Palvelukseen halutaan: tuhti, kestävä, halpa ja helppo

Kuten on ehkä aiemminkin käynyt ilmi, olen tosi vaativa kosmetiikkani suhteen. Inhoan tyhjiä lupauksia, ja ärsyynnyn todella paljon siitä, että usein joutuu tyytymään ihan ok -tuotteisiin. Yksi hankalimmista kosmetiikkatuotteista on ripsiväri.

Nehän ovat keksineet, että ripsarin pitää tuuhentaa, pidentää ja erotella. Tuo on vasta alkua kuulkaas! Ensinnäkin haluan KUNNOLLA sitä TUUHEUTTA. Pituuttakin saisi todella tulla. Erottelu nyt on vähempiarvoinen seikka, mutta mikään klimppikasa ei kelpaa. Lisäksi haluan, että ripsiväri kestää, kestää ja kestää – myös hikoilemisen, treenit ja juoksutapahtumat. Se ei saa nuhjaantua yläluomeen eikä varista silmän alle. Toisaalta sen pitää myös lähteä hyvin helposti pois.

Maskara ei saa myöskään ärsyttää silmiäni, ei kirvelemällä eikä vetistämällä. Sen tulee levittyä helposti, kuivua hetkessä ja pitää ripset kaarevina. Harjan pitää olla sopivan kokoinen ja hyvin muotoiltu. Väriä ja massaa pitää tulla kerralla riittävästi. Ja putkilo saisi mielellään irrota alle kahdellakympillä.

Jos olet ikinä ripsaria käyttänyt, tiedät, että tämä on mahdoton yhtälö. Ripsiväri jos joku on tyytymistuote. Ostoksilla huteja ei voi välttää, minkä takia tässä tarjolla kooste viimeaikoina kokeilemistani ja käyttämistäni ripsareista. Arviossa on mukana ainoastaan ne, jotka myös jäivät käyttöön, toivottomista tapauksista en jaksa edes puhua. Arvostelussa on tarkasteltu minulle kaikkein tärkeimpiä ominaisuuksia: tuuhennusta, kestoa ja poiston helppoutta – viimeinen on tosi tärkeä, sillä en käytä mitään poistoaineita.

Testiripset ovat vaaleat, keskipituiset, keskituuheat ja keskikaarevat. Testisilmät ovat hyvin herkät, mutta yksikään näistä tuotteista ei ärsyttänyt muutoin kuin arvioissa mainitulla tavalla. Poisto on suoritettu joko vettä ja tavallista käsisaippuaa tai ohjeen mukaisesti pelkkää vettä käyttäen. Jokainen testattu ripsari on ostettu omalla rahalla.

 

IsaDora Volume & Curl

1230_volcur-280x280.jpg

Tuotelupaus: ”Superhelppo poistaa. Ripsien tuuheuttaja.” (Pitää paikkansa.)

Tuuhennus: Melko hyvä jo yhdellä kerroksella. Kahdella kelpo tulos. Ei juuri pidennä. Iso harja sotkee.

Kesto: Hyvä.

Kestääkö maratonin/ puolikkaan: Lievää varisemista tapahtuu.

Kestääkö suihkun: Ei, mikäli vettä tulee kasvoille.

Poisto: Hyvin helppo. Lämmin vesi ja saippua riittää.

Erityistä: Kuivui käyttökelvottomaksi todella nopeasti, ja näin ollen tulee käytössä kalliiksi. (On mahdollista, että eräät pikku näpit ovat jättäneet putkilon auki. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, joten pidettäköön sitä tuotteen ominaisuutena.)

Hinta: Alle 20 euroa. On sen arvoinen.

 

IsaDora All Day Long Lash

7317851230207-2-280x280.jpg

Tuotelupaus: ”Helppo levittää, pysyy koko päivän, helppo poistaa.” (Valetta.)

Tuuhennus: Ei. Pidentää, mutta heikosti. Väriä saa jyystää ja jyystää irtoamaan harjasta.

Kesto: Huono.

Kestääkö maratonin/ puolikkaan: Ei todellakaan. Ei selviä edes bussiin juoksemisesta.

Kestääkö suihkun: Ei.

Poisto: Melko helppo, mutta IsaDora Volume & Curl on huomattavasti helpompi poistaa.

Erityistä: Tässä on kumiharja, joista yleensä tykkään, mutta tämä harja törkkii ikävästi ripsirajaan. Häviää todella rankasti Volume & Curl:ille.

Hinta: Alle 20 euroa. Ei ole hintansa arvoinen.

 

Sensai Mascara 38 C (Volumising)

mascara_38c_volumising_M.jpg

Tuotelupaus: ”Hellävarainen, tahraamaton 38°C koostumus sisältää nopeasti kuivuvaa Rich Film Volumiser -tuuheuttajaa, joka antaa ripsille runsautta hetkessä.” (Sinne päin.)

Tuuhennus: Kohtalainen. Verrattuna perus ”kolmekasiin” yllättävän hyvä. Tuuhea lopputulos vaatii useamman kerroksen.

Kesto: Erinomainen.

Kestääkö maratonin/ puolikkaan: Kestää jopa kokomaratonin kaatosateessa vain aavistuksenomaisella varisemisella.

Kestääkö suihkun: Kyllä, jos silmiä ei hinkkaa.

Poisto: Hermoja riipivä suoritus. Vaatii oikeasti lämpimän veden (minkä ansiosta poisto ei välttämättä onnistu esimerkiksi hotellissa ulkomailla!) ja sitkeää irroittamista. Ripsarin oheen myydään mikrokuituista puhdistusliinaa mikä saattaa helpottaa asiaa. En ole kokeillut.

Erityistä: Kirvelee, mikäli kaataa vettä päähän ja vesi valuu ripsarin läpi silmiin. Säilyy hyvänä putkilossa pidempään, mitä kosmetologisi ja silmälääkärisi suosittelevat käyttämään. Huomattavasti parempi tuote kuin umpisurkea sisarensa (tavallinen 38): kuivuu paljon nopeammin ja saa oikeasti aikaan näkyvää jälkeä.

Hinta: Yli 20 euroa. Osta tax freestä, niin on hintansa arvoinen.

 

d.j.v. Beautenizer Volume Lash

content02_product_01.png

Tuotelupaus: ”Marvelously Volumizes, Separates & Conditions” (Sinne päin.)

Tuuhennus: Erinomainen. Värimassaa tarttuu kerralla runsaasti ja tuuheuttaa kunnolla.

Kesto: Iso pettymys. Sotkee yläluomen ja varisee alaluomelle.

Kestääkö maratonin/ puolikkaan: Ei todellakaan. Saattaa juuri ja juuri selvitä alkulämpästä.

Kestääkö suihkun: Ei, valuu liejuisena pitkin naamaa.

Poisto: Lähtee kyllä helposti, mutta ei siististi. Ei irtoa paloina, vaan mustana liejuna. Väri jää ihoon kiinni ja moikkaa sieltä vielä aamullakin.

Erityistä: Myynnissä Kickseissä.

Hinta: 20 euroa. Ei ole hintansa arvoinen.

 

IsaDoran Volume & Curl ja Sensai 38 tuuheuttavana versiona ovat siis osoittautuneet parhaiksi. Näiden ominaisuudet kun saisi yhdistettyä! Jos sinulla on tiedossa tuuheuttava, erittäin kestävä ja todella helposti poistettava ripsiväri, niin kerro ihmeessä kommenteissa.

***

Buying mascara is difficult. I want volume, lasting power and easy removal. These are the mascaras I’ve been lately using. IsaDora Volume & Curl and Sensai 38 C (Volumising) are the best so far. Neither is perfect but using both I can cover most mascara-related situations I end up to.

Kauneus Oma elämä Liikunta Testit

Maailmanlopun menoa: Testissä Escape Room Korjaamolla

Olen ystäväni kanssa huoneessa, joka on täynnä uskonnollista esineistöä. Löydämme avaimen, jonka perässä on symboli. Tunnen sen. Avaimessa on myös nimi, sekin on tuttu. Ehkä tällä perusteella pystymme päättelemään, mihin avain sopii? Parasta olisi, ja nopeasti.

Olemme päätyneet tähän pisteeseen erilaisten vihjeiden saattelemana, mutta nyt aika alkaa käydä vähiin. Emme tiedä, mitä on tapahtunut, emmekä tiedä mitä on tapahtumassa, mutta se on sen verran pahaenteistä, että teemme kaikkemme ratkaistaksemme arvoituksen. Ennen kuin on liian myöhäistä…

11083619_796971197051695_8046776644687331164_n.png

Olemme olleet Escape Room -huonepelissä Helsingin kulttuuritehdas Korjaamolla lähes tunnin. Ratkaisu alkaa olla näpeissämme, tai niin ainakin uskomme. Muutama merkitsevä tekijä kuitenkin puuttuu vielä, ja aika kuluu.

Tuolla! Juuri se mitä haimme! Säntäämme suinpäin eteenpäin, ehdimmekö vielä? Onko tämä ratkaisu?

Viimeinen pala ei osu kohdilleen. Olimme väärässä! Ei voi olla totta! Emme voineet erehtyä näin! Kädet hikoavat, pulssi nousee. Vielä, nopeasti, toisin päin, uusi järjestys, nopeasti, nopeasti!

PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP-PIIP!

Se ratkesi! Me voitimme! Selvisimme! Pelastimme maailman!

Yhtä aikaa on sekä riemukas että pettynyt olo. Miksi tämä loppui jo?

11066797_1379177632407034_6832053289664920467_n.jpg

Kuvat Korjaamo. En viitsinyt ottaa sisältä juurikaan otoksia, ettei kukaan vaan saa vihjeitä etukäteen!

Escape Room on huonepeli, jossa ratkotaan kehystarinaan liittyvää arvoitusta. Ympäristöstä löytyy esineitä ja vihjeitä, joiden avulla pääsee etenemään. Korjaamon Apocalypse-pelissä tarina liittyy uskontoon ja lähestyvään maailmanloppuun. Peliaikaa on tunti, ja tarvittaessa saa vinkkejä peliä valvovalta henkilöltä. Johtolangat ovat erilaisia, ja osa niistä vaati enemmän, osa vähemmän pohtimista.

Nimestä huolimatta Escape Roomista voi kävellä ulos milloin tahansa, joten panikoitumisesta ei tarvitse olla huolissaan. Aavistuksen verran tällainen säikky ihminen siellä kuitenkin sai pelätä ja huudella pelitoverille Älä jätä minua yksin tänne! Olinhan kuitenkin kuumottavilla the end is near -grafittisotkuilla täytetyssä huoneessa, jossa kuului outoja ääniä ja paljastui mystisiä viestejä. Valvoja tarkkailee peliä koko ajan, joten jos ahdistus iskee, niin apu on lähellä.

Näistä pelotteluista huolimatta huonepeli soveltuu kaikille. Peli ei vaadi yleistietoa kummoisempaa osaamista eikä erityistä fyysistä ponnistelua. Escape Room sopii myös perheille ja lapsille noin kouluiästä alkaen, joskin nuoremmilla lapsilla on hyvä olla vanhempia henkilöitä mukana.

Peliin voi osallistua kerrallaan 2 – 6 henkilön joukkue. Me testasimme peliä kahden, mikä oli toimiva vaihtoehto. Suuremmalla joukolla peli muuttuu helpommaksi, koska vihjeiden huomaajia ja hoksaajia on enemmän. Kaksinkin sen selvittää, meillekin jäi lopulta aikaa yli. Yhtä huonetta voi pelata kerran, mutta Korjaamolle on tulossa uusia pelejä jo toukokuussa sekä syksyn aikana.

Huonepeliin ei voi, eikä tarvitse valmistautua. Sen sijaan jälkipeli on tärkeä. Me jouduimme poistumaan maailmanlopun tunnelmista ja mystisestä huoneesta loskaiseen Töölöön hakemaan lapsia treeneistä ja päivähoidosta, vaikka tilanne olisi ehdottomasti vaatinut voitonmaljat ja analyysiä suorituksesta. Varaa siis riittävästi aikaa myös pelin puimiseen jälkikäteen!

Escape Room soveltuu esimerkiksi polttariohjelmaksi, synttäriyllätykseksi ja tiimin tai kaveriporukan virkistykseksi, ja kuten todettua, perheenkin yhteiseksi ohjelmaksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kokoonpanolla kuin kokoonpanolla saatteko arvoituksen ratkaistua. Apocalypse-huonepeli oli hauskin ja aivoja kutkuttelevin juttu, mihin olen pitkään aikaan osallistunut! Se vie myös tehokkaasti ajatukset aivan muihin maailmoihin, joten jännityksestä huolimatta kokemus rentoutti.

Hinnat, aukioloajat ja muuta infoa löytyy Korjaamon sivuilta.

 

Korjaamo tarjosi testipelin minulle ja seuralaiselleni.

***

I tried to escape from Escape room Apocalypse in Korjaamo. And succeed! While doing it I had so much fun! I really recommend this experience to anyone who enjoys mystery and puzzles.

Suhteet Oma elämä Suosittelen