Viime aikoina olen herännyt kyseisiin asioihin: (sanaa herännyt käytetään kyseisessä tekstissä merkityksellä tajuta, hiffata, yllättyä)

– on kevät (ja sitten taas takatalvi.. who counts)

– käytän lappuhaalareita tasavertoisesti farkkujen kanssa 

– kevään yliopistohaku alkoi

– asioiden lipsauttaminen hienoisessa nousuhumalassa on mahdollista, vaikka itseään koskevat asiat muutoin pysyisivät visusti lukkojen takana

– vastaan Friendzonaajalle kohteliaisuus syistä, mutta salaa toivon, että keskustelu loppuisi pian

– tässä kuussa lauantait ovat olleen ihan lempparipäiviä <3

– välillä Netflixin katsominen yhdessä on muikeaa 🙂

– en vieläkään tiedä mitä antaisin lahjaksi ystävälle.. lauantaina (apua..)

Maaliskuu on ollut kaiken kaikkiaan uskomaton kuukausi. Sellainen, jolloin herää aamulla ja hymyilyttää. Toisaalta myös sellainen, että aamulla myöhästyy, vaikka silti bussissa istuessa kaiken sen kiireen keskellä tuntuu hymyilyttävän. Kevättä rinnassa, tosiaankin. 

Niin, ja toisaalta heräsin myös tuskauttavaan työmäärään ja deadlineen joka hengittää vähän väliä päälle. Kävin työhaastatteluissa, vaikken innostunut kyseisistä työpaikoista. Jännitin tulevaa hääkuvausta. Harjoittelin valokuvausta minkä pystyin, enkä siltikään ollut tyytyväinen. Halusin sanoa rehellisesti tykkääväni, mutten kehdannut ja uskaltanut. Silti hymyilytti.