Meilläkö suomen kaunein koti 2018?

Iik!
 
Vihdoin saan paljastaa teille tämän. Ollaan nimittäin mukana Suomen kaunein koti -ohjelmassa tällä kaudella. Jakso meidän kodista tulee KESKIVIIKKONA 10.10 klo. 20:00 MTV3 -kanavalta.
 
Ohjelmaa kuvattiin siis jo viime kesäkuussa ja voi jestas sitä siivoamisen, jännityksen ja hommien määrää. No tulipahan ainakin viimeisen päälle puhdasta ja bonuksena viimeisetkin jutut fiksattua ja laitettua paikoilleen. Kuvausten aikaan olimme siis asuneet asunnossa vasta puolisen vuotta, joten kuvaukset olivat ihan hyvä deadline kaikille viimeisille hommille.
 
Kuvausryhmä saapui meille aamupäivällä ja meidän osuus oli siinä heti alussa. Kuvaukset meidän osalta kestivät noin 4 tuntia, jonka jälkeen jätimme kuvausryhmän touhuamaan keskenään ja myöhemmin jossakin kohtaa paikkalle saapuivat myös tuomarit. Tuomareita emme siis itse nähneet missään vaiheessa, vaan me lähdimme evakkoon kun kuvaukset olivat meidän osalta valmiit. Emmekä tämän vuoksi siis vieläkään yhtään tiedä, että minkälaisia reaktioita kotimme heissä herätti, joten tv:n ääreen istahtaminen tuolloin meidän jakson telkkarista ulos tullessa on ihan hirveän jännittävää. Itseasiassa nyt huijasin, sillä meidän koti on jo näkynyt tv:ssä pyörivässä ohjelman mainoksessa, joten pientä vihiä ollaan siitä saatu reaktioista.
 

Näillä kuvilla haettiin aikanaan mukaan ohjelmaan:

5D160126.JPG

5D160170.JPG

8K0C0861.JPG

8K0C0862.JPG

8K0C9396.JPG

8K0C9404.JPG

punaisen maton paikka.JPG

Syy meille tuohon ohjelmaan mukaan lähtemiseen oli ystävien ja perheen kannustus, sekä se, että haluamme jakaa meidän rakkaudella itse suunnitellun ja toteutetun kodin kaikille teille. Asuntomme on siis yli satavuotias, mutta toteutimme siihen laajan remontin asunnon oston jälkeen. Teimme remontin ja suunnittelun kokonaan itse ystävien ja perheen avustuksella, sähkö- ja putkitöitä lukuunottamatta. Jos joku joku vielä saa tästä ideoita omaan remonttiin tai sisustukseen niin se on ihana bonus.
 
Ette kuulkaa uskokkaan, että miten hitsinvaikeaa ja jännää on ollut pitää tätä salassa ja nyt vasta jännittääkin, kun meidän jakso lävähtää ulos telkkarista ensi keskiviikkona! Emme ole saaneet kertoa ohjelmassa mukana olosta edes ystävillemme.
 
Meidän jaksossa päästään kurkistamaan kolmeen eri asuntoon, joista yksi on siis meidän rakas koti Turun Port-Arthurissa. Esittelemme asuntomme, kerromme asunnon yksityiskohdista ja tekemästämme täysremontista. Jakson lopussa tuomaristo antaa jokaiselle Suomen kaunein koti ehdokkaalle pisteet, joista eniten pisteitä saanut jatkaa suoraan finaliin.
 
Mekin saamme vasta samana päivänä tietää itsekin pisteemme, joten jännityksellä odotellaan, miten meidän asunnon käy – pääsemmekö finaaliin vai emme – hui! Pitänee laittaa kunnon kisakatsomo pystyyn meidän olkkariin 😀
 
Eli keskiviikkona 10.10 MTV3 klo 20:00 – PEUKUT PYSTYYN !
 
 
-Maria
 

ps. Mikäli missasit tämän niin jakson näkee myös Katsomosta.

Koti Sisustus

Parasta just nyt syyskuussa

Heippa!

Meillä on ollut koko viikonloppu aikamoista härdelliä, sillä otimme Armakselle kaveriksi toisen kissan. Kävin hakemassa pennun eläinsuojeluyhdistykseltä perjantaina illalla ja nyt viikonloppu on sujunut kissoja toisiinsa tutustuttaen. Kaikki on mennyt ainakin toistaiseksi hyvin, vaikka pentu arasteleekin vielä jonkun verran. Keräsin yhteen taas kuukauden parhaat hetket, sillä niihin on mukava palata aina myöhemmin. Kaikkea kivaa sitä ehtiikin kuukaudessa ja suurin osa asioista on ihan arkisia juttuja. Nyt lähden siivoushommiin ja nikkaroimaan eteisen kaappiin hyllyä kengille, jotta saadaan ne järjestykseen. Illalla ehkä aloitan vielä tyynynpäällisen teon, jos ehdin. Käsityö projekteja mulla onkin nyt työn alla useampia! Niiden äärellä on hyvä rauhoittua iltaisin sohvalla teetä samalla nauttien.

Parasta syyskuussa oli:

1. Ensitreffit alttarilla kisakatsomo kavereiden kanssa + spessut iltapalat

_F1A8685.JPG

_F1A8688.JPG

_F1A8697.JPG

 

2. Ensimmäiset tekemäni villasukat

_F1A8702.JPG

 
3. Ystäväni valmistujaiset
 
4. Habitare

_F1A8035.JPG

_F1A8102.JPG

5. Ensimmäinen oma macrametyöni

_F1A8565.JPG

_F1A8581.JPG

 

6. Uudet käsityö projektit, joita mulla on kasapäin työn alla.
 
7. Syksyiset kanervat istutettuna pihalle.

_F1A8880.JPG

_F1A8885.JPG

 

 
8. Kauden kasvikset, hedelmät ja marjat.

P9020198.JPG

 

 
9. Minna Parikan puputennarit, joista olen haaveillut jo pitkään.

_F1A8681.JPG

 

10. Uusi luomiväripaletti, jonka sain siskoltani. En ole tämän jälkeen käyttänytkään enää muita paletteja!

P9020183.JPG

P9020186.JPG

11. Uusi kissanpentumme Lempi, joka muutti meille 28.9

_F1A8789.JPG

 

-Maria

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään