Alkuvuoden elämänmuutoslupaukset ovat suurelta osalta unohtuneet. Jotkut aloittavat uudestaan kesäkiloista eroon hankkiutuminen mielessään. Jos jollakin on käynnissä kehonmuokkausprojekti – välillä tuntuu että länsimaisen naisen elämä on yhtä kehonmuokkausprojektia. Projektia nimenomaan, sillä ”repsahtaminen” on niin tyypillistä, että elämäntavaksi hommaa ei voine kutsua. Miksi hyvinkin suunnitellusta ja aluksi niin houkuttelevalta tuntuneesta tavoitteesta lipsutaan?

Motivaatiosarjan neljäs osa kertoo vastauksen: tällä kertaa tutustutaan sisäiseen motivaatioon. 

Motivaatio-ongelmia tuntuu olevan kaksi: sen puuttuminen ja sen loppuminen. Motivaation loppumista tai hiipumista selittää usein se, että kyse ei ollut sisäisestä motivaatiosta. Wikipediassa sanotaan, että psykologisten motivaatioteorioiden mukaan sisäisesti motivoitunut ihminen nauttii enemmän suorituksesta kuin sen seurauksesta: Kun työntekijä on tyytyväinen omaan työhönsä ja kokee tekemisen iloa työtä tehdessään, motivaatio on sisäisesti välittynyt. Sisäiset palkkiot liittyvät työn sisältöön, monipuolisuuteen, haastavuuteen ja mielekkyyteen. Sisäiset tekijät ovat tarvehierarkian yläpäästä ja liittyvät läheisesti ihmisen itsensä toteuttamisen, kehittämisen ja pätemisen tarpeisiin. Sisäiset tekijät tulevat ihmisen sisältä ja ovat pitkävaikutteisempia kuin ulkoiset tekijät, ja ne ilmenevät tunteiden muodossa. Silloin kun ihminen on sisäisesti motivoitunut, hänellä on halu oppia uutta, kehittyä tehtävässään ja tehdä merkittävää työtä.

Jäikö hämäräksi? Käytän itseäni esimerkkinä.

Saatan innostua silloin tällöin jostakin kropankohennusprojektista, mutta en ole koskaan jatkanut sellaista kovin pitkään, saati sitoutunut suunnilleen loppuelämäkseni. Huikeiden olkapäiden tai pyöreiden pakaroiden tavoittelu käynnistyy hienosti, mutta alkaa yksiä ja hyytyy. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että olen toiminut motivaatiota tukevasti: ottanut selvää oikeista liikkeistä, oikeasta ruokavaliosta, tehnyt suunnitelman ja ryhtynyt noudattamaan sitä. Liikkeet unohtuvat, suunnitelman tielle tulee esteitä. Kohta huomaan, etten ole kyykännyt kuukausiin. 

Miksi siinä kävi näin vaikka halusin pinkeät pakarat? Koska luulin haluavani ne, mutta sisäinen motivaatio puuttui. Saatoin ryhtyä koko hommaan siksi, että poimin kulttuurisista ihanteista sen käsityksen, että peppuni pitäisi olla pyöreämpi vaikka tarkalleen ottaen siinä ei ole mitään vikaa. Ei ole ihme, jos motivaatio ei riitä, mikäli peruste on se, että olen vääränlainen. Ja jos se täydellinen takapuoli lopulta olisi saavutettu, mitä sillä olisin tehnyt? Enhän edes itse näe koko ruumiinosaa! Ei treenaaminen voi olla kovin mielekästä jos tavoitteessa ei ole itselle tolkkua.

Motivaation pitää tulla sisältä, omasta itsestä ja omista haluista. Syy toki saa olla pinnallinen, mutta sitä pintaseikkaa tulee ihan itse tahtoa ja siitä pitää saada jotain muuta kuin satunnainen peräänvislaus silloin tällöin, tai hommasta ei tule mitään. Lihakset ovat muodikkaita ja minä olen tällainen pulkannaru, nyt pitää hankkia lihakset niin olen in ja hot -perustelu ei toimi, jos kyse ei ole siitä, että oletkin aina oikeasti halunnut lihakset. 

Sekään ei auta, että pumppaat bodiasi miellyttämään jonkun toisen silmää. Toki timmi kroppa kerää katseita ja joskus ihan sanallisiakin kehuja, mutta harvalle meistä meistä se satunnaisen salikävijän ihastunut vilkaisu silloin tällöin riittää: Ulkoisia motivaatiotekijöitä ovat palkka, kannustus, palaute – – Ulkoiset palkkiot ovat kestoltaan lyhytaikaisia ja tarvetta niiden saamiseksi esiintyy usein. Mitä sitten jos kehuja ei tulekaan? Tavoite, ja kohti sitä pyrkiminen, pitää olla itselle mielekästä, ja sen pitää tehdä tavoittelija tyytyväiseksi, ei jotakuta muuta. Silloin touhussa riittää iloa riippumatta ulkoisista tekijöistä. 

Mikäli meinaa juosta, täytyy touhusta saada muutakin iloa kuin lasillinen mehua maalissa.*

Myöskään liikunnallisia tavoitteita ei kannata valita siksi, että ne saisivat muut vaikuttumaan taidoistasi.Valitettava totuus on se, että vaikka työpaikan lounaspöydässä kertomaasi maratonkokemusta saatetaan kuunnella kiinnostuneena, on se unohdettu jo ennen iltapäivän kahvitaukoa. Muita kuin saman lajin harrastajia eivät tavoitteesi tai tuloksesi kiinnosta, ja heitäkin kiinnostaa omansa enemmän. 

Maratonohjelma jää kesken, jos lähdet seuraamaan sitä koska ”kaikki juoksevat maratonin, kai minäkin voisin”. Jos taas olet miettinyt että 42 kilsaa, mieletön juttu, juuri tämän haluan tehdä, niin on paljon todennäköisempää että tulet ylittämään maaliviivan. Yksittäiset hyvin menneet treenit, edistyminen ja harjoitusohjelmassa pysyminen palkitsevat jo sinällään: oman unelman tavoitteleminen on motivoivaa.

Jotta motivaatio olisi sitä pysyvää eli sisäistä, täytyy siis tietää mitä haluaa saavuttaa ja miksi. ”Pysyä liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään” on hyvä tavoite, kaikkien ei tarvitse pyrkiä kohti Ironmanin maalia tai fitnesslavoja. Kun tiedät mitä itse haluat, miksi sen haluat ja mitä saat matkastasi kohti tavoitetta ja saavutettuasi sen, on huomattavasti helpompaa tehdä sitä jatkuvaa toistoa, joka motivaation pitää yllä.

Usko pois, itseään varten on vaan helpompi tehdä asioita kuin muiden takia. Jaksaisitko päivästä toiseen herätä viideltä aamulla ulkoiluttaaksesi naapurin koiraa räntäsateessa? Entä jos ulkoiluttaisit omaa koiraasi?

* Valitan, ei ”motivaatioposteria”. Taitto-ohjelman niellyt kone on varattu enkä jaksa odottaa.

***

The only way to stay motivated is to ensure that your goals are really your own.