Olen pähkäillyt runollista, kaunista, nasevaa tapaa kertoa tästä, mutta en ole keksinyt yhtäkään. Sanon siis suoraan:

Eräänä päivänä huomasin napani liikkuneen kaksi senttiä oikealle. Ja se on kuulemma normaalia.

Tuijotin hämmentyneenä alavatsaani. Ensin luulin viivasuoran linea negrani vinoutuneen, mutta tarkemmin mittailtuani totuus oli myönnettävä: napa on siirtynyt. Mitäs nyt? Pikaisen googlauksen jälkeen löysin paljon kohtalontovereita: ilmeisesti vauva oli vain löytänyt mukavan, joskin hieman toispuoleisen asennon kohdussa.

Aamuyön pimeät tunnit käyvät usein synkiksi. Yleensä murehdin raha-asioita, läheisten elämäntilanteita, koulutusta tai tulevaisuutta. Navan siirtymisen jälkeen murehdin lähinnä napa-asioita. Mitä jos napa siirtyy niin paljon, että kohta saan peilata sitä selän puolelta? Mitä jos se katoaa kokonaan?

Mitä täällä tapahtuu?

No, napakin löysi ajan kanssa alkuperäiselle paikalleen. Sen sijaan tutuksi tuli oudosti käyttäytyvä linea negra, joka ulottuu näillä viikoilla lähes rintoihin asti. Tuo mystinen hormoniviiva nimittäin tekee nykyisin navan kohdalla C:n muotoisen väistöliikkeen. Kaiken kaikkiaan viiva näyttää siltä, miltä oma kävelyni näytti vuosi sitten baarikierroksen jälkeen lauantaina aamuyöllä Kallion kaduilla. Hulvattomalta.

(Täysi tsemppi päällä: kolme askelta suoraan, yksi harhaan.)

Nykyisin napa on niin pingottunut valtavan vatsani vuoksi, että pystyn pullauttamaan sen ulos kokonaan vain painamalla hieman navan vierestä. Napa on miellyttävän tuntuinen ulospullautettuna: pehmeä, sileä pallura.

Jostain syystä mies uhkasi ottaa avioeron jos vielä kerrankin näkee ulospullautetun napani ensimmäiseksi aamulla.

Kumma tyyppi.