Eilen istuin kahdeksan tuntia koulunpenkillä ja se oli varmaan ainut kerta elämässäni, kun istuin kahdeksan tuntia putkeen tarkkana, silmät suurina ja korvat höröttäen kuuntelemassa intensiivisesti ja kirjoittamassa muistiinpanoja. Olimme nimittäin ystäviemme Simonen ja Doriksen kanssa Hembryggarföreningenin (Kotipanimoyhdistyksen?) olutvalmistuskurssilla.

Pistimme mallasta kiehumaan ja opimme miten mallasta tehdään ja miten ohraa murskataan ja mitä entsyymejä ja proteiineja siitä erittyy eri vaiheissa. Opimme mikä on tärkkelys ja miksi japanilainen riisiviini ei ole viiniä vaan olutta ja että viikingit eivät juoneet hunajaolutta vaan viiniä. Opimme mikä on dekstriini ja mikä on maltoosi ja dimetyylisulfiidi. Opimme miksi maailman suurimpien panimoiden massatavaraolueissa ei ole vaahtoa ja ovat kirkkaanväriset.

Erotimme viljanjäännökset vedestä mutta varoen niiden puristamista, jotta emme saisi glyseriiniä olueeseen ja jatkoimme kiuhuttamista. Takaisin koulunpenkille oppimaan miten mitataan sokeriliuoksen tiheyttä ja miten alkoholipitoisuutta voi laskea. Opimme miten ohraa kuivatetaan ja miten kuvumisprosessissa saadaan melanoideja ja mitä ne ovat.

Kun vierre (olut ennenkuin siitä tulee olutta) oli kiehunut, jotta siinä ei ollut enää bakteereja, liikaa proteiineja ja dimentyylisulfiideja lisäsimme humalaa. Ennen sitä saimme haistella erilaisia humalalajikkeita ja opimme miksi humala on hyvä säilöntäaine ja miksi oluesta ei ikinä voi saada ruokamyrkytystä. Opimme myös miten laskea paljonko humalaa pitäisi lisätä jotta saisimme haluamamme karvaan makua.

Lopuksi virvelöimme humalan pois, jäähdytimme vierteen ja minä sain olla se joka lisäsi seokseen hiivaa. Olinpas keskittynyt, etten pilaisi kaksisataalitraa vierrettä! Nyt odotamme sitten 7 viikkoa olueen kypsymistä ja sen jälkeen saamme varata pikkupanimosta ajan, kun tuomme ystäviemme maistamaan tekemäämme  American Pale Alea. Yhdeksän litraa per henkilö saimme tehtyä. Ja humalan tuoksu oli keittovaiheessa niin hyvä, että uskon olueen olevan erittäin maukasta.