everyone who wants to eat healthy. I also have a HUGE sweet tooth, so I put a lot of emphasis on creating clean healthy treats. So stay tuned for some amazing desserts!

I hope you enjoy my recipes, experiences and encouragement! I’d love to hear your feedback, and topics you’d like to read about.

Lotta xxx

 

Kommentit (1)
  1. Vaikuttaapa mukavalta blogilta :). Itsekin tykkään kokkailla terveellisiä ruokia, joten odottelen innolla tulevia reseptejä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *