Töissä oli kiirettä. Täytyi kiristää tahtia, aamulla piti olla paikalla jo kuudelta. Raskaus oli edennyt jo reilusti yli puolivälin. Istuin bussipysäkillä, kello oli 5:30 torstaiaamuna, alkukesän viileä aurinko sai Mannerheimintien rumemman päänkin muistuttamaan sitä kauniimpaa. Spotifyn soittolistoille oli just niinä päivinä ilmestynyt hullunkurisesti nimettyjä suomenkielisiä listoja. Selailin niitä, löysin listan nimeltä Hääbileet.

Painoin shuffle.

Iso virhe.

Siis faktahan on se, et täs kaupungis on vaa yks seriffi

En pidä suomiräpistä. En pidä suomihiteistä. En pidä lätkähiteistä.

En pidä JVG:stä.

Biisi herättää kuitenkin muistoja. Näen itseni hillittömässä humalassa, vain vähän päälle parikymppisenä HOIKKANA tytönhupakkona pikkukaupungin yökerhon tanssilattialla. Tuoppi ilmassa, kesä edessä. Ollakseni täysin realistinen, todennäköisesti tuolloin(kin) kotona kymmenen sentin laskupino oli piilotettuna vaatekaapin perälle, poikaystävä oli saamaton idiootti ja yliopisto-opinnot junnasivat paikallaan. Mutta enhän minä sitä muistanut torstaiaamuna Mannerheimintiellä kello 5:30, kun tajusin olevani paitsi vanha ja valtava, myös pian äiti-ihminen jonka ei sovi enää tanssia pöydillä tuoppi ilmassa.

Mä oon öissä töissä, en missään myymälöissä

Tuijotan kaukaisuuteen.

Puren huulta.

Voi paska.

Sieltä se taas tulee,

YÄÄÄÄHHHHERRRRRGggh!

Darra ei oo ku ei ehi tulla, kebabrulla ja täält taas tullaan

Vaihdan biisiä. Ilmeisesti nykyään JVG:n ihmisluonteeseen suoraan syväluotaavat taideteoksetkin on mulle liikaa.

Seuraavat viikot pysyttelen pois Hääbileet-listalta.