Mitä mulle kuuluu? Miksi kirjoittelu on ollut vähäistä?
Tällä hetkellä olen myllerryksessä. Siksi kirjoittelu tännekin on ollut viime aikoina vähäistä. En ole nimittäin osannut sanoittaa. En ole saanut jäsenneltyä mitään kokonaista. On tuntunut ajoittain että on liiaksi kaikkea uuvuttavaa ja siten ei jää mitään annettavaa. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut todella paljon kaikenlaista. Itselle ja lähipiirille. On tullut paljon ihania, uusia kokemuksia ja sitten on ollut todella vaikeita ja haastavia aikoja. What a year indeed.
Olen viettänyt viime vuosina osan ajasta Suomessa hulluna töitä tehden ja osan ajasta ulkomailla vähemmän mitään tehden. Arkeni on ollut muutaman viime vuoden repaleisesti siellä täällä ja vähän sitä sun tätä, milloin kenenkin kanssa asuen. Olen ollut kiitollinen ja nauttinut siitä mahdollisuudesta, siitä seikkailusta ja vapaudesta! Se on ollut jotain, mitä olen aina halunnut kokea. Ja sitten olen kuitenkin väsynyt siihen. Vieraaseen sänkyyn ja matkalaukkuelämään. Farangina oloon. Olen viime vuoden aikana kaivannut yhä enemmän omaa paikkaa ja rauhoittumista. Sitä ”normaalia arkea”.
Aurinko,lämpö ja erilaisen elämän eläminen viime kuukausina Brasiliassa oli ihanaa ja mielenkiintoista, mutta olin myös hyvin valmis sen 2,5kk jälkeen jo palaamaan Suomeen. Tajusin siellä, että toisin kun olen luullut niin minusta ei olisi (ainakaan tällä hetkellä) asumaan ulkomailla, joten toivon kovasti että Nico kotiutuu Suomeen.
Tunnen nyt sisuksissani uusien raikkaiden tuulien puhaltavan. Jonkun uuden luvun alkavan, mutta millainen se tulee olemaan, siitä en saa vielä täysin selvää.En osaa päättää seuraavia liikkeitäni enkä ole varma että pitäisikö minun nyt juuri tehdäkään mitään radikaaleja liikkeitä. Tunnen että jotain on tulossa, että kaikki selkiytyy kyllä ajallaan.. ja sitten jokin osa minusta ei uskalla luottaa siihen. Se osa suunnittelee uusia kuvioita, saavutuksia ja stressaa epävarmaa tulevaa. Valitsetko sydämellä vai järjellä? Mikä on taloudellisesti fiksua? Entä jos elämä ei kannakkaan? se kuiskuttelee varjoista hiljaa.
Kun en osaa päättää suuria linjoja, niin järjestelen kotia, siivoan kaappeja ja yritän puunata jokaista kodin nurkkaa ja to do- listan kohtia maanisesti kondikseen. Jotta kokisin hallitsevani edes jotain? Jotta olisin muka jotenkin vähemmän hukassa.
Ja sitten yhtenä aurinkoisena iltapäivänä kuvankäsittelyn ohessa kuuntelen Auta Antti -podcastiä. Jaksoa, jossa kuulija kysyy mitä tehdä kun ei jaksaisi koko ajan kehittää itseään ja tuntee vaan olevansa ihan hukassa. Ja tähän Antti vastaa mutkattoman leppoisasti että nyt vaan kuule olet vähän aikaa iisisti, että kuule kaikki me täällä ollaan enempi vähempi sekaisin ja hukassa. Toiset vaan luottavat sokeammin tai näyttelevät paremmin! Kaikki me kuitenkin ollaan väistämättä tietämättömiä tulevasta ja se on ihan ok.
Oh. Kiitos Antti.
Pysähdyn tämän podcastin jälkeen miettimään miksi ihmeessä stressaan nyt niin paljon asioista. Ja miksi olen itselleni niin ankara? Miksi vaadin että kaiken pitäisi olla selkeää ja tip top alta aika yksikön saavuttuamme Suomeen? En tiedä. Huomaan kuitenkin olevani itselleni paljon ankarampi kuin mitä ystävilleni vastaavassa tilanteessa olisin. Miksi itseään on niin paljon vaikeampi kohdella samalla lempeydellä kuin muita? Elämä kun kuitenkin on vain rykelmä erilaisia vaiheita itse kullakin.
Ja valitettavasti mitä enemmän stressaa sitä enemmän ahdistuu ja sitä vaikeampaa on selkeyttää ajatuksiaan saati luoda ympärilleen hyvää positiivista energiaa ja intoa. Niinpä, täysin typerää. No niin, selkä suoraksi ja nenä kohti aurinkoa. Tänä Pääsiäisenä aion pyrkiä rentoutumaan, keskittyä olemaan ystävien seurassa, koikkelehtia luonnossa ja antaa kevätauringon säteiden lämmitellä hipiääni. Aion suhtautua lämmöllä ja lempeydellä itseeni ja muihin. Ja suosittelen sitä itse kullekin! Aurinkoista, lämpöistä ja lempeää Pääsiäistä sulle! <3
– – –
Photos: @avenix, edit:me
LUE MYÖS: Mitä sun unelmille kuuluu
Kun saat sitä mitä et tilannut
– – –