Kauneusbloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 19 | Meikkivinkki silmänympärysiholle!

Tänään blogissa aukeaa kauneusbloggaajien joulukalenteri 2020 ja luukku 19! Tänä vuonna sain oman syntymäpäiväluukkuni avattavaksi ja täytänkin tänään 31 vuotta. Olin mukana kauneusbloggaajien joulukalenterissa myös viime vuonna ja silloin tein mm. meikkipöydän joulusiivouksen. Meikkipiste on kokenut hieman muutosta tuon jälkeen ja olisi ehkä aiheellista tehdä uusi siivouspostaus teille. Mutta ihanaa olla mukana bloggaajien joulukalenterissa myös tänä vuonna! Kulunut vuosi on ollut meille kaikille poikkeuksellinen ja raskas, eikä helpotusta ihan lähitulevaisuudessa ole näkyvissä. Kuitenkin olen kiitollinen tästä vuodesta, sillä kaikkien niiden ikävien asioiden joukkoon mahtui myös paljon hyvää.

Tämän päivän luukussa haluan jakaa teille helpon vinkin siihen, millä saat meikin näyttämään paremmalta silmänalusihollasi. Itse olen hyödyntänyt tätä vinkkiä jo useamman vuoden ajan, mutta ei siitä niin kauaa ole kun meikkasin silmänympärysihoni eri tavalla ja harmittelin sekä ihmettelin välillä sitä, miltä lopputulos näytti. Kyseessä on tosiaan yksinkertainen juttu, jolla on minun mielestä merkittävästi eroa lopputuloksen kannalta. Tsekkaa meikkivinkki alta!

Bannerin suunnitteli tänä vuonna Hanna <3 Löydät hänet Instagramista nimimerkillä @hannamariaw

Meikkivinkki silmänalusihon meikkaamiseen

Yksi yleisin syy siihen, että silmänympärysihon meikki ei näytä hyvältä/siltä, mitä odotit, on ihon kuivuus. Silmänympärysiho on herkästi kuivuva ja lähes meillä kaikilla silmien alla on myös juonteita, joita toki ikääntyessä tulee yleensä lisää. Kuivan ihon vuoksi meikin kanssa silmänympärysiholla kannattaa olla tarkka siitä, että kosteutat alueen ennen meikin laittamista. Se on mielestäni tärkein vaihe silmänympärysihon meikkaamisessa ja sillä on oikeasti merkitystä lopputuloksen kannalta.

Meikin alle kannattaa valita tietynlainen kosteusvoide. Usein liian paksut voiteet saavat meikin liikkumaan silmänympärysiholla ja meikki pakkaantuu herkemmin juonteisiin. Meikin alle parhaiten sopii hieman geelimäinen voide, joka imeytyy melko nopeasti, mutta kosteuttaa tehokkaasti. Itse olen jo muutaman vuoden käyttänyt korealaisen kosmetiikkabrändin *Mizonin kollageenivoidetta. Tämä kosteusvoide on ehdottomasti paras tähän mennessä meikin alle kokeilemani voide ja olen hypettänyt sitä blogissani aiemminkin sekä myös Instagram-tilini puolella.

Mizon Collagen Power Firming Eye Cream

Kiinteyttävässä silmänympärysvoiteessa on 42% meriperäistä kollageenia ja se sisältää myös hyvin kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Tästä tehopakkauksesta löytyy lisäksi mm. luonnonmukaista arganöljyä ja adenosiiniä, jotka ovat tunnetusti ihoa hoitavia ainesosia. Silmänympärysvoiteen kerrotaan silottavan ryppyjä, edistävän ihon uusiutumista, parantavan sen elastisuutta sekä kosteuttavan ihoa. Koostumus voiteessa on geelimäinen ja ohuen tuntoinen. Voide tuntuu levittäessä jopa vähän satiinimaiselta ja muistuttaa mielestäni monen meikinpohjustustuotteen koostumusta.

Mizonin kollageenivoide

Juuri koostumuksensa ja kosteutuskykynsä vuoksi tämä on lähes lyömätön *silmänympärysvoide meikin alle. Olen kuitenkin testannut monia muitakin hyviä voiteita, joten jos sinulta löytyy kaapista kevyehkö, mutta kosteuttava silmänympärysvoide, kokeile sitä rohkeasti silmän ympärille meikin alle!

Mizonin voiteen koostumus

Hyvän kosteutuksen lisäksi on tärkeää, että laitat meikkituotteita silmänympärysihollesi vain ohuelti ja kevyesti. Liian paksua peitevoidekerrosta ei pelasta edes hyvä kosteutus. Myös tuotteissa on paljon eroja ja osa peitevoiteista on itsessään jo kuivattavia, eivätkä välttämättä sen vuoksi toimi toivotusti. Hyvä ja edullinen peitevoide on esimerkiksi monista marketeista saatava Maybellinen Anti-age Eraser Concealer!

Olen kirjoittanut aiemmin blogipostauksen tummien silmänalusten peittämisestä, jossa näytän vaihe vaiheelta, miten itse meikkaan silmänympärysihoni.

Meikattu silmänympärysiho

Kauneusbloggaajien joulukalenteri 2020

Tähän mennessä on totta kai auennut jo 18 luukkua, jotka kaikki näet alla olevasta listasta. Jäljellä on vielä neljä huikeaa bloggaajaa ja jouluaattona blogissa avautuu luukku jokaisessa blogissa! Kannattaa käydä tsekkaamassa bloggaajien jo avatut ja tulevat luukut. Siellä on monia ihania postauksia ja meikkitutoriaaleja. <3 Ihanaa joulunodotusta kaikille ja palataan taas pian!

1.12. Charlotta Eve / @charlottaeve
2.12. Dioriina @dioriina
3.12. Maria Glow @mariaglow1
4.12. Laura Loukola @lauraloukola
5.12. Hannamariav @hannamariaw
6.12. Keyword:love @keywordlove1
7.12. Blinger shimmer @blingershimmer
8.12. Miss Aria @missaria
9.12. Strokes Of Color @soc_blog
10.12. Dioriina @dioriina
11.12. Beauty by Ida M @beautyidam
12.12. Glitteriaddikti @glitteriaddiktiofficial
13.12. Glitz & glam @glitz8glam
14.12. Hannamariav @hannamariaw
15.12. Viilankantolupa @viilankantolupa
16.12. Purkkisirkus @purkkisirkussonja
17.12. SmartGirlCode @smartgirlcode
18.12. Mizzannie @mizzannie1
19.12. Gingerbiscuit @tiitu_gingerbiscuit / Minun luukku!
20.12. Huulipunamania @huulipunamania
21.12. Nenasofias @nenasofias
22.12. Beauty highlights @mia_beautyhighlights
23.12. Henna V. @hennavee
24.12. Luukku avautuu kaikissa blogeissa!

Kauneus Iho Suosittelen

Kosmetiikan joululahjaideat: nämä ehdit vielä hankkia jouluksi!

Kosmetiikkalahjat ovat mielestäni yksiä parhaimpia joululahjoja! Kokosin teille viime vuonna joulun parhaat kosmetiikan lahjapakkaukset -postauksen, johon kokosin sen vuoden ja joulun kiinnostavimmat kosmetiikka-aiheiset lahjat. Tänä vuonna haluan koota postaukseen vielä ideoita joululahjoihin, jos sinulla on vielä lahjoja hankkimatta. Kosmetiikkalahjat ovat lähellä sydäntäni totta kai, mutta mielestäni ne ovat oikeasti hyviä lahjoja annettavaksi. Meilläkin useamman läheisen joulupaketista löytyy tänä vuonna kosmetiikkalahja ja uskon, että lahjat ovat mieluisia. Tässä siis muutama hyvä tärppi vielä viime hetken joululahjoihin!

KICKS.FI  (tilaa viimeistään 17.12.)

IHONHOITOTUOTTEET:

Kuvat kicks.fi

MEIKKITUOTTEET:

Kuvat kicks.fi

SOKOS.FI (tilaa viimeistään 20.12.)

  • I Love FestFavourite HotChocolate -lahjapakkaus vartalolle / 8,90€
  • Real Techniques Metallic Eyes Set –meikkisivellinsetti / 15,50€
  • IsaDora Perfect Lip Kit Classic Red –huulisetti / 24,90€
  • IsaDora Perfect Lip Kit Bare Beauty –huulisetti / 24,90€
  • NYX Professional Makeup Diamonds & Ice Please Soft Matte Lip Vault –lahjapakkaus / 30,90€
  • Clinique More Than Moisture –ihonhoitopakkaus / 42,00€
Kuvat sokos.fi & isadora.com

Oletkaunis.fi (tilaa viimeistään 18.12.)

Kuvat Oletkaunis.fi

 

Toivottavasti tästä listauksesta oli sinulle hyötyä, jos joululahjoja oli vielä hankkimatta! Rauhaisaa joulunodotusta kaikille, kohtaa aukeaa täällä blogin puolella minun luukkuni kauneusbloggaajien joulukalenterista. ❤️ 🎅🏻

Kauneus Meikki Suosittelen Ostokset