Ensimmäinen macrameni ja vinkit miten pääset alkuun

Heippa tyypit!

 

Ajattelin jakaa teille muutaman vinkin miten päästä alkuun macrame töiden kanssa, sillä tein itse ensimmäisen oman työni muutama viikko sitten ystäväni opastuksella, joka on tehnyt näitä jo enemmänkin. Hänet löytää instagramista @macramebysiina, jos vaikka kaipaatte inspiraatiota. Pakko kyllä nyt sanoa, että hitsi kuinka harmittaa, että olen kaikki nämä vuodet pitänyt taukoa käsitöistä. Tämä on nimittäin niin ihanaa hommaa! Ensinnäkin tuo teline – ei mikään pakollinen, mutta helpottaa huomattavasti tekemistä, kun työn saa roikkumaan siihen. Oma telineeni on Ikeasta ja löydät sen tästä.

_F1A8486.JPG

Alkuun mietin, että esittelisin valmiin työni ohjeen kera, mutta tähän on kyllä tosi hankalaa tehdä ohjetta. Nämä macramet syntyvät niin fiiliksen mukaan erilaisilla solmuilla sähläten, että yksityiskohtainen ohje saisi varmasti jokatoisen lopettamaan homman heti alkuunsa. Kaikista helpointa on katsoa ohjeita youtubesta tai siten, että joku on neuvomassa ihan kädestä pitäen. Aluksi menee aikaa pelkästäään siihen, että osaa tehdä muutaman erilaisen solmun ja on hyvä visio, että mitä lähtee tekemään niillä. Hommaa helpottaa myös tällainen paksu lanka, jota omassa työssäni käytin, koska sillä tehdessä työ tulee nopeasti valmiiksi ja solmut on helppo hahmottaa. Omaa silmääni miellytti muutenkin tuo paksu lanka erityisesti, joten niitä onkin nyt itselläni Adlibriksen ostoskorissa odottamassa tilauksen tekoa. Lankoja on vaan niin paljon kaikkia ihania, että tilattavien tuotteiden päättäminen on kovin vaikeaa 😀

 

_F1A8558.JPG

_F1A8572.JPG

_F1A8590.JPG

Mitäs pidätte? Itse olen kovin ylpeä ensimmäisestä tuotoksestani ja se saikin paikan meidän olohuoneen seinältä.

 

Olen niin iloinen, jos saan yhdenkin teistä lukijoistani inspiroitua käsitöiden tekoon. Itsellänihän tämä lähti ihan lapasesta ja nyt työn alla onkin aika monta erilaista projektia 😀 Myöhemmin tulossa mm. ohje supersöpöihin pupuvillasukkiin, joten stay tuned!

 

-Maria

Koti Sisustus DIY

Mitä koti merkitsee?

Kotoisaa sunnuntaita.
 
Ostettuamme ja remontoituamme ensimmäisen oman kotimme olen miettinyt paljon kotiamme ja koteja muutenkin. Koti – tuo rauhoittumisen, arjen ja muistojen paikka. Niin tärkeä, että sitä on vaikeaa ymmärtää. Itse en voisi kuvitella myyväni kaikkea ja lähteväni maailmalle, vaikka ihailen ihmisiä, jotka tekevät niin. On myös erikoista, että jollakin voi olla koti, joka ei tunnu kodilta tai paikka, joka ei ole koti, mutta tuntuu silti kodilta. Mistä tämä tunne sitten tulee?

B64A4770.JPG

B64A4780.JPG

B64A5112.JPG

B64A5182.JPG

B64A5231.JPG

 
Jotkut ihmiset käyvät kotona vain nopeasti syömässä ja nukkumassa. Itse olen varsinainen kotihiiri ja vietän mielelläni aikaa kotona ja kutsun ihmisiä meille. Tykkään toki myös kyläillä, mutta mieluummin kutsun ihmiset meille, kuin lähden itse johonkin. En pidä siitä, että joskus on ajanjaksoja, kun kotona ei ehdi viettää tarpeeksi aikaa vaan nautin siitä, että saan puuhastella kotona tai vaikka en tekisi mitään. Minua ei haittaa yksin oleminen, vaan suorastaan joskus kaipaan sitä. Silti koen, että saan muista ihmisistä energiaa ja kaipaan ihmisiä ympärilleni. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset ja eläimet tekevät kodin. Kotimme muuttui mielestäni entistä kotoisammaksi, kun otimme Armaksen. Toki olimme juuri vasta muuttaneet, eivätkä mitkään tavarat olleen paikoillaan, joten koti oli vielä muutenkin kesken. Vertaan tätä tunnetta siis siihen, kun asuimme entisessä asunnossamme ilman Armasta. On niin sydäntä lämmittävä tunne, kun Armas istuu ovella kotiin tullessamme tai juoksee portaista vastaan kovaa vauhtia jalkoihin kehräämään.
 

 

B64A4877.JPG

B64A4859.JPG

B64A4907.JPG

B64A5091.JPG

B64A5182.JPG

Kotiin ja turvallisuuden tunteeseen liittyy vahvasti ihmiset, sillä pois kotoa muuttaessani (vaikka muutimme yhdessä Joonaksen kanssa) koin kovaa koti-ikävää lapsuudenkotiini. Pikkuhiljaa se helpottui ja loimme oman yhteisen kotimme Joonaksen kanssa. Koti on minulle paikka, jossa on mukavaa viettää aikaa yksin tai yhdessä ja paikka, jossa voin rauhoittua. Kodissa minulle on tärkeää myös esteettisyys ja siisteys, enkä pysty kunnolla rauhoittumaan sekaisessa kodissa. Kotona on hyvä olla, kun koko perhe on koolla ja koti siisti. Jouluna, kun meidän molempien perheet olivat meillä aattona koin suurta tyytyväisyyden tunnetta ja tunnetta, että tämä koti on hyvä juuri meidän pikku perheelle. Rakastan myös sitä, kun kotona on tuoreita kukkia ja sitä, että kodissa olevilla tavaroilla ja huonekaluilla on tarinoita. Lopulta aika pienet asiat tekevät kodista kodin.
 

B64A5100.JPG

B64A5162.JPG

B64A5176.JPG

B64A5177.JPG

Jokainen koti on yksilöllinen ja hyvä just sellaisena kuin on – kodissa tai kodin ei tarvitse yrittää mitään.

 
Mitä koti sinulle merkitsee?
 
-Maria

Suhteet Sisustus Oma elämä Syvällistä