Kun ei kuulu minnekään

_web_Brazil-03066_1.jpg

Lapsena ajattelin välillä että olen syntynyt väärään perheeseen. Että olin epäsopiva. Että oli tapahtunut virhe.

Ja sitten tunsin syyllisyyttä siitä ajatuksesta, sillä minulla on ihana perhe.

Teininä koin vahvaa kuulumattomuutta, niinkuin varmasti valtaosa teineistäVaikka minulla on aina ollut useita frendejä, olin valtaosan teini-iästä ja nuoruusvuosista masentunut ja tunsin usein yksinäisyyttä ja kuulumattomuutta, kuin olisin väärässä elämässä.

Se, että jotkut pojat kiusasivat minua koulussa, ei varsinaisesti auttanut asiaa. Vetelin syvissä vesissä. En halunnut kuolla mutta halusin vaihtaa elämää. Palavasti. Rukoilin sitä iltaisin. Sitä ja rintojen kasvua. Ja menkkojen alkua (vähänpä tiesin..). Eipä ole ikävä niitä aikoja…

_web_Brazil-03053.jpg

_web_Brazil-03064_1.jpg

Myöhemmin olen tuntenut ajoittain samaa kuulumattomuutta pitkin elämääni. Suosin pieniä porukoita sillä uusissa isoissa porukoissa koen helposti ulkopuolisuudentunnetta ja jopa paniikkikohtauksia aiheuttavaa ahdistusta siitä (tiedän että tämä tulee monille tutuillekin yllätyksenä sillä olen hyvä piilottelemaan sisintäni).

Uskon reinkarnaatioon, että olen elänyt eri elämiä aiemmin ja en tiedä johtuuko tunne osittain siitä että olen ollut kiertolainen aiemmassa elämässäni tai että jotain on jäänyt kesken. Se on kuitenkin asia, joka kulkee kai aina mukana sielussa pienenä viiltona mutta se on ollut myös rohkeiden ja extempore valintojen mahdollistaja. Kun ei koe kunnolla kuuluvansa, on helpompaa myös lähteä.

Joskus on helpompaa jopa kuulua osaksi täysin random porukkaa esim.reppureissatessa, sillä siinä kukaan ei sillä hetkellä kuulu mihinkään ja yhdessä olemme samalla irrallisia ja yhtä porukkaa. Jaamme saman fiiliksen, elämäntilanteen, kiinnostuksen kohteen, juuri siinä hetkessä elämisen, ikimuistoiset reissutarinat ja dormin. Ja vessan. Ja tiedon siitä kellä on darra tai ripuli hyvin nopeasti.

_web_Brazil-03061_1.jpg_web_Brazil-03073_1.jpg

”Home is not where you live but where they understand you”

Fiilaan tuota lausetta. Se kiteyttää paljon. Ja muistuttaa myös siitä kuinka tärkeää on tulla ymmärretyksi ja kuinka paljon

yksikin ihminen voi antaa toiselle. Kuuntelemalla ja ymmärtämällä.

Älkää ymmärtäkö väärin: olen toki elämässäni tuntenut kuuluvani myös moniin paikkoihin ja tilanteisiin ja koen edelleen; ihaniin ystäväpiireihin, perheeseen, sukuun. Olen seurustellut yhteensä 10vuotta neljässä eri parisuhteesa ja ollut sitoutunut ja yhteenkuuluvainen. Jopa riippuvainen. Mutta sitten se taas palaa, se viilto. Irrallisuus.

Kaikkihan me tänne tullaan ja täältä lähdetään yksin. Toisinaan se on huojentava ajatus ja toisinaan ahdistava.

Ja toisinaan on helpompaa olla jossain kaukana, mihin ei oletakaan kuuluvansa. Palmujen alla. Tällä hetkellä kaipaan kuitenkin läheisiäni todella paljon.

Multa kysytään aina välillä ”koska sä oikeen asetut?” ”koska säkin rauhotut?”. Irrallisuuteni tuntuu hermostuttavan myös muita. Sori.

En tiedä. Varmaan sitten kun löydän tarpeeksi hyvän syyn tai spotin, johon tunnen kuuluvani.

..ehkä pian, ehken koskaan..

LUE MYÖS: http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/sulle-tanaan-tarkeaa

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/kun-saat-sita-mita-et-tilannut

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/mita-sun-unelmille-kuuluu

_web_Brazil-03069_1.jpg

_web_Brazil-03077_1.jpg

My whole life I have felt every now and then that I don`t belong here. Or there. That I haven`t found my spot. I have amazing friends and family in my life but I also have this incision in my soul. That I don`t really belong anywhere. Sometimes the feeling is weaker, sometimes stronger. Sometimes it goes away. And it has also made it more easy to do brave extempore things and travel longer periods. Because if you don`t really belong anywhere, you can not belong anywhere somewhere else too.

”Home is not where you live but where they understand you”

I agree. People ask me often ”come on, when will you settle down?” My way of life makes them nervous, I guess.

I don`t know.

When I find the feeling that here is where I belong.

Maybe soon. Maybe never.

_web_Brazil-03080_1.jpg

Photos by @avenix &me,edit by me

Kommentit (9)
  1. Tein joskus tunnelukko-testin ja ulkopuolisuus nousi sieltä kyllä vahvasti esiin. Tunne on ollut läsnä teini-iästä saakka ja luulen, että teini-ikääni kuuluva fanittaminen liittyy tähän. Tunnen itseni vieläkin ihan teiniksi, kun odotan vanhan suosikkibändini keikkaa ja kuvitten, mikä fiilis siellä tulee.
    Kaipaan sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä, että on samalla aaltopituudella muiden kanssa. En oikeasti koe tätä usein ja joskus kun tapaan ihmisen, jonka kanssa on paljon puhuttavaa ja yhteistä, tuntuu, että oikein innostun (liikaakin?). Mulla on tätä nykyä poikaystävän lisäksi tosi vähän kavereita ja koen uusien kavereiden saamisen hankalana. Vanhan kaveriporukan kanssa tunne ulkopuolisuudesta ja omasta erilaisuudesta korostuu todella paljon. Myöskään isot porukat eivät ole tämän takia juttuni. Koen myös kroonista kaukokaipuuta ja vaikkei kielitaitoni ole hyvä, koin yksin reissatessani helpommaksi tutustua ihmisiin maailmalla, kuin Suomessa. Toisaalta, olen matkustanut myös poikaystäväni kanssa ja se reissu oli vielä parempi (ja pidempi). Oli ihanaa, kun tavat matkustaa soljuivat niin hyvin yksiin, eikä suuria erimielisyyksiä kohteita ja tekemisistä tullut.

  2. gonewiththewarmwind
    20.5.2018, 23:01

    Voi kiitos!:) 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *