Juhlistitko sinäkin naistenpäivää kukilla?

Tämä viikko oli töissä varsin vilkas, sillä kukkakauppa-ala nojaa hyvin pitkälti sesonkeihin. Perjantaina vietetty naistenpäivä tuntuu edelleen jaloissa ja näkyy käsissä pidempinä työpäivinä, sillä yhtä isoa sesonkipäivää varten tehdään valmisteluja ja pidennettyjä työpäiviä jo aiemmin viikolla. Kirjoitan blogissani harvoin kantaaottavia tekstejä, mutta tällä viikolla teen poikkeuksen. Luin äskettäin Vihervaaran Annan tekstin naistenpäivästä ja se sai minutkin tarttumaan läppäriin.

Olen seurannut hämmentyneenä keskustelua siitä, kuinka naistenpäivänä pitäisi jättää kukat ostamatta syystä, että se jotenkin halveeraa naisen asemaa tai että sillä yhdellä kukkien ojentamisella yritetään ”kuitata” naisten huono kohtelu. Ei kai kukaan kimpun tai ruusun saaja oikeasti kuvittele, että tasa-arvo voitaisiin yhdellä kimpulla korjata? Näen kukkien ojentamisen enemmän juhlistamisena ja toisen ihmisen arvostamisena, kuin ikävien asioiden pois pyyhkimisenä. Haluaisin tietää, mikä olisi se asia, jolla naistenpäivää sitten pitäisi sitten juhlistaa. Pelkkä keskustelun herättäminen sillä, että jättää kukkavaasin tyhjäksi ei mielestäni vielä auta tasa-arvon edistämisessä.

Sitten tietysti alalla työskentelevänä olen huolissani asian toisenlaisesta näkökulmasta. Mielestäni se, että ostaa kukkia pienestä kukkakaupasta, useimmiten naisyrittäjältä, joka työllistää myös muita alan osaajia ei dissaa naisten tasa-arvoa, vaan enemmänkin tasaa sitä. Haluatko sinäkin kannattaa itsenäistä naisyrittäjää vai ostaa kukat kansalliselta ketjulta?

Vai onko niin, että on tasa-arvoisempaa jättää kukat ostamatta? Olisiko sitten  myös syytä jättää äitienpäivänä juhlalounas nauttimatta tai uutena vuonna skumppa juomatta?

Omasta puolestani vinkkaan ihmisiä todella tutustumaan naistenpäivän historiaan ja sillä tavoin voi miettiä, miksi ja miten naistenpäivää voisi viettää. Tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi YK-liiton sivuilta, jossa avataan hieman asiaa puolueettomalta näkökantilta.

Tänä viikonloppuna tein kotiin astetta näyttävämmän kimpun ihan vaan juhlistaakseni naistenpäivää kukilla. Itse tehtynä ja kotiin tuotuna – ihan vaan koska voin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *